On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Syntymäpäiväkakkuun toivottiin nukkuvaa kalastajaa. Koriste on muuten sokerimassaa, mutta vesi on marsipaania. Koristeen koko noin 13x10x6 cm.

Toiselta puolelta.

Edestä.

Lähikuvaa kasvoista.

Jo kala nappasi!

Tämä ohje on peräisin SLY 7-kierroksen pakettien lähettäjältä eli Ewelyniltä. Nyt kun tuli muitakin herkuttelijoita kylään, oli hyvä syy tehdä jotain uutta leivonnaista :D

Key Lime Pie
Pohja:
15 digestivekeksiä
80 g sulatettua voita
1 tl sokeria
Täyte:
5 keltuaista
1 tlk kondensoitua maitoa (ei "keitettynä")
1 dl limettimehua
1 rkl limen kuoriraastetta
1. Valmista murupohja sekoittamalla ainekset keskenään. Painele lämmin seos tiiviisti piirasvuokaan. Paista uunin keskitasolla 150 asteessa 10 min. Anna jäähtyä. Nosta lämpö 175 asteeseen.
2. Vatkaa keltuaisia sähkövatkaimella kunnes ne muuttuvat kuohkeammiksi ja sakeammiksi. Lisää tiivistemaito ja vatkaa edelleen, kunnes seos sakenee.
3. Lisää limettimehu+raaste. Kaada vuokaan. Kypsennä 10 min. ja jäähdytä ritilällä. Tarjoile piiras viileänä.
Tämä on kätevä piirakka, jos jää esim. marenkien teosta ylimääräisiä keltuaisia. Laitoin vähemmän tuota limettiraastetta ja minusta tuli aivan passeli limenmaku eli raasteen määrää muuttamalla saa oman mieleisen piirakan. Täyte oli raikasta ja hyvää.
Kiitos vielä kerran, Ewelyn, kivasta ohjeesta ja tarvikkeista!
Ennen reissua siskot tulivat meille ja tein jotain kevyttä kesäsyötävää ennen eteenpäin menoa. Tyhjällä vatsalla on ikävä matkustaa :D
Alkupalaksi ruisleipä. Päällä sipaisu margariinia, salaattia, juustoa, ruohosipulia, tilliä, kylmäsavulohta ja marinoitua punasipulia. Koristeena herneenverso.

Kesäsalaatti erilaisista salaateista, mansikoista, melonista, leipäjuustosta ja herneenversoista. Ripsottelin hieman balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä rouhaisin pari kierrosta pippurisekoitetta.

Ruuaksi salaattia, grillattua broileria, uunin grillissä valmistettu sinihomejuustolla täytetty jättiherkkusieni ja täytetty paprika (tuoretta basilikaa, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja ja jasmiiniriisiä+mausteet).

Jälkiruuaksi hedelmä-marjasalaattia ja Key Lime Paita.

Nam!

Tästä sitten jatkettiin Savonlinnaan ja oopperajuhlille :D
Ystäväni tytär viettää tulevana viikonloppuna synttäreitä. Lupasin jo aikoja sitten tehdä kakkua, kun synttäreitä vietetään, mutta nyt sattuikin samaan aikaa siskojen kanssa reissu Savonlinnaan ja kakku jää tekemättä. Onneksi pelkkä kakkukuvakin kelpasi, ystäväni tekee sitten itse kakun juhliin.
Toiveena oli Mansikka-Marja marsipaanin päälle maalattuna. Koko on 18x30 cm.

Taustan tomutin tomuvärillä, muuten maalasin geelimäisillä elintarvikeväreillä.Kukat ovat sokerimassaa, paitsi ruusut ja lehdet ovat marsipaania.

Perhonen ja mansikka. Uursin kuvan reunat, jotta saisin siihen hieman kohovaikutelmaa. Kuvassa se ei vain niin hyvin tule esille.

Huomenna lähdenkin sitten lomailemaan siskojeni kanssa, mutta maanantaina ollaan jo takaisin arkiaskareissa :D Hauskaa loppuviikkoa kaikille!
Mansikka-aikaan on näköjään nautittava mansikoista joka leivonnaisessa. Nyt on vuorossa mansikkapai, joka on kirjasta Amerikan herkut. Pohjan ohje löytyy täältä.

Paistetun ja jäähtyneen paikuoren sisään tein mansikkatäytteen.
Mansikkakuorrutus:
1/2 l tuoreita mansikoita
2 dl sokeria
2 1/2 rkl maizenaa
1 dl vettä
Mansikkatäyte:
1 l tuoreita mansikoita (laitoin reilummin)
1. Soseuta puoli litraa mansikoita kattilassa.
2. Sekoita sokeri ja maizena keskenään ja lisää seos mansikoiden joukkoon. Lisää 1 dl vettä.
3. Kiehauta matalalla lämmöllä. Sekoita tasaisin välein. Anna seoksen poreilla hiljalleen, kunnes alkaa saostua, 5-8 min. Siivilöi mansikkakuorrutus ja jäähdytä se.
4. Asettele tuoreet mansikat paikuoren päälle vuokaan. Kaada jäähtynyt mansikkakuorrutus mansikoiden päälle. Laita piiras kylmään vähintään kahdeksi tunniksi.

Tarjoile kerma- tai vaniljavaahdon kera ![]()

Helsingin Sanomillakin oli oma kakkukilpailunsa ja siskollani bongasin tutun nimen voittajalistalta, täältä. Pullahiiren unelmanpehmeä mansikkakakku, myös täällä kuva, voitti kisan ja siskon kanssa innostuttiin leipomaan kakkua ohjeella. Pohjasta tulikin herkullisen pehmeä. Itse teen kakkupohjat melkein samalla ohjeella, mutta sokeria käytän vähän enemmän. Näköjään turhaan :D
Koristeluun en sen kummemmin panostanut, sillä kakku tuli heti syötäväksi.

Yritin saada siskoni upeita ruusuja mukaan kuvaan :D

Kakkua oli syömässä yhdeksän lasta ja neljä aikuista. Joskus sanotaan, ettei kakut maistu lapsille. Tämä maistui ainakin, sillä hädin tuskin kerkesin tästä pienestä loppupalasesta kuvaa ottamaan, ennenkuin sekin vietiin käsistä :D
Aivan kuin mansikkapehmistä ![]()

Tämän rahkapiirakan ohje on osittain Kotivinkistä ja tein sen jo jokin aika sitten iltakahville. Pohjaan on oma ohjeensa, mutta tein piirakan kaupan pakastemuropohjaan. Ei pohjataikinan tekoon paljon aikaa menisi, joskus vain vähän laiskottaa :D

Mansikkarahkaruudut (ohje Kotivinkistä)
Pohja:
200 g margariinia
n. 4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 luomukananmuna
rasvaa vuoan voiteluun
Täyte:
sitruunan mehu ja kuori (laitoin vain mehun)
1 tlk (250 g) rahkaa (laitoin vaniljarahkaa)
2 dl ruokakermaa (laitoin yhden purkin kermaviiliä)
2 luomukananmunaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Koristeeksi: mansikoita
1. Paloittele margariini.
2. Nypi jauhot, sokeri, vaniljasokeri ja margariini sormin rakeiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi.
3. Voitele vuoka, Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (kaulin sulatetun valmistaikinan ja levitin vuokien päälle).
4. Pese (luomu)sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori.
5. Sekoita rahka, kerma, munat, sokerit ja sitruunan raastettu kuori keskenään. Purista sitruunan mehu täytteeseen.
6. Levitä täyte pohjan päälle. Paista piirasta uunin alaritilällä 200 asteessa noin 25 min.
7. Jäähdytä piiras ja koristele mansikoilla. Leikkaa paloiksi.
Tein yhden suorakaiteen muotoisen piirakan ja pari pikkupiirasta. Minusta täytteessä oli ihana sitruunan maku, vaikka en kuorta mukaan laittanutkaan.

Löysin ihan sattumalta mielenkiintoisen kakkukilpailun tuolta suuremman rapakon takaa, täällä. Yleensä en ole syttynyt kakkukilpailuille, mutta tässä oli niin hauska idea, etten voinut olla innostumatta. Eli tarkoitus on tehdä Threadless-paitaprinteistä kakku. Merkillä on muutenkin erikoinen tapa saada uusia printtejä. Lisää voi lukea täältä.
Tein vaalean kakkupohjan, jonka täytin mansikkamarmeladilla, mansikoilla sekä kermavaahdolla kera mariannerakeiden ja vaniljatuorejuuston. Kakun teosta löytyy kuvat tuolta kakkukilpailusivulta, sillä pelkällä yhdellä kakun kuvalla ei voi osallistua. Tuskin palkinnoille pääsen, sillä galleriasta löytyi jo nyt tosi upeita kakkuja ja lisää tulee, mutta oli ihan kiva kokeilla.
Osallistumisaikaa on elokuun kolmanteen päivään eli kiinnostuneet ehtivät vielä leipoa vaikka mitä :D

Päällinen on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta. Pursotukset ovat mansikkatomusokerista tehtyä pikeeriä. Oikea puoli hiuksista jäi vähän vajaaksi, kun jälleen oli kamala hoppu. Kiire on tämän kesän meikäläisen muotisana, valitettavasti :( Kakkuun olisin mielelläni satsannut enemmänkin aikaa ja vaivaa.

Tämä kilpailu on firmalle myös hyvä mainoskikka, joten laitoin logonkin kakkuun.

Tässä "hiustenleikkuu". En tiedä, oliko ihan tylsä vitsi :D

Kakkua, olkaa hyvä.

Ihanaa, tänään sain heinäkuun SLY-paketin ja samalla tämän kierroksen viimeisen. Piristi työntäytteistä päivää paljon. Ikävää, että pakettileikki on taas loppu, mutta toisaalta on aina kiva tietää pakettien lähettäjä :D

Kauniista kukallisesta laatikosta paljastui:
- kondensoitua maitoa (jipii, tätä ei meiltäpäin saa)
- 2 kpl Cool Breeze Daimia
- Sicilia limettimehua
- valkoinen patalappu
- raparperin- ja vaniljanmakuinen luomutee (vau, tätä on maistettava heti :D )
- servettejä (ihanan kesäinen ja pilkut ovat mieleen)
- 3 piparimuottia, siili, kettu ja orava ( näitä ei minulla ollutkaan ja vanhimmainen tyttäristäni tilasi niistä heti pipareita synttäreilleen)
- tytöille pikkuDaimit (kiittävät ja nauttivat herkut jälkiruuaksi :D )
- hauska, uusi ohje Key Lime Pie, johon tulee juuri tuota kondensoitua maitoa ja limettimehua
- kortti terveisten kera ja siinä teksti: Kuka voisi kiusauksia vastustaa? Elämästä nauttiminen on ihanaa!
Mahtava paketti ja ajatuksella koottu. Varsinkin tuo ohje kiinnosti heti ja mukavaa, että tarpeetkin ovat mukana. Eli piirakkaa on tulossa maisteltavaksi :D
Salaiseksi Leivonta Ystäväksi paljastui EWELYN!
Kiitoksia hurjasti upeista paketeista ja oli hauska SLY-kierros, kuten edellisetkin :D
Huh, nyt on sellaista menoa ja melskettä muissa hommissa, että meikäläisen nettisurffailu on kuivunut ihan täysin. Yksi jännä leivontajuttu olisi harkinnassa, mutta saa nähdä kerkeänkö sitä tekemään. Linkityksiäkin on saattanut jäädä laittamatta, mutta jos joku puuttuu listalta ja haluaa linkityksen, voisi vinkata tänne kommentteihin. Tästä ne tulee varmasti sitten poimittua :D

Lämmintä kesän jatkoa kaikillle ![]()
Tein tämän hääkoristeen kokonaan sokerimassasta. Toiveena oli vaaleanvihreä värimaailma ja oransseja kallan kukkia.
Tyylitoiveena oli FantasIINAN upeat koristeet, täällä. Täydelliseen kopioon olisi vielä paljon matkaa, mutta jokainen tekijä tekee kuitenkin omalla tyylillä ja sehän tässä koristeiden teossa on hauskinta :D

Hääparin korkeus on noin 11 cm. Perheestä sain valokuvan ja yritin saada olennaisen myös koristehahmoihin. Toivottavasti se onnistui!

Morsiamen nuttura helmikoristein, jotka ovat pieniä nonparelleja.

Hääkimppu.

Kädet ovat vaikeat tehdä. Olen yrittänyt monellakin tapaa, vaan vieläkään en saa niistä sellaisia kuin haluaisin.

Tyttäristä vanhempi. Korkeus on noin 5 cm.

Nuorempi tytär. Korkeus noin 4 cm.

Tilauksessa ja teon alla on ollut tulevan viikonlopun hääkakkuun koristeita ja toiveena oli oransseja kallan kukkia hääkoristeen lisäksi (siitä lisää myöhemmin). Kakku tulee sitten muualta, näitä on onneksi helpompi kesällä kuljetella :D
Tein kukat kokonaan sokerimassasta.

Väritys on osittain tomuvärillä töpötettyä. Kukkien pituus on noin 10 cm varren kanssa.

Suihkaus helmiäissprayta kiiltoa antamaan ![]()

Siskoni tyttäret päätyivät kakun koristelun tiimoilta alkuperäisiin Muumikuviin ja valitsivat mustavalkoisen osittaisen otoksen tästä kuvasta. Tämä kuvaa heitä kolmea, keskimmäisenä vanhin heistä, tavallaan pikkusiskojaan hoivaamassa. Make-sisko ihmetteli kuvan Muumien myrtsiä ilmettä, mutta lapsista kuva oli hauska :D
Kuva on maalattu marsipaanin päälle mustalla elintarvikevärillä. Kakun välistä löytyy toiveesta vadelmahilloa, pakastevadelmia hieman soseutettuna ja suklaakermavaahtoa ryyditettynä Daim-rakeilla. Piti vielä ottaa palasestakin kuva, vaan eipä ehtinyt juhlinnan tiimellyksessä. Ihan makoisaa oli :D

Vatkasin purkin tavallista Flora Vispiä ja purkin mansikkakermaa. Siitä sai valmiiksi hennon vaaleanpunaisen vaahdon. Reunan pursotukseen käytin jättiruusutyllaa, täältä. Valkoinen pikkupursotus on tehty pienemmällä, suorateräisellä ruusutyllalla.

Sisko halusi vielä kukkia kakkuun, joten laitoin muutaman gerberan.

Sisko toivoi myös suklaa-kanelihyydykekakkua. Tällä kertaa keksipohjalla ja tuoreilla mansikoilla, koristeena yksi aiemmin tehty sokerimassaruusu ja pari lehteä :D

Siskon tekemä herkku :D
Ohje Valion Kerma-lehdestä 2/2009

Lohimoussekakku
Pohja:
150 g hapankorppuja
75 g voita
Täyte:
4 liivatelehteä
150 kylmäsavustettua lohta
1 1/2 tl sitruunapippuria
1 (100 g) punasipulia
200 g tuorekurkkua
1 iso (200 g) hapahko omena
1 rasia (200 g) Viola ruohosipuli tuorejuustoa
1/2 dl sitruunanmehua
2 dl kuohukermaa
(tilliä ja ruohosipulia)
Koristelu: Kylmäsavustettua lohta, herneenversoja, pieniä salaatin tai rucolan lehtiä, kurkku- tai punasipulikuutioita
1. Jauha hapankorput hienoksi ja lisää sulatettu voi. Painele muruseos irtopohjavuokaan (24 cm halkaisija), jonka pohjalle on leikattu leivinpaperinpala.
2. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Silppua lohi, punasipuli, omena ja tuorekurkku (siskoni otti kurkusta kuoren ja pehmeän siemenkeskustan pois eli kurkkua tarvitaan silloin vähän enemmän).
3. Notkista tuorejuusto ja lisää siihen silputut ainekset. Vatkaa kuohukerma ja kääntele se tuorejuustoseokseen. Mausta sopivaksi maun mukaan. Laita liivatelehdet kuumennettuun sitruunanmehuun ja lisää hieman jäähtyneenä mousseen koko ajan vatkaten. Kaada mousse hapankorppumuruseoksen päälle ja tasoita pinta. Peitä astia ja anna hyytyä kylmässä vähintään muutama tunti. Irroita vuoasta ja koristele :D
Nämä teki siskoni. Ohje on Pirkan reseptikirjasta.

Pikkupiiraat
2 pkt Sunnuntai piirakkataikinaa
Pinaattitäyte:
1 ps (150 g) pakastepinaattia (siskoni käytti tuorepinaattia ja ryöppäsi sen kevyesti ennen käyttöä)
1 tlk (360 g ) fetajuustoa kuutioina
1 prk ruokakermaa (kasvisrasvasekoite)
2 kananmunaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
pieni ripaus muskottipähkinää
Kinkkutäyte:
150 g saunapalvikinkkuviipaleita
150 g emmental-mozzarella juustoraastetta
1 prk ruokakermaa (kasvisrasvasekoite)
1 kananmuna
1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl pizzamaustetta
(siskoni laittoi vielä hieman paprikaa ja silputtua ruohosipulia)
1. Sekoita pinaattitäytteen ainekset keskenään (tuorepinaattia silputaan ja jos ei käytä fetakuutioita, kuutioi feta. Fetaa voi tarvittaessa huuhtoa liian suolan pois saamiseksi). Sekoita silputtuun palvikinkkuun muut kinkkutäytteen ainekset.
2. Kauli sulatetut piirakkataikinat 30x40 cm kokoisiksi levyiksi. Leikkaa se 10x10 cm kokoisiksi neliöiksi. Laita palat muffinssipellin kolosiin ja täytä kolot täytteellä, osa pinaatti- osa kinkkutäytteellä. Voitele taikinareunat kananmunalla ja paista 200 asteessa n.25 min.
Siskoni Make piti kotonaan kolmen tyttärensä synttärit yhtäaikaa, vaikka oikeat päivät eivät niin lähekkäin ollutkaan. Kummityttöni täytti jo tammikuussa 18 vuotta, mutta hänellä on ollut opiskelun ja urheilukisojensa takia niin tiukka aikataulu, että juhlia vietettiin vasta nyt. Sankari ei kauaa kerinnyt kotimaassa juhlia. Jo seuraavana päivänä piti lähteä kisamatkalle maailmalle :D
Siskon tarjoilupöytä notkuu aina ihania herkkuja.

Lohimoussekakku vie kielen mennessään.

Pinaatti- ja kinkkupiiraita.

Tein kummityttöni pyynnöstä minttupalloja. Sivussa näkyy pororullia ja hyydykekakkua. Minä tein vielä minttupallojen ja hyydykekakun lisäksi täytekakkua.

Kukat ovat omasta puutarhasta.

Pakko laittaa muutama kuva upeasta puutarhasta. Tässä vain pieni osa, sillä pihapiiriin kuuluu sekä siskoni että äitini piha. Varsinaisia viherpeukaloita molemmat. Nyt kuvasin pioneja, sillä ne olivat niin mahtavassa kukassa. Osa ruusuistakin oli jo alkanut kukkia.

Valkoisia pioneja.

Muhkeita ovat!

Ihanaa pinkkiä!

Pinkkejä mansikankukkia :D

Sain tuttavalta ihanan tehtävän tehdä varsinaisen häälahjan pieneksi lisäksi pipareita onnelliselle hääparille. Tein kanelisen taikinan Ullan ohjeella täältä, sillä kaneli on rakkauden mauste. Hyvä ajatus ja piparit maistuivat hyviltä, mutta kaneli toikin odottamattomia ongelmia. Yleensä en tee ennen testaamattomia ratkaisuja, jos on joku tärkeä juttu, mutta en voinut aavistaa teelusikallisen kanelia vaikuttavan mitenkään. Ehkä kostealla säälläkin oli oma osuutensa.
Koristelu sujui ihan entiseen tapaan, mutta kauhukseni huomasin jo valmiiden pipareiden muuttuvan kellertäviksi, varsinkin reunoilta. Päättelin kanelin värjäävän kuorrutetta, sillä tätä ei ole aiemmin tapahtunut, ei edes kaakaopipareissa. Enää en ehtinyt kaikkia pipareita tehdä uusiksi, mutta tein pienen määrän vaaleaa murotaikinaa ja yöllä koristelin paistetut piparit valmiiksi. Kyllä harmitti, sillä varsinkin hääpiparit kuuluisi olla puhtaan valkoisia ![]()
Kuvissa keltaisuutta ei näy, mutta päivänvalossa huomaa värimuutokset toisissa pipareissa. Pahempia en edes kuvannut, vaan piparit päätyivät lasten syötäväksi. Tilaaja saa sitten päättää, mitä pipareita käyttää vai voiko niitä käyttää laisinkaan.
Häiden värisävyt ovat tummansininen, hopea ja valkoinen.

Hääpari sydänpipareista.

Rakkaus.

Yhdessä ikuisuuksiin :D

Hääparin etunimien kirjaimet J ja J.

Romantiikkaa.

Brush embroidery kakkupipari.

Mekko samaan tyyliin.

Tanssikenkä.

Kaikkia en yksittäin kuvannut, mutta tässä on koko satsi kuvattuna ![]()


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Aatan Aarreaitta (uusi)
Berry friends (uusi)
Elenan Kakkuja (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Enny's yummies (uusi)
Hippo' cooking (uusi)
Homemade by MI (uusi)
Hymyile läpi kyynelten (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakun aika (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)
Leipuritar (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marrunkakut (uusi)
Mintukan kakkuja (uusi)
Monalisa's smile (uusi)
Muu maa mustikka (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Onnelasta (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
PapunKakut (uusi)
Pekoni ja porkkana (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Pöytä kahdeksalle (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Ripaus Korianteria (uusi)
Ronja leipoo (uusi)
SokeriKeiju (uusi)
SokeriPommi (uusi)
Suvin herkkublogi (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)
Tigen keittiössä
Tiikerin kakkuja
Tinuskin kakut (uusi)
Viiriäisenpesä (uusi)
Ruusutarha (uusi)