Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

27.09.2009 - 12:03

Kotona jälleen..... ja taas äitini kahvipöydän kautta :D Tällä kertaa hän oli tehnyt mehevää puolukkakakkua ja oli ohjeen napannut Helsingin Sanomien sivuilta. Kokeilin samaa ohjetta kotonakin, sunnuntaivieraille tarjottavaksi.

Mehevä puolukkakakku

Taikina:

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

125 g voita

2 1/2 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

3 kananmunaa

250 g ranskankermaa

 

Täyte:

4 dl puolukoita

( 1 rkl perunajauhoja)

3 rkl sokeria

 

Kuorrutus:

2 dl ruokotomusokeria

1-2 rkl vettä

 

1. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Sekoita kulhossa vehnäjauho, leivinjauhe ja suola.

2. Vatkaa toisessa kulhossa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää rasva-sokerivaahtoon kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten.

3. Lisää vuorotellen jauhoseosta ja ranskankermaa taikinaan ja vatkaa tasaiseksi.

4. Sekoita sokeri puolukoihin ja käytettäessä pakastepuolukoita, lisää vielä 1 rkl perunajauhoa. Lusikoi puolet taikinasta vuokaan, ripottele puolukat tasaiseksi kerrokseksi ja lisää loppu taikina päälle.

5. Paista 200 asteessa noin tunti (paistoin hieman alle 200 asteessa 50 min). Peitä kakku foliolla, jos pinta uhkaa tummua liikaa.  Jäähdytä kakku vuoassaan, mieluiten yön yli. Sekoita kuorruteainekset ja levitä pinnalle.

 

Tein erilaisen kuorrutteen kuin ohjeessa. Sulatin 100 g Dumle-täytesuklaata kuumaan kermaan (3 rkl) ja levitin suklaan kakun pinnalle. Lisäksi ripottelin runsaasti Wiener crush- rouhetta. Reunoille pursotin kermavaahtoa ja koristeeksi vielä muutamia puolukoita.

Äitini käytti tuoreita puolukoita ja minusta kakusta tuli silloin nätimpi sisältä. Lisäksi kokonaiset puolukat olivat ihanan kirpeitä, vaikka siskoni ei pitänyt pirskahtelevista puolukoista. Tässä puolukkaraita ei ole niin selvä.

Alkuperäinen ohje löytyy näköjään myös täältä.

 

 

23.09.2009 - 09:33

Heippa!

Tänään lähden keskimmäisen tyttäreni kanssa pienelle reissulle ja näkyillään leivonnan merkeissä taas ensi viikolla. Jos joku haluaa bloginsa linkkilistalleni tai on jotain korjattavaa linkissä (osoite vaihtunut tms.), voipi laittaa kommentteihin viestiä. Tästä on sitten hyvä laitella asiat paikoilleen, sillä helposti jää muuten linkit huomaamatta.

Napatkaa tuosta samalla muutama tyrnin marja vitamiinipommiksi. Näistä saa potkua päivään

Iloisin terveisin: Ebe

 

 

22.09.2009 - 13:24

Pitkään aikaan ei ole kotiväki täytekakkua saanut, joten oli hyvä syy leipoa ja samalla osallistua Kakkukimaran suklaakakkukilpailuun, täällä.

Kakkupohja oli reseptillä: 6 kananmunaa, 2 1/2 dl sokeria, 1 1/2 dl vehnäjauhoja, 1 dl ohrakasta, 1/2 dl tummaa kaakaojauhetta, 1/2 dl tummaa suklaarouhetta ja 1 tl leivinjauhetta.

Täytteeksi laitoin vadelmahilloa ja vadelmamoussea: 1 prk vaniljarahkaa, 1 prk Flora vispiä vaahdotettuna, 7,5 dl vadelmia paseerattuna, 1 levy Fazerin Nordic Gourmet-vadelmasuklaata rouhittuna, reilu 1 dl tomusokeria ja hyydytys 3 liivatelehdellä kuumaan vadelmamehuun sulatettuna. Kostutus vahvalla vadelmamehulla (kylmäpuristettua).

Koristeluun käytin suklaakiekosta vuoltuja lastuja. Kiekkoja saa tilattua Kakkukimaran kautta, täältä. Pakko ei tietenkään ollut juuri tätä suklaata käyttää, mutta kivahan oli sitä hyödyntää, kun minulla sattui sellainen olla.

Kiitokset vielä kerran Sveitsiin!

Rullaati rullaa...

Kuorrutin kakun ensin suklaakermavaahdolla ja alaosaan laitoin kermaa reilummin tarttumapinnaksi. Vuolin kiekosta suklaalastuja ja painoin ne kermaan helmaksi.

Tein röyhelökerroksia kaksi päällekkäin ja hameen yläosan kuorrutin Satin Ice dark chocolate rolled fondantilla.

Koristelin reunan kukilla, pienellä patchwork-muotilla painaen. Keskustaan kiinnitin kullanväriset nonparellit.

Narukiinnitys pikeeristä ja nonparelleista.

Barbi ylhäältäpäin.

Kakku oli pehmeää. Rahka sekä vadelma antoivat raikkautta ja suklaa makeutta.

 

20.09.2009 - 20:18

Tätä kakkua olikin todella hauska tehdä. Kummipoikani isälle ja hänen hyvälle kaverille järjestettiin lauantaina aikamoiset, yhteiset 40-vuotis synttäribileet (yhteensä 80-vuotis juhlat). Siskoni suunnitteli heille laskuvarjohyppyä eli tietenkin näin yllätyksenä tandem-hyppynä. Lisää tietoa hypyistä löytyy täältä. Molemmat sankarit olivat rohkeita, suoriutuivat mallikkaasti ja saivat vielä upean videon muistoksi. Ilta jatkui herkuttelun ja muun juhlimisen merkeissä ja sinne tein tämän kakun n.20 hengelle.

Suklaakakkupohjan täytin mansikkasoseella, mansikkahillolla ja moussella. Mousseen laitoin yhden rasian appelsiinituorejuustoa, Flora vispin vaahdotettuna ja rouhittua maitosuklaata sekä hyydytin 2 liivatelehdellä.

Kakun päällystin siniseksi värjätyllä marsipaanilla, johon tein muutamia sinisempiä raitoja marmoroimalla marsipaanin tummemmalla sävyllä. Näin yritin esittää ilmavirran liikettä :D. Pilvet leikkasin kaulitusta sokerimassasta. Reunoille tein kuusia pienellä piparkakkumuotilla ja kaakaolla värjätystä marsipaanista rungonpätkät. Maata kuvaa murskattu kaurakeksi ja on sinne pari kukkaakin eksynyt.

Tandem-hypyssä mukana on aina ammattilainen, mutta kakkuun laitoin vain sankarit

Hahmot on tehty kokonaan sokerimassasta.

Onneksi olkoon ilmojen sankarit, Jari ja Jykke!

 

17.09.2009 - 22:31

Ystäväni pyysi tekemään palomiehelle yllätykseksi kakunkoristetta. Saaja on jo edennyt urallaan, mutta varma oikeanlaisesta asusta, arvomerkkeineen, ystäväni ei ollut. Siksi päädyimme palomiehen työvaatteisiin (no, nekin mukailtuna), koska siitä homma on alkanut.

Tuli on saatu onneksi sammumaan, muutama onneton lieska on vielä jäljellä. Käsissä oleva kuuma, tulinen kekäle kuvaa tulen hallintaa, joka on ihan tälläinen oma visio. Sillä yritin jotenkin kuvata myös saajan asemaa :D

Koriste on kokonaan sokerimassaa ja ensimmäisen kerran kokeilin cmc:tä (karboksimetyyliselluloosa) koristeen teossa. Kyllä se auttoi. Työstäminen oli helpompaa ja kuivuminen samoin. Kypärästä ei tullut otettua kuvaa lähempää, mutta tein siihen liivatelehdestä visiirin.

Tulenlieskat. Tuhka on mustalla tomuvärillä värjättyä tomusokeria.

Kuljetus sujuu helposti tällä ArtAstiasta hankitulla muovipakilla. Otin sopivan pätkän leivinpaperia, josta saa kunnon otteen yli koristeen. Paperin päälle tukeva pahvi ja koriste. Nostamalla leivinpaperin reunoista, saa koristeen helposti laatikkoon sekä pois. Palomiehen korkeus on noin 13 cm ja kansi mahtui vielä hyvin kiinni.

 

17.09.2009 - 22:14

Eilen tuli pakettikortti SLY-paketista ja tänään pääsin pakettia noutamaan. Innoissani pakettia availin ja sieltä paljastui kivoja tarvikkeita leivonnaisiin ja kattauksiin.

Paketista sujahti ulos:

- Marimekon servettejä, isompi koko ruokailuun ja pienempi kahvipöytään (upean vahva vihreä väritys)

- Vaniljakreemijauhetta (tätä ei minulla ole vielä ollutkaan, olen käyttänyt kreemijauheen sijaan vaniljakastikejauhetta)

- Wiener crush-pussi (mmmm... makoisaa)

- Mantelirouhetta (tätä tarvitaan paljon juuri halvakeksiin, joita usein teen)

- Kaunis, itsetehty kortti

 

Kiitoksia paljon ihanasta paketista ja on mukava päästä vihdoin kokeilemaan tuota vaniljakreemijauhetta.

Vielä kerran "tavataan"  ja sitten saan tietää, kuka on tämän SLY-kierroksen salaisia paketteja minulle lähetellyt. Jännityksellä odotellaan paljastusta

 

 

17.09.2009 - 21:59

Täytyy myöntää, tähän kampanjaan lankesin samantien ja pakko oli ostaa iso satsi suklaata yhden levyn takia. R-kioskilta bongasin Fazerin Omenacrisp-suklaata, mutta vain muiden ostosten kylkiäisenä. Yhtä levyä ei voinut ostaa. Voihan olla, että kohta levy on myynnissä sellaisenaankin, mutta en voinut ottaa riskiä, että uusi suklaamaku olisi jäänyt maistamatta. Tavallaan minulle ylimääräiset suklaalevyt löysivät nopeasti saajansa. Suklaanhimoisia on onneksi muitakin kuin minä :D

Jaa-a, mitähän tästä suklaasta sanoisi. Rakastan omenia ja omenaleivonnaisia, mutta omenasuklaa... hmmm... Keksimurut olivat hyvä lisä, mutta jotain tähän kaipailin. Ehkä ripaus kanelia? Yksi ongelma muutoinkin alkaa olla näissä maitosuklaissa. Melkein kaikki maistuvat nykyään liian makeilta. Tumma suklaa on aina vain parempaa. Makuasiat ovat todellakin makuasioita, jokaisella on omat mieltymykset. Tyttäret ainakin tykkäsivät suklaasta!

 

16.09.2009 - 16:33

Viikonloppuna olisi tiedossa synttärikakun tekoa siskoni luona, mutta kotosalla leivotaan ihan näitä perusleivonnaisia. Omenasato on parhaimmillaan ja sitä pitäisi saada ängettyä vähän joka paikkaan. Nyt tein omenasta kuivakakkua, josta on kylläkin kuivuus kaukana :D

Kostea omenaraastekakku (ohje kirjasta Kaarina Roininen: Parhaat kotileivonnaiset)

150 g margariinia tai voita

2 dl sokeria

2 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1-2 tl kardemummaa tai kanelia (laitoin kanelia 1 1/2 tl)

3 dl karkeaa omenaraastetta

1 dl maitoa

 

Kuorrutus:

50 g voita

4 dl tomusokeria

2 rkl maitoa

Koristeeksi: mantelirouhetta

(kuorrutteen tein tuubissa olevasta kinuskikastikeesta+tomusokeria ja pinnalle Wiener Crush-rouhetta)

 

1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi

2. Lisää vaahtoon munat yksitellen vatkaten.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon yhdessä omenaraasteen ja maidon kanssa. Sekoita taikinaa vain sen verran, että sekoittuvat.

4. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan.

5. Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 55-60 min.

6. Valmista kuorrutus. Sulata rasva ja sekoita joukkoon tomusokeri ja maito. Levitä kuorrutus jäähtyneet kakun pinnalle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta.

 

Minusta kakku oli niin mehevää, ettei kuorrutusta välttämättä tarvita, mutta onhan se hauska lisä kakkuun

 

13.09.2009 - 15:27

 

Paistettua juustokakkua olen halunnut kokeilla jo kauan, kun useimmiten tulee käytettyä tuorejuustoa vain tavallisissa hyydykekakuissa. Tässä kakussa on se hyvä puoli, ettei liivatetta tarvita hyydyttämiseen. Ohjeen löysin Kotilieden parhaat leivonnaiset-kirjasta ja tein puolikkaan annoksen pienempään kakkuvuokaan. Muhkeamman version saa tekemällä ohjeen mukaisen satsin :D

Päälle tein marjakastikkeen karhunvatukoista ja vadelmista. Keitin karhunvatukoita hetken sokerin kera ja siivilöin seoksen. Kuumaan soseeseen heitin muutamia kokonaisia vadelmia ja annoin jäähtyä. Nam!

 

New Yorkin juustokakku (kokonainen annos n. 10h )

Pohja:

4 dl keksimuruja (Digestive, kaurakeksi tms.)

1 rkl sokeria

100 g voisulaa (vähempikin riittää)

 

Täyte:

800 g tuorejuustoa (Philadelphia, Hovi tms.)

2 dl sokeria

1 rkl maissitärkkelystä

2 tl vaniljasokeria

5 munaa

1 rkl vastapuristettua sitruuna- tai limettimehua

 

Päälle:

4 dl kermaviiliä

3 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

 

Marjakastike:

500 g musta- tai valkoherukoita, mansikoita tai vadelmia

2 rkl sokeria

(2 rkl appelsiinimehua tai vettä)

 

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Jauha keksit ja sekoita pohjan ainekset. Aseta leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan ja reunan väliin. Painele keksimuruseos pohjalle. Pane jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

2. Sekoita täytteen ainekset tehosekoittajassa (tein tämän vatkaimella) tasaiseksi massaksi. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa 45-60 min, kunnes täyte on hyytynyt. Anna jäähtyä.

3. Sekoita kermaviili, sokeri ja vanilja. Levitä seos kakun päälle ja kypsennä vielä n. 15 min. Anna kakun jäähtyä ja pidä muutama tunti jääkaapissa ennen tarjoilua.

4. Sekoita marjakastikkeen ainekset tehosekoittajassa ja tarjoile erillisestä astiasta kakun kanssa tai kaada kakun päälle.

 

08.09.2009 - 20:27

Kaikenlaista puuhaa on piisannut ihan riittämiin, mutta pieni hetki oli aikaa leipoa omenakakkua

Äitini oli aikaisemmin tehnyt tätä herkullista rahka-omenakakkua ja nappasin häneltä ohjeen. Alkuperäinen ohje on Valion Kerma-lehdestä.

Perinteinen rahka-omenakakku

Pohja:

100g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2 prk maitorahkaa (yhteensä 500 g)

2 dl kuohukermaa (laitoin vähemmän)

2 rkl perunajauhoja

2 kananmunaa

1 1/2 dl sokeria

puolen sitruunan mehu

1 tl vaniljasokeria

Päälle:

3 omenaa (kuorittuna ja viipaloituna), kanelia ja sokeria

 

1. Valmista pohja. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää jauho-leivinjauheseos. Pohjusta leivinpaperilla halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

2. Sekoita täytteen ainekset hyvin keskenään (käytin 1 purkin sitruunarahkaa ja 1 purkin vaniljarahkaa, kun sattuivat jääkaapissa olemaan). Kaada vuokaan. Lado omenanaviipaleet täytteen päälle. Sirota päälle kanelia ja sokeria.

3. Paista 175 asteessa n.50 min tai kunnes on kypsä. Anna jäähtyä kylmäksi ja irrota vasta sitten vuoasta.

 

En malttanut odotella kakkua aivan kylmäksi asti ja jotenkin sain keploteltua kakun vadille vähän haaleanakin.

Pehmeää ja makoista

 

02.09.2009 - 19:59

Sain aivan ihanan paketin nuorelta neidiltä, joka vietti äskettäin rippijuhliaan. Hänelle tein nämä piparit, täällä. Paketin sisältö oli kääritty hauskaan keittiöaiheiseen paperiin ja sieltä paljastui muffinssivuokia paisley-kuviolla, silikoninen suklaamuotti sekä kiitoskortti.

Kiitos mukavasta yllätyksestä, Roosa! Tämä piristi päivää ja oli ilo kuulla, että pidit pipareista

 

02.09.2009 - 19:51

Tämä jäikin laittamatta viime viikonlopun kakkukimarasta. Äidilläni oli maanantaina synttärit ja juhlistimme sitä jo sunnuntaina kakulla, sillä meidän porukan piti taas lähteä takaisin kotiin arkipuuhiin. Tein pienen kakkupohjan sydänvuokaan ja täytin samoilla täytteillä kuin rippikakutkin. Taas tuli tehtyä täytettä oikein rutkasti ja sitä jäi vielä tästä kakustakin yli  :D

Koristelu tuli tehtyä hyvin nopeasti, kun oli jo hoppu lähteä toimittamaan rippikakkuja eteenpäin. Päällä kermavaahtoa ja ruudutus pursotettua valkosuklaata.

Ruusu on vanhoja näpräyksiä eli koristevarastoa on ihan hyvä olla äkkitarvetta varten

 

 

 

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta (uusi)

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

BakeVille

Berry friends (uusi)

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Enny's yummies (uusi)

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking (uusi)

Homemade by MI (uusi)

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten (uusi)

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika (uusi)

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

Leipuritar (uusi)

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marrunkakut (uusi)

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja (uusi)

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile (uusi)

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka (uusi)

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Onnelasta (uusi)

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut (uusi)

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Pekoni ja porkkana (uusi)

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Pähkinärinne

Pöytä kahdeksalle (uusi)

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Ripaus Korianteria (uusi)

Ronja leipoo (uusi)

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

SokeriKeiju (uusi)

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

SokeriPommi (uusi)

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suvin herkkublogi (uusi)

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut (uusi)

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä (uusi)

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Kylässä
Tietoa ja asiaa