
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
No nyt on leikitty tämän joustavan pikeerin kanssa oikein urakalla
Jauhe loppui, joten ihan kaikkeen ei aine riittänyt mitä suunnittelin. Tätä suklaapitsiä ainakin halusin kokeilla. Tuossa sugarveilin levityksessä olisi hyvä olla kunnon lasta, näiden pitsikuviosta ei tullut niin puhdas kun toivoin.

Levitin suklaan siinä vaiheessa, kun pitsi oli jo melkein kuiva irroitettavaksi. Annoin suklaan jähmettyä ja irroitin sen irti silikonimatosta. Oikeasti suklaa on pitsin kanssa joustava ja ihan leikattavissa saksilla. Liian kauan ei kannata odotella tai suklaa jähmettyy liikaa ja alkaa murtua. Pitsinen hyydykekakun reuna olisi kanssa aika kiva :D

Suklaapitsistä voi irroittaa kuvioita piparkakkumuoteilla ja jopa leikata paperin koristeluun tarkoitetulla reunaleikkurilla.

Leikkausjälki näkyisi paremmin tasakuvioisessa pitsissä.

Tässä pitsi on tuoreeltaan laitettu kuivan liivatelehden päälle ja sitten leikattu siiviksi. Pitsisiivet keijulle. Yksistään pikeeripitsiä ei voi käyttää pitkään säilytettävissä jutuissa, koska kuivuttuaan se murenee. Pitsi sopii erilaisiin koristeisiin sokerimassan tai marsipaanin päälle esim. hääparikoristeisiin hääpukuun tai ristiäiskoristeisiin.

Pikeeripitsi luonnistuu piparin päälle liimattunakin.

Sain mukavan tilaisuuden testata uusia silikonivuokia (tai en ainakaan ole tätä ennen nähnyt näitä missään), kiitokset kuuluvat tänne , PackIt-Faster Alice-verkkokaupalle 
Kirjainmuotit ovat hiukan yli 11 cm korkeita ja leveys riippuu kirjaimesta. Esim. i-kirjain on hiukan vajaa 3 cm leveä ja samaa paksuutta on muiden kirjainten "palkit". Kirjaimet löytyvät täältä. Ruskea minilevy-muotti löytyy täältä ja sitä kokeilen joskus myöhemmin.

Pursotin kakkutaikinan pursotinpussilla voideltuihin vuokiin, mutta en jauhottanut niitä ohjeen mukaan. Hyvin lähtivät silti irti, kuten silikonivuoista pitäisikin lähteä. Tarvittavan taikinan määrän voi mitata täyttämällä vuoat ensin vedellä ja mittaamalla sitten niistä pois kaadettava vesi.

Liikaa taikinaa taas :D

Ei se mitään, leikkasin ylimääräiset pois ja ne hävisivät pöydältä hyvin nopeasti parempiin suihin.

Kuorrutin palat suklaakuorrutuksella ja ripottelin nomppiksia päälle. Kokeilin vain vuokia, joten koristeluihin en panostanut. Alla oleva kermahässäkkä ei siis ole kakku, vain rekvisiittaa, mutta kirjaimia voisi hyvin käyttää levykakun koristeena. Tavallisen tarjottimen kokoiselle alustalle sopisi hyvin neljä kirjainta tai ehkä korkeintaan tiiviisti viisi.

Kirjainten paksuutta voi muuttaa helposti leikkaamalla kakku vaikka kahteen osaan. Näin saa myös tuplakirjaimia yhdellä paistamisella helpommin.

Jos olisi ollut kirjaimet ICE, olisin tehnyt jäätelöleivokset Marien tyyliin. Tai kesäbooliin jättijääpalat. Niissä silikonivuoat ovat oikein oivia 
Myöhään edellisenä iltana ennen siskolleni lähtöä, sain idean tehdä macaroneista tornin. Niitä olen nähnyt netissä ja nyt teki mieli kokeilla, onnistuuko se. Olin nimittäin leiponut jo valmiiksi macaron-leivoksia jälkiruuaksi kahvin kanssa ja niistä sitten aloin vääntämään tornia.
Leikkasin pahvilaatikosta kappaleet ja teippasin siitä neliömallisen pyramidin. Päällystin pyramidin foliolla ja aloin kiinnittämään macaroneja pikeerillä kiinni. Hyvin pysyivät. En suunnitellut värejä tornia ajatellen, joten laitoin erilaisia macaroneja jotenkuten tasaisesti. Macaronit olin onneksi täyttänyt siten, että reunalla on suklaaganache ja keskelle jäi tila löysempää täytettä varten. Keltaisissa on lemon curdia, valkoisissa passionhilloa ja vaaleanpunaisissa kirsikkahilloa. Suklaareunus pitää täytteen leivoksen keskellä.

Ylös ei macaronit riittäneet, vaan laitoin sitten kukkavarastosta lehtiä ja yhden kukan koristeeksi.

Hyvin kesti rakennelma pystyssä ja macaronit kiinni koko matkan, mutta lähtivät kuitenkin helposti vetämällä irti.

Testailin kondiittorin sokerista (isomaltoosi) muotoilua kotioloissa ilman oikeita sokerityövälineitä. Pari ruusua sain väännettyä, mutta aikamoista taiteilua se oli nopeasti jähmettyvän sokerin kanssa. Oikeista työtavoista ei ole hajuakaan ja tästä aiheesta olisikin ihana päästä jonnekin kurssille 
Vaalea ruusu oli ensimmäinen teos ja isompi toinen väännös. Pienen ruusun vihreät lehdet tein silikonimuotilla.

Iso ruusu.

Testasin myös pikeeritiaran tekoa. Näitä on näkynyt aika usein blogeissa, mutta itselle ei ole tullut työn alle vielä vastaan (joskus aikoja sitten olen suklaatiaran tehnyt). Esim. Kaurislapsen blogista löytyy teko-ohjeet, jos ei joku ole vielä pikeerikruunuihin tai -tiaroihin törmännyt.
Tarkkaa suunnitelmaa minulla ei ollut, huvikseni vain pursottelin.

Sivusta.

Koristelussa käytin disco-hilettä, sokerihelmiä ja lopuksi suihkautin helmiäissprayta. Valkoinen sydän on sokerimassaa ja pikkusydän on napattu koristeraepurkista.

Tilasin Ullanunelmista sydänmuotin (ja vähän muutakin :D ) ja testailin sitä. Tein koristeen sokerimassasta (siitä ei tosin kuvaa) ja hyvin onnistui. Eilen ja tänään meillä oli tyttäreni koulukavereita kylässä ja väsäilin heille sydänpopseja minttudominoista.

Muotti on sen verran paksu, että sinne saa aika mukavasti minttudomino-tuorejuustoseosta. Punainen osa on Candy Meltsiä. Vielä pitää harjoitella suklaan levitystä. Urista tulee upeat kuviot, mutta suklaan levittämisessä tulee olla tarkkana noissa kaksivärisissä popseissa.

Kondiittorin sokeria eli isomaltoosia olen käyttänyt silikonimuoteilla tehdyissä koristeissa sekä piparkakkutöissä ikkunoissa. Olisi joskus kiva kokeilla ruusujen yms. valmistusta, mutta se vaatisi välineitä sekä opetusta. Esim. täällä, täällä ja täällä on upeita sokeritöitä.
Testailin miten sokerimassa käyttäytyy sulan sokerin kanssa. Tein ensin sokerimassasta tavalliseen tapaan kukkia ja terälehtien keskelle aukon pienellä metallimuotilla. Laitoin kukan leivinpaperin päälle ja sulatin sokerin. Kaadoin sokerin jonkin verran verran jäähtyneenä aukkoihin. Annoin jähmettyä ja siirsin kukan lastalla foliolla vuorattuun kuppiin kuivumaan ennenkuin sokerimassa ehti kuivua liikaa.
Valmiita kukkia.

Heteet tein riisinuudelista (värjäsin elintarvikespraylla) ja heteen pään tein myös kondiittorin sokerista.

Liljat.

Lilja ilman aukkoja, vain heteissä on "jäätä".

Kukan keskelle liimasin tomusokerikuorrutteella pienen palan sokerimassaa. Sen päälle otin muotilla pienen kukan ja painoin kiinni. Keskustaan (alla olevaan sokerimassapalaan) tökkäsin heteet ja näin ne pysyivät heti kukassa. Pikku kukka peitti sopivasti möykyn 

Lähikauppaan (S-market) oli tullut jouluisia tarvikkeita ja sieltä bongasin Westmarkin piparkakkutelan. Tottakai kaikki pipareihin liittyvät kiinnostavat ja nappasin telan ostoskoriin. Tänään sitten testailin sitä. Pakkauksessa oli mukana muutama pipariohje, tosin saksaksi. Menin helpoimman kautta ja leivoin tavallisesta, teatteripipareista ylijääneestä (pakastin loput) piparitaikinasta. Tuolle speculaas sanalle en löytänyt muuta suomenkielistä vastinetta kuin maustekeksi, mutta täältä voi lukea lisää sekä suomeksi lyhennettynä täältä.
Tela.

Telan päässä on ulkonema, jolla voi mitata taikinalevyn oikea paksuus. Liian ohueen ei kuvio jää kunnolla näkyviin ja liian paksusta palat irtoavat huonosti toisistaan.

Telaa painetaan tasaisesti eteenpäin vasten taikinalevyä. Palat eivät saa alkaa kiertyä telan ympärille ja liiallista venyttämistä täytyy myös varoa. Muuten palojen muoto kärsii.

Lastalla piparit voi siirtää uunipellille. Reunoja tasoittelin sormenpäillä, sillä aina palat eivät leikkaantuneet kunnolla.

Piparitaikina ei ole paras vaihtoehto, sillä taikina ei saisi turvota uunissa kovinkaan paljoa. Kuvio häviää helposti näkyvistä. Pitäisi ehkä koittaa suomentaa paketin mukana tulleet reseptit :D
Tässä kaikki tämän telan seitsemän kuviota paistettuna.

Lähikuvaa.

Pipareita ei varmaankaan kuulu enempää koristella, mutta testasin tomusokeria.

Sivelin ylimääräisen tomusokerin pois niin, että painokuviot tulisivat paremmin esiin.

Pipareista tuli minusta jotenkin keraamisen näköisiä.

Kokeilin myös kulta- ja hopeakristallipulveria sekä tomuvärejä. Toiseen lintuun pursotin valmista tuubikuorrutetta koristeeksi, mutta nätimpää jälkeä saisi pikeerillä.

Vaaleassa taikinassa värit tulisivat paremmin esiin.

Kiitokset ohjeiden suomentamisesta Keittiö Itävallassa-blogin Mialle!
Ohjeet suomeksi:
Voi Spekulatius
150 g voita
300 g hienoa sokeria
450 g jauhoja
1 kananmuna
ripaus suolaa
veitsen kärjellinen leivinjauhetta
Jos haluaa, että kekseihin jää selkeät kuviot ja kauniit reunat, kannattaa käyttää tomusokeria tavallisen sokerin sijaan.
Mauste Spekulatius
200 g margariinia
200 g sokeria
500 g jauhoja
1 kananmuna
Ripaus suolaa
Veitsen kärjellinen leivinjauhetta
10 g Spekulatius maustetta
Jos ei ole käytettävissä Spekulatius maustetta niin sen voi korvata:
½ tl kanelia
Veitsen kärjellinen neilikkaa
Veitsen kärjellinen kardemummaa
125 g lämmitettyä juoksevaa hunajaa
Manteli Spekulatius
Sekoita hyvin 1 kanamuna ja 200g sokeria sekä 125 g lämmitettyä juoksevaa hunajaa
1 paketti piparkakkumaustetta
150g jauhettua manteleita
150 g voita
1/2 raastettu sitruunan kuori
1/4 pullo rommi-aromia (sellaisesta dr. oetkerin pienen pienestäpullosta)
1 paketti vanilija sokeria (8g)
450 g jauhoja
paketti leivinjauhetta (15g)
Keksien valmistus:
1. Sekoita jauhot ja leivinjauhe yhteen ja siivilöi keoksileivonta-alustalle.
2.Tee keon keskelle kuoppa. Lisää kuoppaan sokeri, mausteet ja kanamuna.
3. Lisää niiden päälle paloiteltu voi (älä käytä kookosrasvaa). (jos haluaa, voi aluksi sokerin ja voin vaahdottaa). Sekoita kaikki ainekset yhteen ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna levätä jääkaapissa 1 tunti.
4. Kauli taikina jauhotetulla alustalla. Mittaa taikinalevyn oikea paksuus Spekulatius-rullan päässä olevalla mitalla. Rullaa telalla hieman painaen taikinan yli ja nosta valmiit kuviot paistoalustan päälle. Jotta keksit saavat täyteläisen värin ja kauniin kiillon, sivele ne sokerivedellä, maidolla tai vedellä laimennetulla kananmunan keltuaisella.
5. Paista n. 10 minuuttia, 180°-200° asteessa.
Ennen paistoa keksien päälle voi maun mukaan ripotella manteleita, pähkinöitä tai sokeria. Keksit voi myös voidella kananmunalla. Mausteita voi myös vaihdella oman maun mukaan. Jos taikina repeilee, voi sekaan lisätä hieman maitoa.
Laitoin Gastro-messujen jälkeen viestiä Fazerille ja vaikka vastaus kesti, oli kyselyistä yllättävää iloakin. Fazerilta tuli pieni paketti ja nyt pääsin testaamaan Tutti Frutti Crushia ihan livenä. Olen bongannut paketteja muissakin leivontablogeissa, joten jännityksellä odotellaan, millaisia herkkuja kukin kehittää.
Tyttärelläni on tänään koulun disko, jonne toivottiin mokkapaloja "kahvilaan". Crush-pussin takana olikin sopivasti tuttu mokkapalaohje, joten sitä siis leipomaan pienellä suklaalisällä :D

Näihin tein kuorrutteen jogurttipalojen ohjeen mukaan. Koristeeksi valkosuklaata ja Tutti Frutti Crushia.

Crushi on iloisen väristä rouhetta, mutta mukana on hienompaa ainesta, joka tekee siitä tavallaan sameaa. Ainesosissa lukee ammoniumkloridi eli salmiakki, joten olisikohan se sitä vai vain hienontunutta hedelmäkarkkia?

Koristeeksi halusin kirkkaampaa seosta, joten siivilöin Crushin. Nyt näyttää säihkyvältä 

Lisäys:
Suklaapaloja jäi yli (minulla oli kaksi satsia tehtynä) ja yön yli olleena koristelu näytti tältä:

Eli ei erityisen houkuttelevalta. Suklaakuorrutus oli sen verran kosteaa ja Crush suli pintaan. Tavallinen mokkapalakuorrutus saattaa olla riittävän kovaa, ettei tätä tapahdu, mutta kosteutta karamellimurska ei kestä. Yleensäkin nuo Crushit sulavat helposti, mutta tässä ulkonäkö on hmmmm.. sanoisinko limainen. Heti syötäviin esim. jätskiannoksiin varmasti aivan oiva tuote :D
Testasin Crushia toffeen päälle ja tässä toimi paremmin. Lisäsin Crushin leivinpaperille kaadetulle toffeelle vielä kun se oli lämmin, mutta ei tulisen kuuma. Hieno aines suli lämpimään toffeeseen ja isommat palat jäivät kivasti kimmeltämään. Palojen koko n. 3x2 cm. Nämä on kuvattu tekemisen jälkeen vasta seuraavana päivänä, joten mitään erityistä lisämuutosta ei tapahtunut.

Kokeilin tehdä tuorejuustosta, vaahtokarkkilevitteestä ja tomusokerista kuorrutetta muffinssien päälle. Aikasta makeaa tämäkin, mutta yksi vaihtoehto tavallisen tomusokerikuorrutteen tilalle. Tarkkoja määriä en laskenut, sillä lisäsin aineksia sen mukaan, miltä kuorrute näytti. Lopputuloksena oli jonkin verran jähmettyvä, mutta sisältä pehmeä kuorrute ja pinnastakin tuli minusta sileän kaunis. Täytyy testailla lisää 
Toinen kokeilu oli tehdä koristelugeelistä ja suklaasta läpikuultavia koristeita. Geelin kuivumista odottelin pari päivää ja jäihän se tietysti osittain leivinpaperiin kiinni eli ei erityisen käytännöllistä. Pakastaminen ei tehonnut geeliin, sen verran sokerista tavaraa. Jos suklaata oli tiheämmin, lähtivät palat paremmin irti kun geeliä ei ollut niin paljoa leivinpaperin päällä.

Läpikuultavia ovat 
"Lasikukka"

Lehdet onnistuivat ihan hyvin. Käytin Dr.Oetkerin koristelugeelejä ja vihreän värjäsin elintarvikevärillä valkoisesta geelistä.

Gastro-messuilta vielä hiukka lisää juttua....
Itselläni kun ei ole koulutusta leivonta- eikä ravintola-alalle, joten kaikki itselle uudet jutut kiinnostavat, vaikkei niitä omassa leivonnassa tarvitsisikaan. Testasin kotona sitruunanmakuista, ammattikäyttöön kehitettyä puolivalmistetta. Esittelyssä oli muitakin vastaavia sekä kermaa, josta kuulemma saa erittäin kestävän vaahdon. Sitä olisi varsinkin tehnyt mieli testata :D
Näitä saa vain tukusta, mutta kiinnostuneet voivat kysellä täältä.

Leivoin kakkupohjan, jonka kostutin appelsiinimehulla (pohja jäi kuitenkin turhan kuivahkoksi, mutta menköön nyt tämän kerran :D). Päälle kaadoin sitruunatorttuaineksen, jonka olin sulattunut kattilassa ohjeen mukaan. Annoin täytteen jähmettyä muutaman tunnin ja kasasin vadelmia päälle. Laimeasta vadelmamehusta ja hyytelösokerista tein kiilteen pitämään marjat hyvinä ja kasassa.

Ei hassumpaa, kyllä tälläistä voisi käyttää kotonakin. Olisi kiva tietää, miten ja mistä aineksista ravintolat yleensä tekevät jälkiruokaleivonnaiset. Muutamia aika kamalia "herkkuja" on tullut vastaan ravintoloissa, vaikka harvoin jälkiruokaa jaksaa syödä aterian päätteeksi. Ruoka on ollut ehkä herkullista, mutta huono jälkiruoka pilaa kokonaisuuden.

Bongasin messuilta Fazerin tulevan uutuuden, Tutti Frutti Crushin. Muutenkin nuo crush-pussit uudistuvat ja niissä on jo valmiina sulkija. Ikäviä vanhat pussit ovat olleetkin, sillä ne on ollut pakko laittaa erikseen vielä Minigrippeihin. Uutuus olisi kuulemma tulossa kauppoihin toukokuussa. Yritin kysellä Fazerilta sähköpostitse, saako noita messuilla olevia tuotteita laitella blogiin esille, mutta sieltä ei tullut mitään vastausta, joten tässä nämä nyt ovat:

Tykkään Fazerin Maya-chilisuklaasta ja kokeilin sitä myös suklaapaloihin. Perusohje on Unelmakakut-kirjasta: minttusuklaapalat. Jätin hasselpähkinärouheen pois ja laitoin minttusuklaan tilalle chilisuklaata. Päälle laitoin suklaaganachen. Aika vähän chilisuklaa maistui valmiissa suklaapalassa. Ehkä suklaapäällistäkin olisi pitänyt tuunata vielä jotenkin.
Pikeerikoristeet mukailevat maya-intiaanien koristekuvia. Niiden pitäisi olla kultaisia, mutta kultaspray on loppu ja kultaväri on vasta tilauksessa.

Lähikuvaa.

Nämä olivat ihan jees, mutta ohjetta en nyt kirjoita, sillä eivät paljon eroa tavallisista suklaa- tai mokkapaloista. Kuka tietää hyvän chilisuklaasta tehdyn ohjeen, voisi vinkata mistä löytyy?









Sunnuntaiksi tein kahvin kanssa helpon vadelmapiirakan, enkä ajatellut siitä alunperin ottaa kuvia blogiini. Paljon tulee kaikenlaista perusleivontaa muutenkin leivottua, joista ei juttua blogiin aina laita : )
Huvikseni pursotin jääkaapin kätköistä vadelmahillonjämiä rahka/kermaviilimassan päälle ennen uuniin laittoa. Kuvio jäikin kivasti piirakan pintaan, eikä uponnut piirakan sisään.

Piirakan jäähdyttyä mietiskelin, että voisi olla hauska "värittää" kukkaset. Pursotin koristelugeeliä lehtiin ja kukkiin. En tätä kyllä kovin kauniiksi sanoisi, mutta tulipahan kokeiltua. Piirakan kuuluu ehkä olla piirakan näköinen : ). Vaikka sanotaan, ettei ruualla saa leikkiä, voi minusta kokeilla mitä hulluimpiakin ideoita. Hyvää piirakka ainakin oli, nam.

P.S. Todennäköisesti geeli kostuu piirakan päällä lilluksi, katsotaan kuinka käy : )
Innostuin yhdistämään kondiittorin sokeria ja pipareita keskenään. Täytyy hankkia sitä sokeria lisää, ettei kaikkia jo tehtyjä koristeita tarvitse sulattaa uudelleen.
Enkelin laitoin koristepiparisydämen keskelle. Sokerin kauneus näkyisi parhaiten valoa vasten.

Sokeri sopii myös ikkunoiksi. Ensin paistoin piparit, laitoin jäähtyneen piparin puhtaan leivinpaperin päälle (kuumuutta kestävä alusta alla), sulatin kondiittorin sokerin ja lisäsin siihen kristallipulvelveria. Karkeilla olen joskus aikaisemmin tehnyt ikkunoita, mutta minusta tämä sokeri on todella kaunista. Kuvaan vain sitä kimallusta on vaikea saada. Tämän piparin koristelu jäi vähän vaillinaiseksi, testasin vain tuota ikkunajuttua : )

Tämä on myös onneton testiräpellys, mutta laitan idean nyt tähän. Kynttilälyhtyihin sokeri-ikkunat tai silikonimuoteilla tehdyt kuviot sopivat todella hyvin. Tässä sinisiä simpukoita ja yksi kultainen. Tämä lyhty on melko pieni (tosin kolmiseinäinen), mutta sokeri ei kuitenkaan sulanut kynttilää poltettaessa. Paloturvallisuus täytyy ottaa huomioon lyhtyä tehdessä : )

Kynttilän kanssa.

Harjoittelin pursottamista. Yritin tehdä ruusuja marengista. Marenkiseokseen lisäsin vanilja-aromia ja näistä tuli kyllä aika hyvänmakuisia.


Pursotusta pitää vielä ahkerasti opiskella. Hauskaa tämä kyllä on ja näitä voisi laittaa myös kakun päällekin.

Kokeilin myös pursottaa marengista kakunkokoisen reunan. Tämä olisi helppo laittaa kakun päälle eikä ainakaan ihan äkkiä lötsähtäisi. Marenkilevyjä käytetään kakuissa, miksei marenkireunojakin : )



Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)