Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

28.02.2010 - 18:24

Viikko hurahti vauhdilla, sillä meillä oli talo täysi hiihtolomalaisia, siskoni lapsia. Kun talossa vilistää seitsemän lasta, on menoa ja meininkiä. Herkutteluhetkeen tein kaikille muffinsseja

Keväiset muffinssit (ohje muokattu makeat ja suolaiset muffinit-vihkosesta)

2 dl kermaa

150 g (n.1 3/4 dl) sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

220 g (n. 3 1/2 dl) vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

3 rkl hasselpähkinälevitettä esim.Nutella (jätin pois, kun kotona ei ollut sitä)

(4 rkl Marianne Crushia Nutellan tilalle)

 

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Laita paperivuoat muffinssipellin syvennyksiin (n.12 kpl).

2. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon sokeri ja vaniljasokeri.

3. Erottele kananmunista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset kermavaahdon joukkoon. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe sekä suola keskenään ja lisää varovasti kerma-keltuaisvaahtoon.

4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita hellävaroen käännellen taikinan  joukkoon. (Sekoita Marianne Crush mukaan ja täytä muffinssivuoat taikinalla).

5. (Sekoita hasselpähkinälevite kolmasosaan taikinasta. Täytä vuoat vuoroin vaalealla, vuoroin tummalla taikinalla)

6. Paista muffinsseja uunin keskitasolla noin 25 min (minulla riitti 20 min). Ota pelti pois uunista, annan hetki jäähtyä ja nosta muffinssit pois syvennyksistä. Anna jäähtyä liinan alla.

7. Päälle sipaisin vadelmahilloa ja koristelin kermavaahdolla, kaakaojauheella ja pääsiäissuklaarakeilla. Kirjan ohjeessa muffinssit oli kuorrutettu suklaalla ja suklaaraekarkeilla.

Suklaarakeiden pilkullinen pinta sopi minusta hyvin kaakaojauheen kaveriksi

Rakeet olivat kuin pieniä pääsiäismunia.

Vadelmahillo ja muffinssien mieto minttuinen maku maistui lapsille. Suklaarakeet hävisivät ensimmäisenä, aivan alta aikayksikön :D

 

28.02.2010 - 18:10

...kääretortussa eli tavallinen kääretorttupohja, josta puolet taikinasta maustettu ja värjätty kaakaojauheella. Joskus, ennen bloginpitoa, on näitä raitakääriksiä tullut tehtyä ja leivontablogeissakin näitä on välillä innostuttu tekemään. 

Kauhoin pursotinpusseihin eri taikinat ja uunipellille, leivinpaperin päälle,  pursottelin raidat vuorotellen. Kypsän pohjan kumosin leivinpaperin päälle, poistin pohjapaperin ja kumosin uudelleen puhtaalle, sokeroidulle (ei välttämätöntä) leivinpaperille. Täytteeksi laitoin omenasosetta, sulatettuja pakastevadelmia (suomalaisia) ja kermavaahtoa. Simppeliä, mutta maistuvaa :D

Käärittynä tuloksena on hauska raidoitus. Samalla tyylillä voisi leikitellä vaikka millä väreillä, samaan tyyliin kuin Kermaruusun sateenkaarikakussa, täällä.

Koristeeksi kiehkurainen kermavaahtopursotus ja Nami-hiireltä lahjaksi saatuja suklaapuikkoja. Osa oli nimittäin matkalla särkynyt, mutta tähän palaset sopivat oikein hyvin

 

24.02.2010 - 20:34

Edellisestä vauvansänky-koristeesta onkin kulunut aikaa, mutta nyt toivottiin samanlaista kakunkoristetta kuin tämä. Vaihtoehtona olisi ollut myös tossut tai ruusuvauva. Koristeen tein sokerimassasta, pienillä muutoksilla, ettei tulisi ihan kopiota edellisestä. Alustan pituus on noin 11 cm eli pitäisi mahtua hyvin normikakun päälle.

Mukaan lähti vaaleanpunaisia ruusuja ja vihreitä lehtiä, jotka voi asetella kakkuun sitten mielensä mukaisesti. Tässä ryhmiteltynä vain kuvausta varten :D

Vauvan kasvot olisi helpompi tehdä marsipaanista kuin sokerimassasta. Tai sitten voisi käyttää sekoitusta. Peitto on kuvioitu kukkakuvioisella muoviliinalla. Lisäkoristeluna sokerihelmiä ja koristelusokeria.

Pääty.

 

21.02.2010 - 18:59

Samaan paikkaan päätyi tämä kakku kuin edellinen Hondakin. Täytetoiveet olivat myös samat, mutta nyt toteutin kakun eri tavalla. Käytin kahvikakkua koristeen pohjana, sillä iso koriste pelkästä marsipaanista painaisi paljon ja nyt voi sitten syödä makeannälkäänsä vaikka koko auton

Veistin kaupan suklaahippukakun auton malliseksi ja päällystin sen marsipaanilla. Käytin kaupan kakkua, koska se on tiivistä ja hyvin kasassa pysyvää. Itsetehtykin kahvikakku sopisi tähän, mutta se olisi pitänyt leipoa hyvissä ajoin. Tuoretta kakkua on vaikea leikata siististi. Marsipaanin alle sipaisin sileää omenamarmeladia.

Kakun kuorrutin kermavaahdolla ja suklaarouheella. Osan kermavaahdosta värjäsin ja maustoin kaakaojauheella (ja tietysti sokeria).

Auto toiselta puolelta. Tällä toteutuksella oli aikaa tehdä enemmän yksityiskohtia koristeeseen, vaikka pienempi koko vaikuttaa näpertelyyn eli aikaa menee.

 

20.02.2010 - 18:56

Tänään vein syntymäpäiväsankarille leipomiani syötäviä illan pieniä juhlia varten. Toiveena oli musta-valkoinen kakku, valkoisilla kukilla. Täytteen piti sopia lasten makuunkin, joten päädyimme prinsessakakkuun mansikkaversiona. Päällinen sai olla marsipaaniakin, joten sillä kuorrutin kakun. Siivilöin valmiin kakun päälle hiukkasen lumijauhetta

Kukiksi valitsin vaihteeksi gerberoita (tein sokerimassasta). Kuvia muokkasin sen verran, että sain puunvärisen alustan harmaaksi. Se paistoi niin silmiinpistävästi kakun takaa. Kuvat nappasin juuri ennen lähtöä, joten ympäristöä ei tullut pahemmin ajateltua.

Gerbera.

Alareunaan laitoin yhden kukan mustien lehtien kera ja koko alareunaa kiersi musta marsipaanikaistale.

Vielä yksi.

Kuvien muokkaus on sitten kivaa, kunhan en vain innostuisi liikaa :D Tosin ei käytössä ole mitään hienoja kuvankäsittelyohjelmia, joten aika kevyesti mennään tulevaisuudessakin.

Tässä samalla kysäisenkin, miten yleensä suhtauduttu kuvien käsittelyyn näissä blogeissa? Hyvillä ohjelmilla saa jo paljon korjattua, mutta onko se sitten tehdystä työstä aito kuvaus? Paljonko itse korjailette kuvia? Itse käytän vain tuota Picasaa eli kuvaa lähinnä vaalennan ja terävöitän ja jos valaistus on onnistunut, en tee sitäkään. Joskus rajaan ja lisään hohtoa, mutta harvemmin käytän muita tehokeinoja. Mitä mieltä olette, sana on vapaa!

 

 

20.02.2010 - 18:43

Pikkuleipiä synttäreille...

Näihin käytin tätä ohjetta,täällä, tietyillä muutoksilla:

sokeria 1,5 dl (ohje 1 dl)

vehnäjauhoja 4 dl (ohje 3 dl)

+ 1 tl vaniljasokeria ja sitruunaa hiukkasen enemmän

Annoin taikinan jähmettyä jääkaapissa ja kaulin sen levyksi+otin muoteilla pipareita.

Täytin osan pipareista vadelmamarmeladilla. Puoliskot olin sitä ennen sivellyt valkosuklaalla. Näin pikkuleivät eivät pehmene niin nopeasti ja mureus säilyy. Valkosuklaa antoi sopivasti makeutta, sillä pipareista tuli oikein sitruunaisia. Ei vielä liikaa, mutta sillä rajoilla (ainakin minun makuuni). Sitruunoissa taitaa olla eroja, sillä mitenkään ylirunsaasti en sitä lisännyt aikaisempaan verrattuna.

Osan kuorrutin pikeerillä.

Pikkukukkia.

Synttärisankari pitää valkoisista kukista

 

20.02.2010 - 18:26

Nämä menivät myös synttäreille...

Voileipäkakkurulla. Rullan sisään laitoin toiveesta kinkkutäytteen (maustamaton tuorejuusto, tilkka fraichea notkistukseen, savukinkkua, tuorekurkkua ja paprikaa pieneksi pilkottuna sekä muutama rouhaisu pippurisekoitetta). Tämän täytteen päälle ripottelin juustoraastetta ja sivelin ohuen kerroksen sinappista kurkkusalaattia). Otin illalla kuvia tekovaiheista, mutta en niistä julkaisukelpoisia saanut. Valo ei riitä ilman salamaa ja salaman kanssa kuvat ovat ihan kamalia. Hyvät neuvot käärittävään voileipäkakkuun löytyy esim. täältä. Täytteitä voi vaihdella sitten makunsa mukaan :D

Tänään sivelin pinnan majoneesilla ja koristelin.

Kinkusta toivottiin pasteijoitakin ja näihin käytin kaupan pakastelehtitaikinaa. Täytteeseen laitoin veteen keitettyä puuroriisiä, kinkkua, punaista paprikaa ja pippuriseosta+hiukka suolaa ja yksi raaka kananmuna sitomaan täytteen aineksia. Pasteijaohjeita löytyy vaikka kuinka, joten ei näistä sen enempää

 

 

19.02.2010 - 09:39

Keskimmäisen tyttäreni luokanopettaja jää piakkoin äitiyslomalle ja oppilaat keksivät pitää luokassa omat baby shower-juhlat. Lapset itse tekivät järjestelyt ja pyysivät rehtoria mukaan juoneen, jotta juhlat pysyisivät yllätyksenä. Tyttäreni pyysi minulta kakkua ja mielelläni ryhdyin leipomaan näin hauskaan juttuun. Onneksi oli varastossa valmiita kukkia :D

Kakku on normaali mansikka-kermahässäkkä, sillä suurin osa syöjistä on oppilaita ja mansikka maistuu heille. Koriste syntyi nopeasti valkoisesta marsipaanilevystä piparkakkumuotilla painamalla ja pienellä lisäkoristelulla. Kuvasin aikaisin aamulla, joten valaistus ei ole paras mahdollinen.

Käytin vaunujen koristelussa kaupan tomusokerikuorrutetta (tuubi) ja hieman tomuväriä sekä nonparelleja+sokerimassakukkia.

Sivureunassa vihreäksi värjätty, sileäksi vedetty kermavaahto. Reunaan tein pienen röyhelön kermavaahdosta ruusutyllalla, pieniä kermakukkia ja yläreunaan punoksen.

Kukat ovat jo aiemmin tehtyjä ja lisäksi ehdin tehdä muutamia tummanvihreitä lehtiä.

Mukaan meni myös vauva-aiheisia pipareita (tuttipulloja, vaunuja, ruokalappuja....). Niitä en kerinyt kuvaamaan ja koristelut olivat niin nopsasti tehtyjä, ettei niissä ollut paljon kuvattavaa :D Koristelin ne suklaa- ja Candy Melts- pursotuksilla.

 

16.02.2010 - 18:05

Tämä olikin ensimmäinen muotoiltu autokakkuni! Ihmeellistä, melkein kolme vuotta tässä leiponut ja vastaan ei ole aikaisemmin tullut auton leipomista :D

Toivomuksena oli Honda Civic -96 mallin biili. No, helpommin sanottu kuin tehty  Katselin kuvia netistä, sekä autokakkuja että oikeita. Kokosin 10 kananmunan kakun tähän tyyliin, täällä, paitsi leikkasin palat valmiiksi täytetystä kakusta. Väliin laitoin mansikkasosetta, -hilloa, mansikkamousse ja valkosuklaamoussea. Mousset hyydytin liivatteella,jotta auto pysyisi paremmin kasassa. Veistin vielä muotoa paremmaksi ja sivelin päälle Blå Blandin vaniljakastikkeesta (paksua) ja kermavaahdosta tehtyä moussea. Kakun päällystin marsipaanilla.

Toiselta puolelta.

Pyörät tein päällystämällä täytekeksin marsipaanilla. Kakkuun olin veistänyt kolot pyörille ennen kakun kuorruttamista. Jälleen hipsaus lumijauhetta talvista tunnelmaa tuomaan.

Auto jäi kovin töpöksi, vaikka juuri ja juuri mahtui laatikkoon. Jokin muu alusta ja toisella tapaa muotoiltuna olisi saanut enemmän oikeanlaisen. Kai tuosta logosta sitten tunnistaa :D

 

 

14.02.2010 - 23:22

Kummityttömme pyysi samantapaisia pikkukakkuja kuin nämä täällä, jotka tein hänen synttäreilleen. Hän halusi yllättää ystäviään ja mielelläni minä kakut hänelle leivoin. Täytteeksi laitoin tällä kertaa mansikkasosetta ja valkosuklaa-nougatmoussea yhdistettynä kermavaahtoon. Päälle tein samanlaisen jogurtti-suklaakuorrutuksen kuin sydänleivoksiin.

Koristelin kakut suklaaperhosilla, ohje niihin löytyy täältä. Käytin Brunbergin tummaa suklaata.

 

14.02.2010 - 22:48

Makeita sydämiä

Jogurttipalat  (ohje kirjasta:Pikkuleipiä, Otava)

3 dl sokeria

2 1/2 dl maustamatonta kevytjogurttia (maustettukin käy esim.vaniljajogurtti)

3 kananmunaa

1 1/4 dl voita tai margariinia, pehmennettynä

90 g taloussuklaata, sulatettuna ja jäähdytettynä

1 tl vanilliinisokeria

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

1/4 tl leivinsoodaa

1/4 tl suolaa

Kuorrutus:

2 1/2 dl rouhittua taloussuklaata

1/2 dl maustamatonta kevytjogurttia

 

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele 2 litran neliömäinen vuoka kevyesti.

2. Vatkaa sokeri, 2 1/2 dl jogurttia, munat, voi, sulatettu suklaa ja vanilliinisokeri suuressa kulhossa sähkövatkaimella huolellisesti sekaisin.

3. Lisää jauhot, leivinjauhe, sooda ja suola. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja levitä seos voideltuun vuokaan.

4. Paista 30-35 min tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä kunnolla.

5. Valmista kuorrutus: Sulata suklaa pienessä kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan suklaata sekoittaen. Ota kattila liedeltä, lisää jogurtti ja sekoita sileäksi. Levitä kuorrutus tasaiseksi kakun päälle (Sulatin suklaan varmuuden vuoksi vesihauteessa). Kuorrutuksen jähmettyä kakun voi leikata paloiksi.

Otin muotilla sydämiä. Tykkäsin tästä kuorrutteesta, sillä se oli jähmettyään tarpeeksi kovaa muotilla ottamiseen, mutta syödessä mukavan pehmeää.

Suklaasydän.

Koristelin loput värjätyllä suklaalla ja sokerimassakukilla.

 

14.02.2010 - 22:08

Nämä pienet voileipäkakkuleivokset tein miehelleni, hänen veljelleen ja itselleni ystävänpäivän kunniaksi kahvipöytään. Halusin tehdä jotain suolaista herkkua, koska miehet eivät useinkaan noista makeista niin välitä. Iso voileipäkakku olisi ollut turhan iso, siksi tälläiset leivosmalliset :D

Kostutin eilen paahtoleipäviipaleet ( 3 kpl/leivos) kevyesti lihaliemellä ja laitoin väliin italiansalaattia+palvikinkkua silputtuna, toiseen väliin ruohosipulituorejuustoa notkistettuna ranskankermalla+palvikinkkua+tuorekurkkua silputtuna-mausteeksi muutama rouhaisu pippurisekoitetta. Kanneksi vielä yksi paahtoleipä, jonka sivelin sinappisella kurkkusalaatilla ennen täytteen päälle laittamista. Kääräisen kelmuun ja paino päälle-----> jääkaappiin yöksi. Tänään otin tällä muotilla sydämet ja koristelin ne majoneesillä, juustoraasteella, paprikalla, viinirypäleillä ja ruohosipulilla.

Houkutteleva sydän, vaikkakin suolainen sellainen

Koristelin tarjottimen, koska leivokset olivat niin yksinäisen näköisiä isolla alustalla.

 

13.02.2010 - 23:29

Ihanaa ja iloista Ystävänpäivää kaikille

 

12.02.2010 - 23:09

Ilahduin ja yllätyin postilaatikkooni tupsahtaneista paketeista.

Pinkkikseltä sain upeaakin upeamman kortin. Tästä värimaailmasta tykkäsin paljon. Kakuissa tulee käytettyä paljon vaaleanpunaista (se on sellainen syötävä väri :D ), mutta aina yhtä tyylikäs musta kuuluu myös suosikkeihin tietyissä jutuissa. Yllätyksenä tuli mukana muutama tagi askarteluun. Kiitos Pinkkis! 

Toinen paketti tuli Nami-hiireltä, jolta moni muukin on saanut erikoisia ja hymyn huulille saavia lähetyksiä. Kiitän ja kumarran! Intoilin jo aikaisemmin noiden suklaarullien perään, kun näin ne blogissasi. Tosin vain ajatuksissani ja nyt niitä on ihan livenä :D

 

12.02.2010 - 21:03

Kummipoikamme synttäreitä vietetään tänä viikonloppuna ja pojan äiti toivoi kakun päälle Tatu ja Patu-koristetta. Kakkuun suunnittelimme jonkinlaista mäkeä,  johon saisi pulkan kivasti. Kakun leipominen ja täyttö jää äidin (ihka oikea leipuri :D ) huoleksi

Koristeet ovat sokerimassaa.

Toiselta puolelta lähikuvaa. Tatun ja Patun lisäksi toivottiin jotain asusteita, jotka ovat leikkien tiimellyksessä pudonneet. 

"Lumi" on lumijauhetta, joka ei sula niin helposti kuin tomusokeria. Alla on ohut sokerimassalevy, jotta koriste on siirrettävissä. Laitoin mukaan rasiallisen lumijauhetta, jotta "lunta" voi muotoilla kummankin koristeen ympärille.

Lähikuvaa.

 

08.02.2010 - 23:34

Vihdoinkin kokeilin sitä uutta valkosuklaa-limerahkaa. Piti vielä ostaa uusi purkki, kun aiemmin ostetuista en kerinnyt leipomaan, vaan lahjoitin ne eteenpäin ennen päivämäärän umpeutumista. Nyt oli leipomiseen hyvä syy, kun tuli vieraita sekä sunnuntaina että maanantaina

Pienet piirakkavuoat ovat suloisia :D

Kuningatar-piirakka (ohje sekoitus parista eri reseptistä+lisänä tuo rahka)

1pkt (150 g) mantelimassaa

100 g voita

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

 

Täyte:

1 prk kermaviiliä

1 prk valkosuklaa-lime rahkaa

1/2 dl sokeria

1 kananmuna

1 tl vaniljasokeria

1 rkl sitruunanmehua

noin 3 dl marjoja, vadelmia sekä mustikoita

 

1. Sekoita monitoimikoneessa mantelimassa, voi, vehnäjauho ja leivinjauhe. Minä raastoin raastimella (isot aukot)  mantelimassan ja voin kulhoon, mittasin jauhot ja nypin massan murumaiseksi.

2. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä taikina voidellulle piirakkavuoalle (halk. noin 30 cm). Kaulin taikinan silikonialustan päällä ja siitä kiepsautin piirakkavuokaan. Tasasin reunat veitsellä. Pienissä piirakoissa levitin taikinan suoraan vuokaan. Laita täytteen teon ajaksi vuoat jääkaappiin

3. Sekoita muut täyteainekset keskenään, paitsi marjat.

4. Esipaista piirakkapohjia 175 asteessa noin.10 min

5. Levitä pohjien päälle marjoja ja ripottele tarpeen mukaan sokeria päälle. Levitä lusikalla täyteseos tasaisesti peittäen marjat.

6. Paista piirakka kypsäksi 175 asteessa n.35 min. Anna jäähtyä ja nauti!

 

Tein yhden isomman ja pari pientä piirakka. Minusta tämä oli tosi hyvää ja toisetkin kehuivat. Pohja oli mantelinen ja murea. Maanantaina maistellessa piirakkaa en enää siitä niin paljoa pitänyt, koska mantelinen pohja oli vettynyt liian pehmeäksi minun makuuni. Tosin teen pohjista aina ohuita, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan. Ystäväni taas tykkäsi (tai ainakin sanoi niin ).

 

08.02.2010 - 22:35

Hei!

Siivosin Makoisat blogit-linkkilistaa ja poistin toimimattomat linkit. Lisäksi siirsin kaikki sellaiset blogit Arkisto-laatikkoon, joita ei ole päivitetty pitkään aikaan. Näin ne säilyvät, mutta aktiivisimmat ovat tuossa Makoisat blogit-laatikossa. Jos uutta intoa löytyy, mielelläni siirrän takaisinkin :D

Mikäli tässä samalla sotkin tai poistin vahingossa toimivia blogeja, voi kommenteihin laittaa viestiä, niin laitan linkin takaisin.

Laitan tämän omaan kategoriaan Z Linkitys asiat, joten jatkossa voi kirjoittaa tähän kommenteihin linkkejä koskevat huomautukset esim. nimen tai osoitteen vaihdokset sekä linkitystoiveet

Terveisin Ebe

 

06.02.2010 - 19:05

Pienelle, suloiselle poikavauvalle toivottiin ristiäiskakkuun koristetta. Toiveena oli polkutraktori ja vauva siinä kauhassa nukkumassa. Hmmm... aika haastava, mutta mielenkiintoinen idea

Koriste on sokerimassaa. Alustan väriksi oli valittu ruskea ja traktorin piti olla vaaleansininen, mutta muut sain valita vapaasti. Alustan pituus on noin 13 cm ja leveimmältä kohdalta 7-8 cm. Vauva olikin sitten jo aika pieni ja ihan suosiolla peittelin vauvan peitolla, ettei tarvitsisi sormia muotoilla.

Alustalle ripottelin toffee crunch-muruja.

Kauhasta tuli suhteessa traktoriin aika iso, mutta piti saada vielä vauva mahtumaan kyytiin :D Kauhan oikea kulma jäi jotenkin pimeäksi, joten muotoilin sinne sydäntyynyn.

Puolitin hopeisen sokerihelmen ohjauspyörän keskustaksi. Tomusokerihiukkasia on siellä sun täällä, vaikka yritin kyllä sutia pensselillä koristetta puhtaaksi.

Vielä toiselta sivulta. Kukkia ei tähän tullut, sillä pojan äiti laittaa kakun päälle vielä omia kakunkoristeitaan. Mukaan lähti pari pientä sokerimassalaattaa, joihin saa nimen kirjoitettua elintarviketussilla.

Onneksi olkoon koko perheelle ja uudelle perheenjäsenelle!Pian nimisalaisuus selviää

 

05.02.2010 - 12:58

Hyvää Runebergin päivää kaikille! Käsi pystyyn, kuinka moni on jo ehtinyt leipoa Runebergin torttuja :D Minusta on mukavaa, että löytyy herkkuja, joita nautitaan vain tiettyinä aikoina. "Vääränä" ajankohtana tuntuisi hassulta syödä esim. juuri näitä Runebergin torttuja, vaikka herkullinen leivonnainen onkin

Itse tein minikokoisia torttuja minimuffinssivuoalla. Juttua vuoasta löytyy esim. täältä. Voitelin kolot, mutta en muuten jauhottanut millään. Hyvin lähtivät irti ja olivat juuri sopivan kokoisia kahvin kaveriksi.

Runebergin tortut (ohje kirjasta Makujen maailma:Leivonnaiset)

150 g voita tai margariinia

1 1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

1 3/4 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl korppujauhoja tai esim. piparimuruja

1 dl (n. 50g) mantelijauhelmaa

1 1/2 tl leivinjauhetta

1/2 dl kermaa tai maitoa

(2-3 tippaa rommiaromia)

(Oma kostutusohje: Paistettujen torttujen kostutukseen puristettua appelsiinimehua+hieman sokeria tai laimennettua punssia/rommia--> kiehauta 2 dl vettä ja 2 rkl sokeria, mausta liemi 2-3 rkl alkoholia)

Päälle:

2-3 dl vadelmahilloa

Koristeluun:

1 dl tomusokeria

1 rkl mantelilikööriä tai vettä

 

1. Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, voimakkaasti samalla vatkaten taikinaa.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan kerman ja aromin kera. Sekoita taikina tasaiseksi.

3. Jaa taikina Runebergin torttuvuokiin, muffinssivuokiin tai vastaaviin. Paina lusikalla taikinan keskelle syvennys ja täytä se hillolla (jätin pois, kun olivat niin pieniä torttuja).

4. Paista 200 asteessa 15-25 min koosta riippuen. Anna jäähtyä.

5. Lisää torttujen keskelle nokare hilloa ja koristele tomusokerikuorrutteella.

 

Kumman laitatte ensin, hillon vai tomusokerikuorrutteen? Itse olen tehnyt niin, että olen ensin pursottanut tomusokeriympyräiset, antanut niiden jähmettyä ja pursotinpussilla (tai ihan pakastepussin avulla) pursottanut hillon keskelle. Näin tomusokerirajauksesta saa minusta siistimmän ja hillo kestää hyvin rajojen sisällä.

Kostutin ennen koristelua tortut aika reilusti. Valoin lusikalla torttujen päälle kostuketta ja juuri sopivan meheviä näistä sitten tulikin. Minikokoiset leivonnaiset kuivuvat helposti liikaa uunissa, mutta näissä se ei haitannut. Lisäksi tein värikoodin eli valkoisella pursotuksella koristellut ovat appelsiinimehulla kostutettuja ja vaaleanpunaiset rommilla. Ei tarvitse sitten kahvipöydässä arpoa minkä lapset voivat ottaa :D Kuvassa vaaleanpunaisuus (ensimmäisen kuvan taaimmaiset) ei kovin hyvin näy, mutta luonnossa eron huomaa helposti.

Kauniisti lusikalla syötynä, mutta käteviä haukkia suoraankin kokonsa puolesta

 

 

01.02.2010 - 16:15

Parahultaisia kelejä moottoripyöräilyyn ei ihan vielä ole , mutta synttärisankarille toivottiin kakun päälle harrastukseen sopivaa koristetta. Sain kuvan ja sitä seuraten yritin parhaani mukaan saada moottoripyörästä aitoa muistuttavan. Olisi kiva tutustua livenä oikeaan pyörään, sillä kuvasta on vaikea hahmottaa kaikkia osia. Tein osaksi juuri tästä syystä tälläisen lättänän version, kun kuva oli vain toiselta puolelta

Koriste on sokerimassaa, paitsi etuvisiiri on kondiittorin sokerista tehty.

Lähikuvaa.

Pyörälaukussa hopeanvärisiä nonparelleja.

Mukaan laitoin muutamia siniharmaita ruusuja valkoisilla lehdillä. Niitä voi asetella kakkuun tai sitten jättää pois, aivan miten halutaan :D

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta (uusi)

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

BakeVille

Berry friends (uusi)

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Enny's yummies (uusi)

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking (uusi)

Homemade by MI (uusi)

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten (uusi)

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika (uusi)

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

Leipuritar (uusi)

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marrunkakut (uusi)

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja (uusi)

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile (uusi)

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka (uusi)

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Onnelasta (uusi)

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut (uusi)

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Pekoni ja porkkana (uusi)

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Pähkinärinne

Pöytä kahdeksalle (uusi)

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Ripaus Korianteria (uusi)

Ronja leipoo (uusi)

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

SokeriKeiju (uusi)

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

SokeriPommi (uusi)

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suvin herkkublogi (uusi)

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut (uusi)

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä (uusi)

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä
Tietoa ja asiaa