Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

17.08.2010 - 13:52

Piirakan pohjan resepti on kotoisin Valion iltapalapiiras-ohjeesta, mutta täyte oli oma sovellus :D

Onneksi sain napattua viimeisestä palasesta kuvan

Sieni-sipulipiirakka

Pohja:

3 dl sämpyläjauhoja (käytin kauraista sämpyläjauhoa)

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

3/4 dl juoksevaa margariinia (Valion Oivariini)

3/4 dl maitoa

1. Yhdistä kuivat aineet. Lisää Oivariini ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele piirasvuoan (halkaisija noin 25 cm) pohjalle ja ylös reunoille. Nosta vuoka uuniin alimmalle ritilätasolle. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 min. Valitse haluamasi täyte.

 

Sieni-sipulitäyte

n.3 dl esikäsiteltyjä sieniä (käytin herkkusieniä, kun vain niitä löytyi kaupastamme tuoreena)

1 iso sipuli (tai kaksi pientä tai kuinka paljon sipulista pitää. Itse käytin punasipulia, kun sitä löytyi muhkeana kasvimaaltamme :D )

1 prk Valion maustettua ruokakermaa, kolme sipulia (tulossa syksyllä kauppoihin)

130 g raastettua Valion Kreivi Alppijuustoa (tulossa syksyllä kauppoihin)

2 kananmunaa

tuoretta persiljaa silputtuna

jauhettua mustapippuria

ripaus suolaa

1. Paista sienet paistinpannulla kunnes ylimääräinen neste haistuu. Silppua sipuli hienoksi ja kuullota pannulla.

2. Sekoita keskenään kananmunat, raastettu juusto, ruokakerma, silputtu persilja ( määrä maun mukaan) ja mausteet. Levitä paistetut sienet ja sipulisilppu esipaistetulle pohjalle ja kaada päälle sekoitettu täyte tasaisesti vuokaan. Paista 175 asteessa noin 25 min.

Salaatti maistuu suolapalojen kaverina.

Tavallisen perussalaatin lisäksi tein mozzarellasalaattia:

vadin pohjalle jääsalaattia (tykkään jääsalaatin rouskuvuudesta)

mozzarellaviipaleita

tomaatinviipaleita

punasipulin renkaita (juu, sitä piisaa kasvimaalta)

hiukan rucolaa

tuoretta basilikaa

oliiviöljyä

pippurimyllystä pari rouhaisua

 

17.08.2010 - 13:24

Siskoni rakastavat kalaherkkuja ja aika monen muunkin mielestä suolaiset syötävät maistuvat makeita paremmin. Mitään erityistä ohjetta näihin ei ole, sillä sävelsin täytettä sen mukaan, mitä kaupasta tarttui ostoskoriin ja kaapista löytyi.

Rullaan käytin grahampaahtoleipää, joista leikkasin reunat pois. Annoin palojen kuivahtaa leivinpaperin päällä. Kostutin vasta sen jälkeen palat kasvisliemellä ja ladoin ne vierekkäin.

Mousse:

1 pkt kylmäsavulohi tuorejuustoa

1 paketti Apetit ruodotonta savulohta (200-300 g)

Creme fraichea (hmmm... ehkä puoli purkkia ja heitinköhän mukaan tilkan ruokakermaakin)

sitruunamehua

tilliä

sitruunapippuria

karkealla terällä raastettua tuorekurkkua (puolikas, kuorittuna)

yksi pieni hapan omena myös raastettuna karkealla terällä

hiukan punasipulisilppua

 

Päälle: ruokakermalla notkistettua ruohosipulituorejuustoa, kylmäsavulohisilppua, tilliä, punasipulia, pari rouhaisua pippurisekoitusta ja sivuille salaattia

Tarpeita jäi vielä yli ja lopusta tein ruisleipien päälle täytteen.

Täyte:

Valion Koskenlaskija yrtti-valkosipuli sulatejuustoa (puolikas rasia)

tilkka ruokakermaa

pari ruokalusikallista kevytmajoneesia

kylmäsavulohta silputtuna

tilliä

punasipulisilppua ja tuorekurkkusilppua

sitruunamehua

sitruunapippuria

Koristeeksi:rucolaa, tilliä, ruohosipulia ja basilikaa.

 

Tuorejuuston möyhensin sauvasekoittimella pehmeäksi yhdessä tilkan kermaa ja majoneesin kanssa. Loput ainekset lisäsin mukaan ja mausteita maun mukaan. Valitettavasti ohjeet ovat kovin ylimalkaisia, mutta tehdessä ei tule paljon mittailtua. Lisäyksiä tulee tehtyä sen mukaan, miltä maistuu. Pikkusisko toimi lopullisena makutuomarina ja koristeli leivät. Nähtävästi olivat hyviä, sillä en ehtinyt itse maistaa yhtään, kun jo loppuivat. Kalarullaa maistoin ja se oli ihan jees, mutta kyllä Make-siskoni tekee paljon parempia suolaisia herkkuja :D

 

28.03.2010 - 16:01

Viikonloppuna väsäsin pitkästä aikaa suolaista piirakkaa. Sienet ovat herkkuani, joten sienipiirakkaa tällä kertaa :D

Ohje on Kotilieden uusi leivontakirja-opuksesta ja yleensä siinä olleet ohjeet ovat osoittautuneet hyviksi. Tästä piirakasta en itse niin kauheasti tykännyt (pidän enemmän kasvisvoittoisista täytteistä), mutta laitan ohjeen tähän, jos vaikka jonkun toisen makuun maistuisikin

Sienipiirakka

2 dl perunahiutaleita

1 1/2 dl lämmintä vettä

100 g sulatettua margariinia

2 dl vehnäjauhoja (suolaa)

Täyte:

1 sipuli

2 1/2 dl silputtuja sieniä (tatteja, kanttarelleja, herkkusieniä, suppilovahveroita..)

100 g pekonia

100 g emmentaljuustoa

2 dl kermaa

2 kananmunaa

mustapippuria

 

1. Sekoita perunahiutaleet, lämmin vesi, sulatettu rasva ja vehnäjauhot keskenään. Jos haluat, lisää ripaus suolaa. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin. Levitä jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan (25 cm) pohjalle ja reunoille.

2. Kuullota pannulla hienonnettu sipuli, silputut sienet ja kuutioitu pekoni. Levitä vähän jäähtynyt täyte piirakkapohjalle. Ripottele päälle raastettu juusto. Sekoita kananmunat, kerma ja mausteeksi mustapippuria. Kaada munamaito sienipiirakan päälle.

3. Paista piirakkaa uunin keskitason alapuolella ensin 200 asteessa, pienennä lämpöä tarvittaessa 175 asteeseen. Piirakka kypsyy noin 40 minuutissa.

Raikas salaatti oli hyvä lisä piirakan kaveriksi

 

20.02.2010 - 18:26

Nämä menivät myös synttäreille...

Voileipäkakkurulla. Rullan sisään laitoin toiveesta kinkkutäytteen (maustamaton tuorejuusto, tilkka fraichea notkistukseen, savukinkkua, tuorekurkkua ja paprikaa pieneksi pilkottuna sekä muutama rouhaisu pippurisekoitetta). Tämän täytteen päälle ripottelin juustoraastetta ja sivelin ohuen kerroksen sinappista kurkkusalaattia). Otin illalla kuvia tekovaiheista, mutta en niistä julkaisukelpoisia saanut. Valo ei riitä ilman salamaa ja salaman kanssa kuvat ovat ihan kamalia. Hyvät neuvot käärittävään voileipäkakkuun löytyy esim. täältä. Täytteitä voi vaihdella sitten makunsa mukaan :D

Tänään sivelin pinnan majoneesilla ja koristelin.

Kinkusta toivottiin pasteijoitakin ja näihin käytin kaupan pakastelehtitaikinaa. Täytteeseen laitoin veteen keitettyä puuroriisiä, kinkkua, punaista paprikaa ja pippuriseosta+hiukka suolaa ja yksi raaka kananmuna sitomaan täytteen aineksia. Pasteijaohjeita löytyy vaikka kuinka, joten ei näistä sen enempää

 

 

14.02.2010 - 22:08

Nämä pienet voileipäkakkuleivokset tein miehelleni, hänen veljelleen ja itselleni ystävänpäivän kunniaksi kahvipöytään. Halusin tehdä jotain suolaista herkkua, koska miehet eivät useinkaan noista makeista niin välitä. Iso voileipäkakku olisi ollut turhan iso, siksi tälläiset leivosmalliset :D

Kostutin eilen paahtoleipäviipaleet ( 3 kpl/leivos) kevyesti lihaliemellä ja laitoin väliin italiansalaattia+palvikinkkua silputtuna, toiseen väliin ruohosipulituorejuustoa notkistettuna ranskankermalla+palvikinkkua+tuorekurkkua silputtuna-mausteeksi muutama rouhaisu pippurisekoitetta. Kanneksi vielä yksi paahtoleipä, jonka sivelin sinappisella kurkkusalaatilla ennen täytteen päälle laittamista. Kääräisen kelmuun ja paino päälle-----> jääkaappiin yöksi. Tänään otin tällä muotilla sydämet ja koristelin ne majoneesillä, juustoraasteella, paprikalla, viinirypäleillä ja ruohosipulilla.

Houkutteleva sydän, vaikkakin suolainen sellainen

Koristelin tarjottimen, koska leivokset olivat niin yksinäisen näköisiä isolla alustalla.

 

03.01.2010 - 19:03

Nämä olikin sitten siskon tekemiä, nam! Alkuperäinen ohje on täältä.

Katkarapuleipä skagen

200 g kuorittuja katkaravunpyrstöjä

3 rkl majoneesia

1 rkl sitruunamehua

2 rkl hienonnettua ruohosipulia tai tilliä

muutama tippa tabascoa

suolaa

mustapippuria

4 tl mätiä (esim.siian)

4 viipaletta paahtoleipää

1 rkl voita

 

1. Sulata ja valuta katkaravut huolellisesti. Hienonna ne karkeasti veitsellä ja sekoita majoneesiin joukkoon. Lisää mukaan sitruunamehu, yrtit ja tabasco. mausta suolalla ja pippurilla.

2. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja jaa ne neljään osaan. Paahda pannulla voissa kullanruskeiksi. Lusikoi katkarapumassa jokaiselle leivälle. Koristele leivät mädillä (näistä jäi pois) ja tillillä.

 

03.01.2010 - 18:47

Kotona jälleen :D Siskollani oli kiva käydä ja tulihan sielläkin vähän herkuteltua. Siskon kanssa tehtiin pieniä suolapaloja tai siis sisko teki sörsselit ja minä vain täyttelin voileipiä. Hyviä olivat!

Lohisandwich

100 g kylmäsavulohta viipaleina (tässä käytettiin lämminsavulohta ja toimi sekin ihan hyvin)

noin puolikas tuorekurkkua ( tässä oli melkein kokonainen pieni kurkku)

200 g maustamatonta tai ruohosipulituorejuustoa

1 rkl sitruunamehua

1 rkl hienonnettua ruohosipulia

2 tl piparjuuritahnaa

ripaus suolaa tarvittaessa (kalan suolaisuudesta riippuen)

mustapippuria

isoja paahtoleivän viipaleita

 

1. Kuori kurkku ja poista siemenet. Pilko pieneksi silpuksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon piparjuuritahna, ruohosipuli ja sitruunanmehu. Mausta seos.

2. Voitele paahtoleivän viipale paksulti kalatahnalla ja paina toinen viipale päälle kämmenellä painaen. Leikkaa reunat ja tee viipaleista kolmionmuotoisia leikkaamalla leipä vinottain.

Hetken kylmässä kelmun alla tekeydyttyään aivan ihania suolapaloja.

Ohje on alunperin täältä, nyt pienillä muutoksilla :D

 

 

27.11.2009 - 12:57

Kyllä meillä muutakin leivotaan kuin pelkkiä makeita syötäviä. Niistä ei aina tänne blogiin tule juttua laitettua, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa saaristolaisleivän tekoa. Muuallakin on tätä leipää leivottu esim. täällätäällä ja täällä sekä monessa muussakin blogissa. Leivän teko oli helppoa, mutta aikaa meni kohotuksessa ja paistamisessa. Itsestään nekin toki tapahtuivat, kunhan muisti laittaa leivät uuniin ja ottaa pois :D

Saaristolaisleipä (Nauvon limppu) (Kopio blogista: Voisilmäpeliä)
2-3 leipää

1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl ruisjauhoa
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoa

Voiteluun siirappivettä:
2 osaa vettä, 1 osa siirappia (itsellä riitti 2 rkl vettä ja 1 rkl siirappia)

Lämmitä piimä n. 37-asteiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Anna hiivan liueta kokonaan piimän joukkoon (tähän menee jokunen minuutti). Lisää sen jälkeen muut aineet ja sekoita hyvin, niin että kaikki aineet ovat kunnolla sekaisin. Taikinaa ei tarvitse vaivata.
Laita kohoamaan lämpimään ja ei-vetoisaan paikkaan 2 tunniksi. Kaada sen jälkeen 2-3 leipävuokaan (riippuen vuokien koosta, minulla tulee tästä satsista täyteen 3 melko pientä vuokaa). Mielestäni leivät kannattaa kohottaa vielä vuoissa ennen paistamista.

Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla n. 2 tuntia. Paistamisen puolivälissä sivele leivät siirappivedellä. Tämän voi halutessaan toistaa pari, kolmekin kertaa paistamisen aikana.

Kun otat leivät pois uunista, laita ne puhtaan keittiöpyyhkeen alle jäähtymään. Pistä sen jälkeen vielä jääkaappiin tekeytymään, leipä on parhaimmillaan parin päivän päästä leipomisesta.

Vein kaksi leipää lahjaksi ja jätin itselleni yhden.

Herkkua

 

04.10.2009 - 21:58

Synttäreille tein suolapalaksi tuulihattuja. Ohje löytyy täältä.

Toiset täytin kylmäsavulohitäytteellä, samalla kuin ruissydämet täällä, ja toiset kinkkutäytteellä. Kinkkutäytteeseen laitoin ruohosipulituorejuustoa, tuoretta kurkkua ja suolakurkkua, persiljaa, ruohosipulia ja mausteeksi pippurisekoitusta. Piti vielä laittaa paprikaa, mutta se jäi vahingossa kaupan hyllylle :D

Tuulihatut ovat nopeita ja helppoja tehdä. Lisäksi täytevaihtoehtoja löytyy rajattomasti, sekä suolaisia että makeita.

Nam!

 

 

22.08.2009 - 16:51

Nämä myös synttäritarjoilussa mukana olleita :D

Ruisleipänä käytin paikallisen leipomon herkullista vuokaruisleipää, josta otin piparkakkumuotilla sydämen muotoisia paloja.

Täyte:

1 prk kylmäsavulohi tuorejuustoa (+creme fraichea)

1 pkt kylmäsavulohta (150 g)

tuorekurkkua

pieni punasipuli tai puolikas isommasta

ruohosipulia

tilliä

sitruunanmehua

ripaus sitruunapippuria

1. Notkista tuorejuusto (voit lisätä tilkan creme fraichea). Silppua suurin osa kylmäsavulohesta pieniksi paloiksi, mutta jätä muutama siivu koristeeksi. Silppua pala kuorittua kurkkua pieniksi paloiksi, mutta leikkaa ensin siemenkeskiosa pois. Samoin silppua pala punasipulia aivan hienoksi. Sekoita ainekset, lisää mausteeksi tillisilppua, ruohosipulia,  tilkka sitruunanmehua ja ripaus sitruunapippuria (valitan epätäsmällisyyttä, en mitannut aineita tarkkaan :D ). Anna maustua kannen alla jääkaapissa pari tuntia.

2. Ota muotilla ruisviipaleista sydämiä tai käytä vaikka ruisnappeja. Laitoin täytteen alle vielä keitetyn kananmunan viipaleen, mutta sen voi jättää poiskin. Nostele täyte ruisleipien päälle ja koristele :D

 

22.08.2009 - 16:12

Tässä ohje synttäreiden voileipäkakkuun. Alkuaan olen ohjeen saanut ystävältäni.

Voileipäkakku (ohje on isoon kakkuun, tein vain puolikkaan annoksen)

4 pkt vaaleaa paahtoleipää (käytin täysjyvävehnäleipää ja yhden kerroksen ruisleipää)

Kostutus:lihalientä

Täyte:

1 (400 g) Olympia tuorejuustoa

1 prk kinkkusulatejuustoa (laitoin ruohosipuli-tuorejuustoa)

1 prk creme fraichea

nippu persiljaa

2 pientä paprikaa

1 tuorekurkku

1 prk coctailsuolakurkkuja

1 pieni maksamakkara (jätin pois)

4 pss kinkkusuikaleita (laitoin savukinkkua)

ripaus pippurisekoitetta

 

Toinen täyte oli valmista kaupan italiansalaattia

Päälle: tuorejuustoa tai majoneesia (käytin kevytmajoneesia)+ haluamasi koristelut

 

Leipäviipaleista leikataan reunat pois ja kostutetaan kevyesti viileällä lihaliemellä. Annoin leipien hieman kuivahtaa ennen kostutusta, ettei kakusta tule liian mössömäistä.

Täyteaineksista juustot notkistetaan creme fraichea lisäämällä tarpeen mukaan ja sekoittamalla ne keskenään. Osa persiljasta leikataan hienoksi silpuksi, samoin paprikat ja suolakurkut. Tuorekurkusta jätin siemenet pois, etteivät ne kostuta täytettä liikaa ja silppusin loput pieniksi paloiksi. Vihannessilput lisätään juuston sekaan sekä maksamakkara ja kinkkusuikaleet (minulla silputtu savukinkku). Mausteita voi lisätä maun mukaan, itse kiersin pari kierrosta pippurisekoitemyllystä pippuria.

Kerrokset kootaan vuokaan kuten yleensä kakut muutenkin, vuoroin täytettä ja vuoroin leipäpaloja. Annoin maustua jääkaapissa yön yli ja seuraavana aamuna päällystin kevytmajoneesilla ja koristelin juustoraasteella, persiljalla, tomaattiruusuilla, rucolanlehdillä ja keltaisella paprikalla sekä ruohosipulisilpulla.

 

04.07.2009 - 22:43

Siskon tekemä herkku :D

Ohje Valion Kerma-lehdestä 2/2009

Lohimoussekakku

Pohja:

150 g hapankorppuja

75 g voita

 

Täyte:

4 liivatelehteä

150 kylmäsavustettua lohta

1 1/2 tl sitruunapippuria

1 (100 g) punasipulia

200 g tuorekurkkua

1 iso (200 g) hapahko omena

1 rasia (200 g) Viola ruohosipuli tuorejuustoa

1/2 dl sitruunanmehua

2 dl kuohukermaa

(tilliä ja ruohosipulia)

 

Koristelu: Kylmäsavustettua lohta, herneenversoja, pieniä salaatin tai rucolan lehtiä, kurkku- tai punasipulikuutioita

 

1. Jauha hapankorput hienoksi ja lisää sulatettu voi. Painele muruseos irtopohjavuokaan (24 cm halkaisija), jonka pohjalle on leikattu leivinpaperinpala.

2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Silppua lohi, punasipuli, omena ja tuorekurkku (siskoni otti kurkusta kuoren ja pehmeän siemenkeskustan pois eli kurkkua tarvitaan silloin vähän enemmän).

3. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen silputut ainekset. Vatkaa kuohukerma ja kääntele se tuorejuustoseokseen. Mausta sopivaksi maun mukaan. Laita liivatelehdet kuumennettuun sitruunanmehuun ja lisää hieman jäähtyneenä mousseen koko ajan vatkaten. Kaada mousse hapankorppumuruseoksen päälle ja tasoita pinta. Peitä astia ja anna hyytyä kylmässä vähintään muutama tunti. Irroita vuoasta ja koristele :D

 

04.07.2009 - 22:25

Nämä teki siskoni. Ohje on Pirkan reseptikirjasta.

Pikkupiiraat

2 pkt Sunnuntai piirakkataikinaa

Pinaattitäyte:

1 ps (150 g) pakastepinaattia (siskoni käytti tuorepinaattia ja ryöppäsi sen kevyesti ennen käyttöä)

1 tlk (360 g ) fetajuustoa kuutioina

1 prk ruokakermaa (kasvisrasvasekoite)

2 kananmunaa

1/2 tl rouhittua mustapippuria

pieni ripaus muskottipähkinää

 

Kinkkutäyte:

150 g saunapalvikinkkuviipaleita

150 g emmental-mozzarella juustoraastetta

1 prk ruokakermaa (kasvisrasvasekoite)

1 kananmuna

1/2 tl rouhittua mustapippuria

1 tl pizzamaustetta

(siskoni laittoi vielä hieman paprikaa ja silputtua ruohosipulia)

 

1. Sekoita pinaattitäytteen ainekset keskenään (tuorepinaattia silputaan ja jos ei käytä fetakuutioita, kuutioi feta. Fetaa voi tarvittaessa huuhtoa liian suolan pois saamiseksi). Sekoita silputtuun palvikinkkuun muut kinkkutäytteen ainekset.

2. Kauli sulatetut piirakkataikinat  30x40 cm kokoisiksi levyiksi. Leikkaa se 10x10 cm kokoisiksi neliöiksi. Laita palat muffinssipellin kolosiin ja täytä kolot täytteellä, osa pinaatti- osa kinkkutäytteellä. Voitele taikinareunat kananmunalla ja paista 200 asteessa n.25 min.

 

09.03.2009 - 10:48

Suolaisina tarjottavina oli coctailpiirakoita+munavoita ja täytettyjä tuoreita sämpylöitä (ne menivät hyvin kaverisynttäreilläkin :D). Lisäksi tein tomaatti-fetapiirakkaa ja tämä hävisikin viimeistä palaa myöten :D

Tomaatti-fetapiirakka (ohje Kotileiden uusi leivontakirja-opuksesta)

Perunavoitaikina:

2 dl perunahiutaleita tai sosejauhetta (käytin hiutaleita)

1 1/2 dl lämmintä vettä

100 g sulatettua margariinia

2 dl vehnäjauhoja

(suolaa)- en laittanut

1 tl timjamia tai Provencen yrttejä (laitoin Provencen yrttisekoitusta)

 

Täyte:

250-500 g suppilovahveroita tai herkkusieniä (laitoin rasian herkkusieniä)

2 sipulia (laitoin keskikokoisen punasipulin)

2-3 valkosipulinkynttä (jätin tällä kertaa pois)

10-15 kpl aurinkokuivattua, öljyyn säilöttyä tomaattia (laitoin n. 7-8 kpl, koska aurinkokuivattu tomaatti on niin vahvaa)

150-200 g feta-juustoa (laitoin hieman yli puoli prk basilika-oregano fetaa)

(suikaloin lisäksi mukaan pippurihärkää vajaa 100 g)

timjamia

3 kananmunaa

3 dl kermaa tai maitoa (laitoin kermamaitoa)

mustapippuria, chiliä (chilin jätin pois)

 

Koristeeksi: Muutama oliivi, paahdettuja auringonkukan tai pinjansiemeniä (jätin pois)

 

1. Sekoita perunahiutaleet, lämmin vesi, sulatettu rasva ja vehnäjauhot keskenään. Lisää mausteet. Laita taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. Kauli taikina kevyesti jauhotetullla leivinalustalla ja painele voideltuun, halkaisijaltaan 25-26 cm:n kokoiseen piirakkavuokaan sekä pohjalle että reunoille (minulta jäi vähän taikinaa yli, sillä en halunnut paksua pohjaa). Laita kylmään.

2. Viipaloi sienet, hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Valuta aurinkokuivattujen tomaattien tölkistä öljyä pannuun. Silppua tai leikkaa joukkoon aurinokuivatut tomaatit. Kun sipulit ovat kuullottuneet, anna täytteen jäähtyä. Levitä täyte piirakkapohjalle. Huuhdo ja paloittele feta pieniksi paloiksi ja ripottele päälle (minulla oli valmiiksi kuutioituja). Ripottele mausteeksi timjamia. Sekoita kananmunat ja kerma tai maito, mausta mustapippurilla ja chilillä (laitoin vain hieman pippurisekoitusta, kun mukana oli tuota pippurihärkääkin) ja kaada ainesten päälle.

3. Paista piirakkaa noin 225 asteessa uunin keskitason alapuolella noin 35-40 min tai kunnes piirakka on kypsä myös pohjasta. Pienennä tarvittaessä lämpötilaa. Koristele niin halutessasi :D

05.03.2009 - 15:11

Tänään tulivat koulukaverit viettämään tyttäreni 11v-kaverisynttäreitä. Aamulla tein tuoreita sämpylöitä ja täytin ne suolapalaksi. Lapsilla on varmasti nälkä, kun koulupäivän jälkeen tulevat suoraan meille. Lisäksi tein tälläisen melonisiilin, jollaisen tyttäreni oli nähnyt koulukaverinsa synttäreillä. Hän halusi samanlaisen omiin juhliinsa. Coctailtikkuihin pistelin nakkeja, juustoa, tuorekurkkua, kirsikkatomaatteja, melonia, viinirypäleitä ja pieniä lihapullia (tein ne jo eilen) ja tökkäsin ne koverrettuun meloninpuolikkaaseen. Hyvin tekivät kauppansa, tein vielä toisenkin puolikkaan täyteen "piikkejä".

 

19.01.2009 - 21:22

Olin tehnyt pizzaa aiemmin perjantaina koko porukalle ja tarpeita oli jäänyt jonkin verran yli. Niistä tekaisin sunnuntain kahvipöytään juustosarvia. Maistuivat hyvin lapsille ja myös meille aikuisillekin :D

Juustosarvet (ohje kirjasta Makujen maailma)

3 dl maitoa tai vettä

50 g hiivaa

1 kananmuna

1 tl yrttisuolaa

1 rkl hunajaa

1/2 dl juustoraastetta

2 dl sämpyläjauhoja

6 dl vehnäjauhoja

1/2 dl öljyä

sisälle: juusttoraastetta (laitoin myös aurajuustoa ja savukinkkua)

voiteluun: kananmuna

pinnalle: seesaminsiemeniä tai juustoraastetta

 

1. Liota hiiva haaleaan nesteeseen. Lisää muna, mausteet, hunaja, juustoraaste ja sämpyläjauhot. Alusta taikina vehnäjauhoilla kimmoisaksi ja lisää loppuvaiheessa öljy. Anna taikinan levätä hetki.

2. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli palat suureksi pyöreäksi levyksi (halk. n.35 cm).

3. Jaa kumpikin levy 8 sektoriin taikinapyörällä. Ripottele kullekin sektorille vajaa ruokalusikallinen täytettä ja kääri sarveksi aloittaen leveämmästä päästä. Jätä kärki sarven alle.

4. Kohota leivonnaiset hyvin, voitele munalla ja ripottele koristeeksi seesaminsiemeniä tai juustoraastetta.

5. Paista leivonnaisia 225 asteessa noin 12 minuuttia.

 

14.01.2009 - 14:30

Karjalanpiirakoita tulee tehtyä aina silloin tällöin, mutta vaihteeksi ajattelin kokeilla jotain muuta. Vatruskoita olen syönyt, mutta itse en ole niitä ennen leiponut. Nämä ovat kuin pasteijoita, mutta huomattavasti kevyempiä :D

Wikipediasta, täältä, löytyy vähän tietoa vatruskoista, jos ei ennen ole niihin törmännyt. Eli nämä ovat niitä eteläkarjalaisia versioita. Ohjeitakin on erilaisia ja löysin netistä yhden mukavalta tuntuvan ohjeen. Hävitin sen sivun jonnekin, mutta kirjoitan sen tähän. Lisäsin myös kuoritaikinaan yhden kananmunan, vaikka sitä ei ohjeessa alunperin ollut.

Vatruskat

Kuori:

1 kg keitettyjä perunoita

1-2 tl suolaa

1 1/2 dl vehnäjauhoja

(1 kananmuna)

Täyte:

2 dl puuroriisiä

5 dl vettä -keittämiseen

1 tl suolaa veteen (vähemmän, jos lisäät täytteeseen yrttisuolaa)

25 g voita

3 keitettyä kananmunaa

(yrttisuolaa)

 

Voiteluun: Voisulaa (käytin pullomargariinia)

 

1. Keitä perunat kuorineen, kuori ne lämpöisinä ja soseuta (voit käyttää myös aterialta jääneitä perunoita tai perunamuusia). Sekoita jäähtyneeseen perunaan suola ja jauhot (sekä kananmuna).

2. Keitä kananmunat koviksi ja anna jäähtyä. Keitä riisit suolalla maustetussa vedessä. Lisää mukaan nokare voita ja jäähdytä riisit. Sekoita keskenään riisi ja pilkotut kananmunat. Mausta halutessasi yrttisuolalla.

3. Taputtele taikinasta jauhoisin käsin jauhotetulla alustalla, puolen sentin paksuisia ja halkaisijaltaan 10 cm "lettuja" (itse kaulin aina pienen määrän taikinaa levyksi ja otin pyöreällä muotilla paloja).

4. Levitä letun keskelle täyteseosta ja sulje reuna.

5. Paista vatruskoja 250 asteessa uunin yläosassa noin 15 min. Voitele sudilla kevyesti voisulalla.

Minulla tuli tästä taikinamäärästä pieniä vatruskoita  33 kpl Hymy

 

04.10.2008 - 17:41

Karjalanpiirakoita tulee tehtyä useamminkin näin ilmojen viilentyessä. Jo pari kertaa on piirakoita paisteltu. Nämä tosin paistoin ihan sähköuunissa, leivinuunia kuumennetaan kunnolla sitten talvella : )



Riisipiirakat

Kuoritaikina:
2 dl kylmää vettä
1 1/2 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja (minulla oli luomuruisjauhoja)
1 dl vehnäjauhoja
1-2 rkl öljyä

Täyte:
4 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1 l maitoa
2 tl suolaa
1 kananmuna

Voiteluun:
50 g voita
1 dl vettä

1. Keitä puuro hyvissä ajoin, jotta se ehtii jäähtyä. Laita vesi kiehumaan, lisää riisit ja anna kiehua koko ajan sekoittaen, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin. Hauduta puuro kypsäksi miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Mausta kypsä puuro suolalla ja anna jäähtyä. Lisää kananmuna jäähtyneeseen puuroon.
2. Sekoita kuoritaikina. Lisää kylmän veden joukkoon suola, sekoita jauhot ja lopuksi öljy. Painele taikinasta tasainen.
3. Pyöritä taikinasta tanko ja jaa se 20-25 palaan. Pyöritä palat palloiksi, litistä ja kauli ne pulikalla ohuiksi letuiksi. Kuorien halkaisija on noin 15 cm. Käytä ruisjauhoja apuna kaulimisessa. Suojaa kaulimista odottavat palloset esim. muovilla, ettei taikina kuivu.
4. Käännä jauhoisempi puoli ylöspäin ja käytä pullasutia apuna saadaksesi ylimääräiset jauhot pois. Levitä puurotäytettä pohjalle ohut, tasainen kerros, mutta jätä reunoista sentin verran paljaksi. Kasta veistä välillä kylmään veteen, niin levittäminen helpottuu.
5. Nosta kaksi reunaa täytteen päälle niin, että puuroa jää näkyviin sentin verran. Aloita rypytys keskeltä ylöspäin. Poimuta etusormilla tasatahtiin tiheitä poimuja. Käännä piirakka ja rypytä toinen puoli.
6. Laita piirakat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 300 asteessa noin 15 min, kunnes ovat saaneet pintaansa kaunista ruskeaa väriä.
7. Sulata voi ja vesi. Voitele piirakoiden päällys seoksella ja laita piirakat astiaan esim. isolle lautaselle päällekkäin liinan peittoon pehmenemään.

Vinkkejä:
Nämä piirakat tein siten, että ensin kaulin isomman taikinalevyn, otin pyöreällä muotilla (n. 8 cm halkaisijaltaan) paloja, jotka vielä hieman ohensin. Siksi piirakat ovat pienempiä kuin ohjeessa (ohje kirjasta: makujen maailma, leivonnaiset). Tuota kuoritaikinaa teen ohjetta enemmän, sillä täytettä en saa näihin pikkupiirakoihin tuota määrää muuten menemään.
Jos puurotäyte on liian kovaa, sitä voi laimentaa kiehautetulla maidolla. Ilman kiehautusta täyte kuohuu piirakoita paistettaessa.

Pikkuneiti innostui syömään vain riisipuuroa, mutta isommat lapset kokeilivat myös piirakoiden tekoa.
Aika hienoja tuli ensimmäisistä omatekemistä piirakoista!



Suomalaisten pitojen klassikko, piirakka munavoilla : )




10.08.2008 - 23:01
Tein synttäreille suolaisiksi syötäviksi pizzakierteitä (ei kuvaa), coctailpiirakoita (pakaste) ja lohipiirakkaa.

Lohipiirakka. Sisällä kalaliemessä keitettyä puuroriisiä, tuoretta tilliä, keitettyä kananmunaa ja savulohta. Mausteena sitruunapippuria.



Koristeeksi tein piparimuotilla pikkukaloja.



08.02.2008 - 19:34

Kokeilin minulle uutta suolaisen piirakan ohjetta Kodin Kuvalehden Parhaat piiraat-kirjasesta.

Lohi-sienipiiras

Pohja:

100 g voita tai margariinia

3 dl vehnäjauhoja

1 dl perunasosejauhoja

1 tl yrttisuolaa

1 tl leivinjauhetta

1 dl vettä

Täyte:

1/2 l suppilovahveroita (laitoin herkkusieniä)

300 g kylmäsavustettua kirjolohta

pala purjoa

2 dl kermaviiliä

1 dl maitoa

 1dl juustoraastetta

1/2 tl sitruunapippuria

1-3 valkosipulinkynttä (jätin pois)

 

1. Nypi pohjan kuivat aineet+ voi keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

2. Haihduta sienistä pannulla enimmät nesteet pois. Suikaloi kirjolohi ja hienonna purjo.

3. Sekoita kermaviiliin maito, munat, juustoraaste ja mausteet.

4. Levitä puolikypsälle pohjalle ensin sienet, kalapalat ja sipulisilppu. Kaada päälle kermaviiliseos ja kypsennä, kunnes täyte hyytyy ja saa pintaansa kauniin värin. Eli noin 30 minuuttia 200 asteessa.

5. Tarjoile piiras lämpimänä salaatin seurana.

Piti heti maistaa piirakkaa ja laitoin vain muutaman tomaatinlohkon mukaan. Kunnon salaatti sopisi tämän piirakan kanssa kuin nenä päähän. Kalaa olisi voinut olla vähemmän, sillä piirakasta tuli minun makuuni turhan suolaista. Kaloissakin on eroja. Tämä oli Apetitin kylmäsavulohta. Sitruunapippuria riittää myös pienempi määrä, ihan ripaus vain. Ihan jees piirakkaa : )

 

03.11.2007 - 13:36

Mieheni kummipojalla on tänään synttärikemut ja pojan äiti pyysi minua tekemään juhliin pari tavallista kinkkuvoileipäkakkua.

Sisältä löytyy vaaleaa sekä tummaa leipää (vaaleaa hieman enemmän), italiansalaattia, sinappikurkkusalaattia, Oltermannisulatejuustoa+kinkkua+paprikaa sekä munavoita. Kostutus lihaliemellä.

Toiseen muuten samat, paitsi yhteen väliin tuli sulatejuustoseoksen tilalle tuorejuusto (maustamatonta+pippuriseos)+kinkku+paprika. Koristelussa oli kyllä mielessä jonkinlainen punainen lanka, se vain tehdessä katosi  : ). Siksi tästä tuli iloinen karusellikakku, vähän kaikkea sinne tänne.

Lisäys:

Tarpeita jäi niin paljon yli, että tein vielä kotiinkin yhden pienen pyöreän voileipäkakun. Tyttäreni halusi myös kokeilla ja hän teki oman version käyttäen pientä pakastusrasiaa apuna. Pikkasen neuvoin häntä, muuten teki ihan itse kaiken.

Tyttäreni ( 9 vuotta) ensimmäinen voileipäkakku.

 

 

24.09.2007 - 12:55

Tämän ohjeen olen saanut siskoltani. Siitä mukava ohje, että rullan voi tehdä etukäteen ja antaa maustua. Juhlapäivänä ei tarvitse kuin leikata paloiksi ja tarjottava on valmis.

Tuulihatturullat

Pohja:

125 g margariinia tai voita

2 dl vehnäjauhoja

5 dl vettä

3 kananmunaa

1/2 tl leivinjauhetta

2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna

 

Täyte:

200 g valkosipulista tai yrttistä tuorejuustoa (käytin kylmäsavulohituorejuustoa)

150-200 g kylmäsavulohta viipaleina

2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä

ripaus valko- tai mustapippuria

1 dl kuohukermaa vaahdoksi vatkattuna

 

1. Sulata rasva kattilassa, sekoita siihen vehnäjauhot.

2. Lisää vesi yhdellä kertaa ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos on sakeaa ja sileää. Anna jäähtyä ainakin 5 min.

3. Vatkaa seokseen yksitellen kananmunat.

4. Lisää leivinjauhe ja yrttisilppu.

5. Levitä seos leivinpaperille uunipellille ja paista uunissa 225 asteessa keskitasolla 15-20 minuuttia.

6. Anna jäähtyä 2-3 minuuttia ja kumoa leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.

Valmista täyte:

1. Sekoita tuorejuuston joukkoon suikaloitu lohi, lisää tilli ja mausta pippurilla.

2. Lisää vaahdotettu kerma seokseen. Levitä seos tuulihattulevylle ja kääri tiukasti rullalle. Kääri rulla leivinpaperiin ja se vielä folioon. Laita jääkaappiin tekeytymään. Leikkaa tarjoilupäivänä paloiksi.

Suolaa ei tarvitse yleensä lisätä, koska kala on jo valmiiksi suolaista. Täyteen voi tehdä myös sienistä tai vaikkapa poronlihastakin. Täyte saa olla voimakkaan makuista, koska rulla itsessään on melko laimean makuinen.

30.08.2007 - 20:35

Nämä ovat tehty  perusohjeella sämpyläpussin kyljestä. Ei siis mitään uutta ihmeellistä. Laitan nyt kuitenkin kuvan myös ihan perusleipomuksistakin : )

Netistä jälleen bongasin sämpyläkoristeluraudan. Se oli minusta hauska idea. Kotona minulla on Ikeasta ostettu parin-kolmen euron omenanlohkoja (on muutes tosi hyvä siihen). Se näyttää melkein samalta ja hyvin toimii sämpylöihinkin. Varsinkin lapset pitävät aina erilaisista muodoista ja usein ovatkin mukana tekemässä omia sämpylöitään.

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta (uusi)

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

BakeVille

Berry friends (uusi)

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Enny's yummies (uusi)

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking (uusi)

Homemade by MI (uusi)

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten (uusi)

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika (uusi)

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

Leipuritar (uusi)

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marrunkakut (uusi)

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja (uusi)

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile (uusi)

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka (uusi)

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Onnelasta (uusi)

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut (uusi)

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Pekoni ja porkkana (uusi)

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Purppara helmiä-leivonnaisia (uusi)

Pähkinärinne

Pöytä kahdeksalle (uusi)

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Ripaus Korianteria (uusi)

Ronja leipoo (uusi)

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

Rännärin reunan räpeltäjä (uusi)

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

SokeriKeiju (uusi)

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

SokeriPommi (uusi)

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suvin herkkublogi (uusi)

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut (uusi)

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä (uusi)

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Tietoa ja asiaa
Kylässä