Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

21.06.2011 - 19:33

Sain mukavan tilaisuuden testata uusia silikonivuokia (tai en ainakaan ole tätä ennen nähnyt näitä missään), kiitokset kuuluvat tänne , PackIt-Faster Alice-verkkokaupalle

Kirjainmuotit ovat hiukan yli 11 cm korkeita ja leveys riippuu kirjaimesta. Esim. i-kirjain on hiukan vajaa 3 cm leveä ja samaa paksuutta on muiden kirjainten "palkit". Kirjaimet löytyvät täältä. Ruskea minilevy-muotti löytyy täältä ja sitä kokeilen joskus myöhemmin.

Pursotin kakkutaikinan pursotinpussilla voideltuihin vuokiin, mutta en jauhottanut niitä ohjeen mukaan. Hyvin lähtivät silti irti, kuten silikonivuoista pitäisikin lähteä. Tarvittavan taikinan määrän voi mitata täyttämällä vuoat ensin vedellä ja mittaamalla sitten niistä pois kaadettava vesi.

Liikaa taikinaa taas :D

Ei se mitään, leikkasin ylimääräiset pois ja ne hävisivät pöydältä hyvin nopeasti parempiin suihin.

Kuorrutin palat suklaakuorrutuksella ja ripottelin nomppiksia päälle. Kokeilin vain vuokia, joten koristeluihin en panostanut. Alla oleva kermahässäkkä ei siis ole kakku, vain rekvisiittaa, mutta kirjaimia voisi hyvin käyttää levykakun koristeena. Tavallisen tarjottimen kokoiselle alustalle sopisi hyvin neljä kirjainta tai ehkä korkeintaan tiiviisti viisi.

Kirjainten paksuutta voi muuttaa helposti leikkaamalla kakku vaikka kahteen osaan. Näin saa myös tuplakirjaimia yhdellä paistamisella helpommin.

Jos olisi ollut kirjaimet ICE, olisin tehnyt jäätelöleivokset Marien tyyliin. Tai kesäbooliin jättijääpalat. Niissä silikonivuoat ovat oikein oivia

 

18.12.2010 - 17:57

Sain kivan paketin Kakkusankareilta, kuten myös ainakin Kermaruusu, täällä. Olen haaveillutkin, että voisin itse vääntää piparimuotteja. Monta kertaa se säästäisi aikaa, kun ei tarvitsisi leikata paperimuotin mukaan pipareita taikinalevystä. Tölkeistä olen aikaisemmin askarrellut joitain pieniä muotteja, mutta suurempien tekoon tarvitaan pidempää metallinauhaa. Tökkimuotteihin löytyy hyvät ohjeet täältä.

Tässä valmiit tarvikkeet ja innokkaasti siis testaamaan.

Paketin ohjeet ovat englanniksi ja meikäläisen turistienglannilla en pitkälle päässyt. Hoksasin vasta myöhemmin, että Kakkusankareiden sivuilla on hyvät ohjeet, täällä. Siksi vääntelin muotin ihan käsissäni tylsän ruokailuveitsen avulla eli työskentelyalustan mahdollisuudet jäivät käyttämättä. Täytyy perehtyä vielä ohjeisiin uudestaan ja tehdä lisää muotteja, kun jouluhässäkät on hoidettu :D

Merihevosesta olen haaveillut jo pidempään ja tässä tekemäni mallipiirustus sekä (ei niin samanlainen) väännetty valmis muotti. Luulisin, että kovin monimutkaisia malleja ei alustan avullakaan saa helposti tehtyä.

Paistettu pipari. Jonkun verran reunat jäivät röpelöisiksi. Muotti oli ehkä liiaksi vääntynyt sitä tehdessä (kun en tehnyt sitä ohjeiden mukaan : ) ) ja vaikka painoin sen hyvin taikinaan, ei palasta tullut reunoiltaan tasaista.

Koristeltu merihevonen.

Laitoin merihevoseen reiän, jotta sen saa kuuseen ripustettua. Siniseen kuorrutteesen ripottelin discohilettä, joka ei ole myrkyllistä mutta ei myöskään tarkoitettu syötäväksi. Kimallus vaan on niin upea

Kiitokset Kakkusankareille mahdollisuudesta testata tätä mielenkiintoista tarvikepakkausta. Lisää muottimalleja seuraa myöhemmin!

 

06.12.2010 - 15:13

Sain monen muun ruoka-/leivontabloggaajan tavoin kokeiltavaksi Tuubi-duu luumumarmeladin, kiitokset sinnepäinTänään tyttäreni innostui tähtitorttujen leivonnasta ja yhdessä testasimme marmeladin.

Tyttäreni tykkäsi tuubin avausmekanismista, itse sitä ensin vähän pähkäilin. Nyt ei painettu sinettiä, kuten sinappituubeissa, eikä avattu foliohattua. Korkissa oli "avain" , joka sopi tuubin päähän ja korkilla avattiin muovihattu pois. Tuubista oli helppo pursottaa eikä marmeladia valunut, jollei tuubia puristanut.

Pursotusta.

Marmeladi käyttäytyi uunissa ihan kiltisti ja lopputulos näkyy tässä.

Marmeladi oli minusta ihan jees, ehkä miedompaa kuin mihin yleensä olen tottunut. Lapset tykkäsivät enemmän :D Plussaa helposta annostelusta. Saman saa toki siirtämällä luumumarmeladin pursotinpussiin ja sillä pursottamalla.

 

17.08.2010 - 18:37

Tiramisu-postauksen kommenteissa ehdittiin jo ihmetellä Valion tuotteiden erityistä esillä oloa viimeisimmissä jutuissa. Syy uusien tuotteiden äkkiryntäykseen on se, että ilokseni minut kutsuttiin viime viikolla muutamien muiden ruoka- ja leivontabloggaajien kanssa vierailulle Valiolle. Tottakai lähdin innolla mukaan ja tosi kiva porukka meillä olikin. Ohjelmaan kuului infotilaisuus sekä pääsimme koekeittiöön kokeilemaan uusia tuotteita käytännössä. Meidät jaettiin ryhmiin ja arvottiin tehtävä. Lopuksi nautimme työmme tuloksista pöydän ääressä. Loistavana kuvausopastajana oli ammattikuvaaja Kristiina Hemminki, jolta sai neuvoja ruokakuvauksiin. Annokset kuvattiin ja sitä kautta saimme hyviä vinkkejä käytännössä. Lisään kuvan tänne blogiini, jahka saan sen itselleni. Nämä kuvat ovat valitettavasti omia otoksia.

Menu.

Ruokakollaasi.

Tässä on minun ja parini annos, vaikka työtehtävissämme oli perunamuusi sekä kermainen sienirisotto eli kalaruoka on muiden tekemä. Kunhan saan ammattikuvaajan otoksen, lisään sen tähän vertailun vuoksi.

Lisäys 15.9,  ammattikuvaajan otos:

Tuliaisiksi kotiin saimme uutuustuotteita (ja pari tuttuakin) mukaan ja juuri näitä käytin synttärijuhlien leivonnaisissa. Kaikissa purkeissa ei ollut vielä oikeita etikettejä, siksi nuo valkoiset purnukat.

Hellapoliisilta saimme ylimääräisen tervehdyksen. Kiitokset sinnepäin :D

Ilta oli hauska ja erittäin herkullinen. Kiitos kaikille mukavasta seurasta ja aika meni aivan liian nopeasti hyvän ruoan ja seurustelun merkeissä.

Kiitokset erityisesti Taina Lampela-Helinille kutsusta Valiolle sekä kaikille mukana olleille valiolaisille!

Valion sivut

Valion keittokirja-sivut

 

 

30.04.2010 - 18:56

Laitoin Gastro-messujen jälkeen viestiä Fazerille ja vaikka vastaus kesti, oli kyselyistä yllättävää iloakin. Fazerilta tuli pieni paketti ja nyt pääsin testaamaan Tutti Frutti Crushia ihan livenä. Olen bongannut paketteja muissakin leivontablogeissa, joten jännityksellä odotellaan, millaisia herkkuja kukin kehittää.

Tyttärelläni on tänään koulun disko, jonne toivottiin mokkapaloja "kahvilaan". Crush-pussin takana olikin sopivasti tuttu mokkapalaohje, joten sitä siis leipomaan pienellä suklaalisällä :D

Näihin tein kuorrutteen jogurttipalojen ohjeen mukaan. Koristeeksi valkosuklaata ja Tutti Frutti Crushia.

Crushi on iloisen väristä rouhetta, mutta mukana on hienompaa ainesta, joka tekee siitä tavallaan sameaa. Ainesosissa lukee ammoniumkloridi eli salmiakki, joten olisikohan se sitä vai vain hienontunutta hedelmäkarkkia?

Koristeeksi halusin kirkkaampaa seosta, joten siivilöin Crushin. Nyt näyttää säihkyvältä

Lisäys:

Suklaapaloja jäi yli (minulla oli kaksi satsia tehtynä) ja yön yli olleena koristelu näytti tältä:

Eli ei erityisen houkuttelevalta. Suklaakuorrutus oli sen verran kosteaa ja Crush suli pintaan. Tavallinen mokkapalakuorrutus saattaa olla riittävän kovaa, ettei tätä tapahdu, mutta kosteutta karamellimurska ei kestä. Yleensäkin nuo Crushit sulavat helposti, mutta tässä ulkonäkö on hmmmm.. sanoisinko limainen. Heti syötäviin esim. jätskiannoksiin varmasti aivan oiva tuote :D

Testasin Crushia toffeen päälle ja tässä toimi paremmin. Lisäsin Crushin leivinpaperille kaadetulle toffeelle vielä kun se oli lämmin, mutta ei tulisen kuuma. Hieno aines suli lämpimään toffeeseen ja isommat palat jäivät kivasti kimmeltämään. Palojen koko n. 3x2 cm. Nämä on kuvattu tekemisen jälkeen vasta seuraavana päivänä, joten mitään erityistä lisämuutosta ei tapahtunut.

 

20.04.2010 - 23:21

Blogin pidon yksi kivoimmista puolista on se, että sen välityksellä on tullut tutustuttua ihaniin ihmisiin ympäri Suomea ja maailmaa. Vähän aikaa sitten tuli sähköpostiini kysely  Haisuli-piparimuotista Amerikasta asti eli Muumit valloittavat jo valtameren takanakin. Lupasin piparimuotin toimittaa ja lähetin muottipakkauksen, jossa on Haisuli, Muumimamma ja Muumipappa. Mukaan laitoin vielä muutamia suomalaisia karkkeja. Pientä summaa varten en kehdannut ihmeellisiä maksujärjestelmiä miettiä, joten ehdotin, että sopisiko vaihtokauppa. Jos vaikka saisin jotain kivaa leivontaan samalla summalla :D

Heh, tänään saamani paketti oli kyllä aivan ylirunsas tai sitten Amerikassa kaikki on tosi halpaa

Paketista löytyi kivat, pienet koirarotumuotit, upea Marilyn-lautanen Andy Warholin tyylillä, minimuffinssivuokia, iso kasa namuja ja supersuloiset Peeps-vaahtokarkkitiput ja -puput. Noita Peepsejä olen nähnyt blogeissa ja ihastellut. On ne vaan niin söpöjä ja nyt en raaski niitä varmaan vuoteen syödä :D

Hurjat kiitokset Anita, paketti oli aivan mielettömän upea!

Thanks a million times, Anita! Wonderful package and I love everything in it

 

05.04.2010 - 15:35

Eräs ihana ihminen tarjoutui tuomaan Amerikan reissultaan leivontatarvikkeita, jos jotain tarvetta meikäläisellä olisi. Mitään tiettyä en osannut ykskaks nimetä ja tilata, joten annoin vapaat kädet. Jotain sellaista, mikä on riittävän pientä ja kevyttä matkatavaroissa kuljetettavaa

Tosi kivoja tarvikkeita hän oli löytänytkin ja paljon! Lunastin kaikki, mitä oli matkalta tarttunut mukaan. Pääsiäinen ehti jo mennä, mutta värimaailma sopii loistavasti myös vappuun sekä kesäjuhliin. Samoin muoteille löytyy varmasti käyttöä :D

Kiitoksia hurjan paljon vaivannäöstä! Näistä on iloa pitkäksi aikaa ja nyt täytyy kehitellä vain uusia leipomuksia

 

28.03.2010 - 15:19

Gastro-messuilta vielä hiukka lisää juttua....

Itselläni kun ei ole koulutusta leivonta- eikä ravintola-alalle, joten kaikki itselle uudet jutut kiinnostavat, vaikkei niitä omassa leivonnassa tarvitsisikaan. Testasin kotona sitruunanmakuista, ammattikäyttöön kehitettyä puolivalmistetta. Esittelyssä oli muitakin vastaavia sekä kermaa, josta kuulemma saa erittäin kestävän vaahdon. Sitä olisi varsinkin tehnyt mieli testata :D

Näitä saa vain tukusta, mutta kiinnostuneet voivat kysellä täältä.

Leivoin kakkupohjan, jonka kostutin appelsiinimehulla (pohja jäi kuitenkin turhan kuivahkoksi, mutta menköön nyt tämän kerran :D). Päälle kaadoin sitruunatorttuaineksen, jonka olin sulattunut kattilassa ohjeen mukaan. Annoin täytteen jähmettyä muutaman tunnin ja kasasin vadelmia päälle. Laimeasta vadelmamehusta ja hyytelösokerista tein kiilteen pitämään marjat hyvinä ja kasassa.

Ei hassumpaa, kyllä tälläistä voisi käyttää kotonakin. Olisi kiva tietää, miten ja mistä aineksista ravintolat yleensä tekevät jälkiruokaleivonnaiset. Muutamia aika kamalia "herkkuja" on tullut vastaan ravintoloissa, vaikka harvoin jälkiruokaa jaksaa syödä aterian päätteeksi. Ruoka on ollut ehkä herkullista, mutta huono jälkiruoka pilaa kokonaisuuden.

Bongasin messuilta Fazerin tulevan uutuuden, Tutti Frutti Crushin. Muutenkin nuo crush-pussit uudistuvat ja niissä on jo valmiina sulkija. Ikäviä vanhat pussit ovat olleetkin, sillä ne on ollut pakko laittaa erikseen vielä Minigrippeihin. Uutuus olisi kuulemma tulossa kauppoihin toukokuussa. Yritin kysellä Fazerilta sähköpostitse, saako noita messuilla olevia tuotteita laitella blogiin esille, mutta sieltä ei tullut mitään vastausta, joten tässä nämä nyt ovat:

 

03.03.2010 - 14:22

Tuttava neuvoi, mistä löytyy kakkulaatikoita, aluspahveja ja leivoslaatikoita, vaikka ihan yksittäin ostettavaksi. Lappeenrannassa käydessäni piipahdin Raivolan pakkaukseen ja ostin muutamia varastoon.

Heh, onpas tylsä kuva, mutta miten kuvata kakkulaatikot mielenkiintoisesti ilman kakkuja

Siskoni tilaili jo kevään juhliinsa kakkuja ja paljon kätevämpi on kuljettaa ne laatikoissa, kun ei tarvitse huolehtia missä muoviset kakkukuvut taas seikkailevat ja palautella niitä. Toisaalta kestävät muovikuvut voi vaan pestä ja käyttää uudelleen ja uudelleen.

Kumpia käytätte mieluummin? Pahvisia kakkulaatikoita vai muovisia kakkukupuja? Marsipaanikakut on minusta yleensäkin parempi laittaa hengittäviin pahvirasioihin, sillä tiiviin kuvun alla ne hikoilevat nopeasti.

Onko kakkulaatikoita helposti saatavissa eri paikkakunnilta? Ainakin tuolta siis löytyy, sillä Raivolan pakkauksesta saa tarvittaessa tilattua myös postitse, yhteystiedot täällä, jos Lappeenrantaan on liian pitkä matka.

 

18.01.2010 - 13:22

Törmäsin kaupassa Valion kausimaku rahkaan, valkosuklaa-limeen. En ainakaan ennen ole sellaista nähnyt ja pari purkkia otin kokeeksi. Nyt pitäisi kehitellä jotain leivottavaa näistä ja maistella, onko makoisa tuote. Onko kukaan testannut?

Esim. hyydykekakkuihin on helppo lisätä lime ja valkosuklaa muutenkin, mutta aina sitä on kaikki uudet jutut kokeiltava!

Lisäys:Jostain syystä myös näin mainio tietopankki on jäänyt huomaamatta

Raholan syötäviä sanoja

eli lisäsin linkin uuteen laatikkoon, tietoa ja asiaa, johon laittelen elintarvikkeita koskevia asiasivustoja.

 

 

04.01.2010 - 13:52

Kummityttöni käväisi ennen joulua Amerikassa, Port St.Luciessa. Hänellä riitti puuhaa golfin parissa ja tutustuessa paikalliseen elämään, mutta onnekseni hän ehti bongata Wal-Mart hypermarketista hauskoja tuliaisia kummitädilleen.

Kiitos hurjan paljon ja varsinkin noista mitoista olen superiloinen

Paketista löytyi:

- Wiltonin treat bags pipariukkokuviolla

- minivaahtokarkkeja (makuna appelsiini, mansikka, sitruuna ja lime) (nyt voisi tehdä Rocky Road-herkkuja, nam)

- piparmintunmakuisia koristerakeita

- pussi Nestlen butterscotch morsels eli toffeepisaroita leivontaan (hauska uusi juttu minulle)

- cup-mitat (jipii!)


Kiitoksia tuliaisista! Onneksi pääsit sujuvasti Suomeen ja ehdit vielä kotiin joulua viettämään perheen parissa. Onnea tulevalle vuodelle ja menestystä!

 

05.11.2009 - 16:26

Löysin Kakburken-nettiputiikista keraamisia muotoilutikkuja, täältä. Keraamisia muotoilutikkuja on moni kysellyt ja vihdoin satuin niitä maailmalta bongaamaan. Tilasin muutamia tuotteita kokeeksi, kun ei ole tullut tilailtua ulkomailta pitkään aikaan mitään. Paketin toimitus oli nopea. Maanantaina lähti tilaus, maksoin Visalla, ja tänään oli paketti postilaatikossa.

Tilasin koristelusokereita pipareihin sekä elintarvikevärejä. Pari muffinssivuokapakettia ja koristelukiekuramuotit löysivät myös tiensä ostoskoriin. Arabikumia ajattelin testata ja syötävää liimaa menee koristeiden kiinnittämisessä. Olisihan sitä ollut vaikka mitä kivaa, mutta oli sitä jo tässäkin :D

Tässä koristelusokerit ja muut rakeet lähempää. Tuo Toffee Crunch on aika hauska, siellä olisi ollut myös suklaaversio.

Merjan sivuilta, täältä, löytyy ohje tavallisen sokerin värjäämiseen. Näissä kiteet ovat isompia ja värit säihkyvämpiä, mutta tavallinen kidesokerikin kimmeltää kivasti esim. piparin päällä : ) Sokereiden sulamisnopeudesta ja värjäämisestä esim. kostean kuorrutteen päällä en vielä tiedä. Onko kellään kokemusta?

Lisäksi tilasin yhden keraamisen, sileän muotoilutikun. Kuvassa on vieressä aiemmin Englannista ostamani muotoilutikut 3 kpl (nähtävästi samat kuin Kakburkenin sivuilla), mutta tämä erikseen ostettu on hieman paksumpi.

Pikaisena ja täsmä-arvontona arvon tämän sileän muotoilutikun, kuka sellaista itselleen toivoisi. Laita kommentteihin viesti, että haluat osallistua arvontaan. Arvonta-aikaa on sunnuntai-iltaan asti!

Lisäys: Arvonta-aika on ohitse. Kiitos osallistumisesta!

 

 

12.08.2009 - 19:03

Samanlainen paketti tupsahti minullekin kuin Hannan keittiöön,  täällä. Mukavaa päästä maistelemaan uusia suklaita ja vaikka kokeilemaan niistä jotakin leivonnaista.

Esim. täältä voi lukaista suklaista enemmän. Makuna ovat puolukka, mustikka ja vadelma. Puolukka valittiin mainonnan kärkeen.

Maistoin suklaita ja hyviä olivat. Ehkä tuosta puolukasta tykkäsin eniten. Aika makeita minusta ja mukaan olisi voinut laittaa myös tummempaa suklaata. Nykyään kun pidän siitä enemmän kuin maitosuklaasta. Iän tuomaa muutosta, kai.

Selkeästi sopivat nimensä mukaan jälkiruuaksi kahvin kera. Monesti ei hyvän ruuan päälle jaksa jälkkäriä, mutta joku pieni makea maistuisi. Palat ovat isoja, mutta litteitä ja ne olisi hyvä katkaista oikeista kohdista. Ainakin puolukka ja mustikka, joissa on keskellä hillo.

 

11.06.2009 - 14:02

Minulta on muutaman kerran kyselty, millaisilla työvälineillä koristeita teen. Tähän laitoin esille tärkeimmät, mitä käytän. Jokainen tekijä löytää parhaiten sopivimmat itselle kokeilemalla ja tekemällä. Lisäksi omat mieltymykset vaikuttavat esim. muoteissa :D

Pieni kaulin on näppärä. Muovinen tai silikoninen olisi ehkä parempi, mutta tämäkin toimii ihan hyvin. Lastaa tarvitaan esim. ruusujen teossa ja pieni palettiveitsi on monessakin kohtaa kätevä. Sillä on helppo esim. siirtää pieniä kukkia muotoilualustalta kuivumaan muualla.

Askartelusaksilla tein esim. gerberoihin keskustoja. Keraamisia muotoilutikkuja minulla on kolme, mutta käytän lähinnä tuota sileää ja uraista tikkua terälehtien ohentamiseen ja poimuttamiseen. Askarteluun tarkoitettu pallopäinen  työväline (kohokuviokynä?) on monessa mukana. Sillä saa esim. jäljennettyä leivinpaperilta marsipaaniin maalattavan kuvan ilman, että leivinpaperi rikkoutuu niin helposti. Välineessä on kaksi erikokoista pallopäätä. Terävää askarteluveistä ei voi käyttää muovialustan päällä, mutta tarkoissa kulmaleikkauksissa se on oiva. Pinseteillä siirtelen sokerihelmet koristeisiin.

Pieniä marsipaaniveitsiä käytän sekä koristeiden teossa että pipareiden leikkaamisessa. Kaarevapäisellä välineellä saa vaikka hahmoille suun. Samaan tarkoitukseen käy halkaistu pilli. Vaaleansinisillä marsipaanityövälineillä ohennan kukkia ja muutenkin muotoilen terälehtiä. Pienellä koristelupyörällä saa tarkkoja paloja irti sekä marsipaanista että piparitaikinasta. Muotoilusieni on minulle yksi tärkeimmistä työvälineistä kukkien tekemisessä.

Tässä muoviset kukkamuottini. Lisäksi minulla on muutama metallinen ja tietysti tulee hyödynnettyä esim. piparimuotteja.

Koristeitakin on teon alla, mutta vielä niitä ei voi paljastaa :D

 

11.02.2009 - 20:00

Paketteja tulvi postilaatikkoon tänään oikein urakalla. Pakettikortti SLY:ltä ja yksi erikoinen yllätyspaketti eräältä nuorelta neidiltä :D

Kaunis ystävänpäiväkortti sekä mango-sitruunahillo tuotuna Lanzarotelta asti!

Näin liikuttava muistaminen ja ajatus, varmasti yksi ihanimmista lahjoista mitä olen koskaan saanut. Nämä lähetti neitokainen, jolle tein piparitalon, täällä ja syntymäpäiväkakun, täällä. Kiitos, kiitos yllätyksestä,  Julia! Melkein ei edes raaskisi hilloa käyttää, mutta täytyy laittaa hillo johonkin aivan erityiseen kakkuun ja aivan varmasti sellaiseen, jota saa itsekin syödä!

 

23.01.2009 - 14:32

Bongasin jo aikoja sitten FancyFlours-nettiputiikissa ihania muffinssien koristereunoja, täältä. En vain raaskinut tilailla, mutta löysin samoja koristereunoja Blue Ribbons-nettiputiikista täältä. Muutoinkin sieltä tilaaminen oli paljon helpompaa. Samassa paketissa tuli vähän muutakin, mutta niistä sitten myöhemmin lisää :D

Tein appelsiininmakuisia muffinsseja foliopintaisiin muffinssivuokiin. Näin mahdollinen rasva ei ihan niin helposti tule läpi ja sotke koristereunaa. Pursotin muffinssien päälle Wiltonin 1M-tyllalla hedelmäpassion-hyydykejauheesta ja Flora Vispistä tehtyä moussea ja koristelin sokerihelmillä, pikeerikoristeilla ja kukilla.

Lähikuvaa.

Koristereunoja ei ole vaikea tehdä itse kartongista, vaikka ihan noin pitsistä ei helpolla saa aikaan. Leikkasin reunan ohuesta kartongista ja kiinnitin kaksipuolisella teipillä sopivan kokoiseksi. Koristeluja voi kehitellä juhlien tai saajan mukaan vaikka mitä ja ei haittaa, vaikkei sopivan kuviollisia muffinssivuokia löytyisikään.

Käytin koristeleikkureita (Tiimarista) koristeaukkojen tekoon sekä tavallista reijitintä.

Lumitähtiä.

Kesäinen muffinssi. Tähän pistelin neulalla reikiä koristeeksi yläreunaan.

Tässä ostettu koristereuna avoimena.

Koristereuna laitetaan siis paistetun ja jäähtyneen muffinssin päälle ja sen jälkeen leivonnainen koristellaan. Näin ainakin minusta oli helpointa tehdä. Reunan tulee olla sopiva, niin ettei muffinssi ole paperin varassa. Tuo ostettu versio on aika tukevaa tekoa pitsisyydestä huolimatta ja kestää varmasti jonkin verran kosteuttakin. Kermapursotus kannattaa kuitenkin tehdä niin, ettei se koskettaisi koristereunaa.

Nuo omat versiot ovatkin sitten herkempiä sotkeentumaan (tavallinen kartonki) Silmänisku

P.S. Nyt pätkähti mieleen, että kakkupaperista saa suoraan pitsisen koristereunan leikkaamalla sopivan kokoisen pätkän ja teippaamalla kiinni. Ainakin isomman kakkupaperin reunan kaarevuuskin on aika passeli.

 

 

04.01.2009 - 14:01

Sain lahjakortin ArtAstia-putiikkiin ja kävin malttamattomana ostoksilla heti tammikuun puolella. Vaikea valita monista kivoista jutuista, mutta päädyin tähän Wiltonin Fondant ribbon cutter/embosser-settiin. Nauhoja olen aiemmin leikannut taikinapyörällä sekä pizzaleikkurilla ja onnistuu se niinkin. Tämä on vain mukava helpotus saada tasalevyisiä kaistaleita : )



29.10.2008 - 19:16
Aikaisemmat joulupiparit matkasivat Lappeenrantaan ArtAstia-putiikkiin, tänne.

Syksyn aikana paikka on tullut tutuksi, sillä kuluvia leivontatarvikkeita esim. sokerimassaa tarvitsen lisää vähän väliä. Tutuiksi ollaan siis tultu ja loistavaa palvelua olen saanut joka kerta. Ihan ilokseni pipareita tein, mutta ruhtinaallisesti työ myös palkittiin. Tälläisen paketin sain. Pikkumuoteista halusin jo maksaakin jotain.

Silikonivuokaa kerran kaupassa ihailinkin. Pidän vuoan kuviosta sekä suorakaiteisesta muodosta. Sinistä sprayväriä minulla ei ole ennen ollutkaan ja uusi tylla näyttää veikeältä. Täytyy testata, millaista jälkeä sillä saa aikaan. Noita pikkumuotteja olisin kaipaillut pipareita tehdessä.



Kiitoksia kivoista tarvikkeista! Kuka liikkuu Lappeenrannan suunnalla huomenna eli torstaina 30.10 klo 12-17, niin putiikissa olisi pursotusvinkkejä tarjolla leipuri-kondiitorin opastuksella. Harmikseni itselläni on taas muita menoja enkä pääse vinkkejä katselemaan.

Pienen tilauksenkin tein. Tällä kertaa Kakkunetistä. Ostin suklaasokerikuorrutetta ja oranssia glitteriä. Paketissa oli vielä pari salaista juttua, mitä ei voi paljastaa : )




04.10.2008 - 18:20
SweetCake-blogin Eija ainakin kyseli tuolla aiemmin, paljonko minulla on piparimuotteja. Eipä ole tullut aikaisemmin laskettua, mutta nyt tein senkin. Muotteja on kerääntynyt vuosien varrella yllättävän paljon. Jokunen saattaa olla jossakin kaapin tai laatikoitten kätköissä ja siten jäädä laskuista pois : )

Tässä muoviset muotit 58 kappaletta ja kaksi talomuottia.



Metallisia muotteja on 95 kappaletta.



Jaa-a, tarvitsisinko enää yhtään lisää? Tuskinpa, mutta eiköhän jokunen muotti  tule vielä jossain vaiheessa hankittua kokoelmaan.

19.09.2008 - 10:32

Leivontamaailmasta löytyy paljon, paljon ihania ja mukavia ihmisiä. Sen olen huomannut jo aiemminkin, mutta nyt jälleen uudestaan, se tuli todistetuksi : D

Olin esim. nimipäiväkakussa erotellut purkista valkoiset nonparellit ja kaipaillut yksivärisiä nonparelleja. Vaahtera, täältä, ystävällisesti lupautui toimittamaan minulle niitä. Meilläpäin en ole törmännyt tähän valikoimaan,mutta nyt niitä sain. Kiitos, kiitos, Vaahtera! Lisäksi hän laittoi vielä mukaan ylimääräisen yllätyksen, luistinpiparimuotin. Sellaista ei minulla ollutkaan ja on oiva lisä piparikokoelmaani : D

Samoin sain tätä kautta erään tuttavan, jonka kanssa yhdessä ostimme eBay:stä piparimuotteja. Kiitos, kiitos yhteistilauksesta! Valikoima oli siellä valtava, aivan uskomaton. Taas jälleen oli vaikea päättää, mitä haluaisi tilata ja varsinkin, mitä tarvitsisi. Monia pipareita voi tehdä helposti ilman muottiakin ja ihan oikeasti en pysty niin paljon leipomaankaan, että kaikille olisi koko ajan käyttöä. Apua, taidan olla piparimuotti-addikti!

Näitä en ole vielä kokeillut, mutta pipareita on leivottu. Odottelevat koristelua, mutta se on tehtävä pikkuneidin nukkuessa. Muuten piparit häviävät vikkelästi pöydältä, kun selkänsä  kääntää : D

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja 
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla (uusi)

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut (uusi)

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need (uusi)

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja
Makoisat blogit, Arkisto