On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tänään tein makeisia SLY-paketissa olleista tarvikkeista. Tumman suklaan käytin suklaasuukkoihin ja turkinpippurirouheen sekä kuivatut hedelmät käytin valkosuklaanappeihin.
Minulla oli muutama jämäkaistale suklaansiirtokuvia ja niillle en ollut keksinyt mitään käyttöä. Nyt hyödynsin kuvat nappien koristeeksi. Pursotin sulatettua, valkoista suklaata suklaatransferin päälle napeiksi ja ripottelin toisten päälle turkinpippurirouhetta (vihreät kiekurat) ja toisten päälle kuivattuja hedelmänpaloja ja kookoshiutaletta (perhoset).

Napit ovat hauskoja ihan kummin päin vaan ![]()

Turkinpippuria painelin varovasti suklaaseen, että se kestää pinnalla.

Tein suklaasuukkoja ohjeella, joka oli SLY:n tekemässä ohjevihkosessa. Näitä samanlaisia suukkoja olen nähnyt Marien blogissa täällä, joten ohje löytyy myös sieltä.

Makuna käytin mansikkatomusokeria ja vähän mansikka-aromia. Kuorrutin pusut SLY:n antamalla suklaalla. Tein keoista matalia, sillä aikasta makeaa herkkua nämä ovat :D Lapset kyllä tykkäsivät!

Tässä vinkki tasakokoisten marsipaanihelmien tekoon. Tämä on varmasti monelle ihan tuttu juttu. Itse löysin ohjeet jo kauan sitten jostakin selaamastani koristeluopuksesta.
Marsipaanista tai sokerimassasta kaulitaan tasainen levy. Sopivalla muotilla otetaan siitä paloja ja ne pyöritellään palloiksi. Näin saadaan helpommin tasapaksuja palloja, kun jos leikkaisi pötköstä paloja. Muotti voi olla mikä vain, kunhan pallukan koko on sillä tehtynä haluttu. Minulla oli tässä pieni tylla muottina.

Kauniin kiillon palloihin saa kristallipulverilla. Tässä tyttäreni pyörittää kultapulverissa marsipaanihelmeä.

Helminauhaa, hopeista ja viininpunaista helmeä vuorotellen. Näissä käytetty marsipaani oli valkoista.

Vaaleanpunaista ja kultaa.

Näissä oli värjätty marsipaani. Sävy muuttuu hivenen tummemmaksi, joka luonnossa erottuu paremmin.

Tämä kakku, täällä, on reunustettu valkoisilla marsipaanihelmillä.
Hannan keittiössä oli niin herkullisen näköistä kääretorttua, että tekaisin sellaisen meillekin. Tein tosin vaalean ja eri täytteellä, mutta kuitenkin innostus iski täältä.

Helppo kääretorttu
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl ohrakasta (tai perunajauhoja)
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk Mansikka Marja-Pureeta
1 prk appelsiinituorejuustoa
1 prk FloraVispiä
1. Vatkaa kanamunat ja sokeri oikein kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi toisiinsa sekoitetut kuivat aineet varovasti esim. puuhaarukalla käännellen. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle, korkealaitaiselle uunipellille ja paista 225 asteessa 8-10 min, kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea. Kumoa levy varovasti leivinpaperin päälle, johon on ripoteltu sokeria. Irrota päällimmäinen paperi. Paperin saa parhaiten pois, kun jäädyttää pinnan esim. kylmään veteen kastetulla ja kuivemmaksi puristetulla talouspaperilla/pyyhkeellä. Anna jäähtyä hetki.
2. Levitä sulanut Marja-Puree kakkulevylle. Mikäli kääretortun pohja vaikuttaa kuivalta (paistunut hieman liikaa) tai kääretorttu joudutaan tarjoamaan pian, voit varovasti kostuttaa pohjaa mehulla tai muulla sopivalla nesteellä.
3. Vatkaa FloraVispi ja lisää mukaan notkistettu tuorejuusto. Mausta sokerilla oman maun mukaan ja levitä käärtorttupohjalle. Kääri rulla pidemmältä sivulta napakalle rullalle ja kääri leivinpaperiin. Anna makujen tasaantua jääkaapissa ennen tarjolle leikkaamista. Kääretortun voi myös koristella, jos haluaa, mutta hyvää on näinkin :D
Pakastinta täytyy vähitellen saada tyhjemmäksi ja tein raikkaan piirakan mustikoista ja punaisista viinimarjoista.

Ohje on tuttu täältä. Käytin tavallisen rahkan sijaan vaniljaista rahkaa.Taikinaa en painellut vuokaan, vaan kaulin sen. Tykkään ohuesta pohjasta ja mehevästä täytteestä.

Tämän koristeen tein tutulleni, joka viettää siskonsa kanssa synttäreitä. Toiveena oli jotain vaaleanpunaista ja tyttömäistä, vaikka sankarit ovat kyllä jo ihan aikuisia :D Koriste muuttui aika paljon suunnitellusta matkan varrella ja tuloksena oli hieman tildamaiset kaksoset kukkamekoissaan. Toivottavasti koriste kelpaa, vaikka lopputuloksesta tulikin erilainen. Välillä tuntuu, että sokerimassalla/marsipaanilla on ihan oma tahto ja pötköstä putkahtaa jotain muuta kuin alunperin ajatteli :D
Koko koriste on sokerimassaa. Kukan päällä istuva tyttö on 8-8,5 cm korkea ja tummatukkainen tyttö 6,5 cm. Alustan halkaisija on noin 9 cm.

Iloiset ilmeet :D

Takaapäin kuvattuna.

Nimikyltti.

Koristetta tehdessä jäi ylimääräistä, valmiiksi värjättyä sokerimassaa ja tekaisin tälläisen pienen kukkaistytön. Tyttö on 6 cm korkea ja alustan halkaisija on 8 cm.

Tälle testailin maalattuja silmiä.

Kukkamekko :D

Ihanaa, tänään postilaatikkoon tipsahti (Pikkuneidin lempisana, kaikki mikä putoaa=tipsahdus) upea SLY-paketti. Paketista paljastui seuraavia yllätyksiä:

- upea, SLY:n kokoama vihkonen täynnä makoisia makeisohjeita. Kiitos, olit nähnyt paljon vaivaa. Tälle on varmasti käyttöä!
- Fazerin tummaa leivontasuklaata
- turkinpippurirouhetta
- Brunon karamellivuokia
- Parrots hedelmäsekoituspussi
- 5 kpl pieniä suklaamunia (yksi karkasi kuvasta ja päätyi pieniin kätösiin ja hävisi :D )
- ihana pääsiäiskortti
Kiitoksia kivasta paketista ja ei haittaa, vaikka viivästyi. Nyt sai jännittää ihan viime hetkiin asti :D
Siivoilin hieman linkkilistaa ja poistin salasanan alla olevat blogit ja sellaiset, jotka ovat jääneet telakalle heti alkuunsa. Jos olen vahingossa poistanut toimivia blogeja (Vuodatus tökki jostain syystä ja homma piti aloittaa pari kertaa alusta), tähän voi laittaa kommenttia, niin laitan linkin takaisin. Samoin mahtuu lisää uusiakin blogeja, joten vinkkiä voi laittaa kommentteihin :D
Tein hääkakun tyyliin sopivia pipareita. Nämä on oikeasta piparitaikinasta eli ovat syötävää mallia :D

Hääkakun kukat ovat sokerimassaa.

Vaaleanpunainen kukka. Tämä on tehty tällä muotilla (pienin koko), täältä.

Ruusu.

Pisara.

Tein mallin hääkakusta, vaikka ei tässä hääjuhlia tiedossa ole. Oli vain kiva kokeilla kerroskakun koristelemista :D Pohjana on styroxkakut ja ne kuorrutin sokerimassalla. Oikeastaan aivan oikean kakun koristeleminen on paljon helpompaa, sillä styrox on niin kevyttä, että kakut luistivat alta koko ajan.

Kukat tein myös sokerimassasta.

Pieni, alareunassa oleva kukka.

Vielä yksi ![]()

Isompaan kakkuun tein brush embroidery-ruusuja ja koukeroita. Ruusujen keskustaan töpötin kultakristallitomua ja kiinnitin muutaman pienen, kultaisen nonparellin. Ylemmän jätin vähemmälle koristelulle, ettei kakusta tule liian krumeluuri.

Minulta kysyttiin, voisinko tehdä pitkäkarvaisen bichon-koirakoristeen. Voihan sitä aina yrittää, mutta yllättävän hankala oli saada tästä oikean näköisen. Taitaa olla vähän jotain muutakin rotua seassa, mutta toivottavasti edes jonkin verran muistuttaa oikeaa koiraa :D
Koko koriste on sokerimassaa.

Toiselta sivulta.

Minun piti tehdä ympärille punaisia ruusuja, mutta koirassa oli sen verran vääntämistä, että tyydyin ripottelemaan jo aikaisemmin tehtyjä kukkia alustan ympärille.

Tänään teki mieli leipoa jotakin pirtsakkaa ja tein sitruunaleivonnaisia, pikkuleipiä sekä tämän kahvikakun.

Sitruunakakku (ohje kirjasta Makujen maailma:leivonnaiset)
1 1/2 dl vettä
150 g voita tai margariinia
3 kananmunaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1. Mittaa kattilaan vesi ja rasva. Kiehauta ja jäähdytä seos.
2. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää munavaahtoon vuorotellen rasvaseosta ja keskenään sekoitettuja kuivia aineita.
3. Kaada taikina huolella voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 min.
Vinkki: Jos haluat oikein sitruunaisen kakun. korvaa osa vedestä sitruunanmehulla.
Koristelin jäähtyneen kakun tomusokerilla ja sokerikukilla (valmiita purkista, laitoin vain nonparellin keskustaksi).

Kakku oli pehmeää ja pirteän sitruunaista ![]()

Kakkuvuoka oli pieni tuolle taikinamäärälle, joten lopusta tein isoja madeleine-kakkuja.

Sitruuna on pirteä ja kirpakka sekä sopii moniin leivonnaisiin. Tein tästä samasta taikinasta kahta erilaista mallia pikkuleipiä vierasvaraksi (hmmm... jolleivat katoa parempiin suihin :D )

Sitruunaiset pikkuleivät
200 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja tai ohrakasta
1 tl leivinjauhetta
1/2 sitruunan raastettu kuori ja hieman sitruunanmehua
strösseleitä (käytin Dr.Oetkerin sitruunanmakuisia aurinkoströsseleitä)
tummaa suklaata
1. Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna reippaasti vatkaten.
3. Vatkaa mukaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan olla hetken jääkaapissa. Tämän taikinan voit myös kaulia pikkuleiviksi.
4. Paista 200 asteessa noin 10 min.
Jaoin taikinan kahteen osaan. Toisen osan pursotin kissankieliksi ja koristelin paiston jälkeen sulatetulla, tummalla suklaalla ja nonparelleilla. Toisen osan pyöritin pötköksi leivinalustalla, johon olin ripotellut aurinkoströsseleitä. Strösselin tarttuivat pötkön pintaan. Laitoin taikinapötkön jääkaappiin pariksi tunniksi ja leikasin jähmettyneestä taikinasta viipaleita. Tämän vinkin näin pikkuleipäkirjassa. Siinä oli käytetty pieniä, värikkäitä, pyöreitä nonparelleja ja ne näkyivätkin valmiissa piparissa vielä paremmin :D

Kakkukimaran jälkeen en ole saanut mitään uutta leivonnaista aikaan ja huomenna matkaankin siskolleni. Viikonloppuna vietämme serkusten yhteiskemuja ja lähdemme Flamingoon uiskentelemaan lasten kanssa, tänne. Se on kuin pikkuinen rantaloma arjen keskellä ja lapsetkin tykkäävät :D
Aurinko paistoi tänään täydeltä terältä ja kevään tuntua oli jo selvästi. Ihastellaan silti vielä hetki talvisia lumikiteitä :D

Hyvää viikonloppua kaikille ![]()
Olen useana vuotena ollut mukana erilaisilla käsityö- ja askartelukursseilla ja nyt tuttu kurssien vetäjä kysyi, tekisinkö kakut uusien toimitilojen avajaisiin. Innostuin asiasta heti ja suunnittelimme, millaiset kakut tekisin. Suurin osa käsityökeskuksen asiakkaista on naisia, joten jotain makeaa täytettä ja naisellista koristelua :D
Tein kolme kahdeksan kananmunan kakkua ja täytteenä oli yhdessä kakussa mustikkahilloa ja valkosuklaamoussea, yhdessä mustikkahilloa, mansikkasosetta ja valkosuklaamoussea ja pyöreään kakkuun laitoin mansikkasosetta ja valkosuklaa-nougat+Flora Vispi-vaahtoa. Tietysti olisi ollut ehkä järkevää tehdä kaikki samalla täytteellä, mutta nyt näin :D

Levykakkujen päälle kaulitsin marsipaanilevyn, jonka koristelin kuviokaulimen avulla ruusukuviolliseksi ja suihkutin hennosti helmiäisspraylla. Logon tein sokerimassasta ja laitoin sen pystyyn (takana tukipala), jotta se veisi mahdollisimman vähän tilaa ja olisi kuitenkin nähtävissä pitkään esim. verrattuna marsipaanimaalaukseen kakun pinnassa. Muutenkin jätin koristelut vähemmälle ja sokerihelmet pois , jotta kakkua olisi helppo leikata ja syödä.

Tähän kokeilin Tarjuskalta, TaikinaTaivas-blogista tuttua lehtityllapursotusta, esim. täällä. Tosi kiva pursotustyyli, kiitos vinkistä!

Tein yhden pyöreän kakun ilman marsipaanipäällystystä. Vihreitä ruusuja en ehtinyt tehdä enempää, joten kaapista laitoin muutaman pikkuruusun. Tämän kakun kanssa tuli jo kiire ja hätäilin koristelun kanssa. Ehkä ruusut olisi saanut jotenkin kivemmin logon yhteyteen, mutta kun ehdin läntätä ne jo kermareunaan :D

Ohjaajamme töitä voi ihastella täällä. Kiitoksia kaikista kursseista ja nähdään taas. Joskus kun vain saisi jotain valmiiksi asti ja näytille tänne blogiinkin. Kakkuilu kun tahtoo viedä aikaa noilta muilta askarteluilta :D
Tyttäreni synttäreitä juhlittiin vielä kerran ja kakkua tarjoiltiin nyt isovanhemmille sekä kummeille. Tällä kertaa koristelu oli täysin tyttäreni (nyt 11v) käsialaa. Ideoimme kakun kyllä yhdessä, toiveena oli saada kakkuun jotenkin hänen mielenkiinnon kohteensa eli taideaineet ja varsinkin maalaaminen sekä kissat.
Netistä etsittiin kiva kissan kuva ja hän jäljensi sen marsipaanin päälle sekä maalasi elintarvikeväreillä. Tämä olikin hänen ensimmäinen näin iso marsipaanimaalaus.
Lähikuvaa maalauksesta.
Tyttäreni teki sokerimassasta paletin ja pensselin sekä tomusokerikuorrutteesta väriläiskät.
Myös pursotukset teki tyttäreni itse. Kakun pohjan paistoin ja täytin minä ihan vain aikapulan takia. Samalla kun minä leivoin, tyttäreni maalasi :D
Suolaisina tarjottavina oli coctailpiirakoita+munavoita ja täytettyjä tuoreita sämpylöitä (ne menivät hyvin kaverisynttäreilläkin :D). Lisäksi tein tomaatti-fetapiirakkaa ja tämä hävisikin viimeistä palaa myöten :D
Tomaatti-fetapiirakka (ohje Kotileiden uusi leivontakirja-opuksesta)
Perunavoitaikina:
2 dl perunahiutaleita tai sosejauhetta (käytin hiutaleita)
1 1/2 dl lämmintä vettä
100 g sulatettua margariinia
2 dl vehnäjauhoja
(suolaa)- en laittanut
1 tl timjamia tai Provencen yrttejä (laitoin Provencen yrttisekoitusta)
Täyte:
250-500 g suppilovahveroita tai herkkusieniä (laitoin rasian herkkusieniä)
2 sipulia (laitoin keskikokoisen punasipulin)
2-3 valkosipulinkynttä (jätin tällä kertaa pois)
10-15 kpl aurinkokuivattua, öljyyn säilöttyä tomaattia (laitoin n. 7-8 kpl, koska aurinkokuivattu tomaatti on niin vahvaa)
150-200 g feta-juustoa (laitoin hieman yli puoli prk basilika-oregano fetaa)
(suikaloin lisäksi mukaan pippurihärkää vajaa 100 g)
timjamia
3 kananmunaa
3 dl kermaa tai maitoa (laitoin kermamaitoa)
mustapippuria, chiliä (chilin jätin pois)
Koristeeksi: Muutama oliivi, paahdettuja auringonkukan tai pinjansiemeniä (jätin pois)
1. Sekoita perunahiutaleet, lämmin vesi, sulatettu rasva ja vehnäjauhot keskenään. Lisää mausteet. Laita taikina noin puoleksi tunniksi jääkaappiin. Kauli taikina kevyesti jauhotetullla leivinalustalla ja painele voideltuun, halkaisijaltaan 25-26 cm:n kokoiseen piirakkavuokaan sekä pohjalle että reunoille (minulta jäi vähän taikinaa yli, sillä en halunnut paksua pohjaa). Laita kylmään.
2. Viipaloi sienet, hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Valuta aurinkokuivattujen tomaattien tölkistä öljyä pannuun. Silppua tai leikkaa joukkoon aurinokuivatut tomaatit. Kun sipulit ovat kuullottuneet, anna täytteen jäähtyä. Levitä täyte piirakkapohjalle. Huuhdo ja paloittele feta pieniksi paloiksi ja ripottele päälle (minulla oli valmiiksi kuutioituja). Ripottele mausteeksi timjamia. Sekoita kananmunat ja kerma tai maito, mausta mustapippurilla ja chilillä (laitoin vain hieman pippurisekoitusta, kun mukana oli tuota pippurihärkääkin) ja kaada ainesten päälle.
3. Paista piirakkaa noin 225 asteessa uunin keskitason alapuolella noin 35-40 min tai kunnes piirakka on kypsä myös pohjasta. Pienennä tarvittaessä lämpötilaa. Koristele niin halutessasi :D
Myös tälläisiä herkkuja tein tyttäreni sunnuntaisille synttäreille ![]()
Sitruunainen persikkahyydykekakku.
Pohjan tein aiemmin testatulla ohjeella, täällä ja kostutin sen persikkaliemellä. Mousseen laitoin sulatettua valkosuklaata, sitruunatuorejuustoa, Flora Vispiä ja hitusen sokeria sekä vaniljasokeria. Hyydytin kuumaan appelsiinimehuun sulatetuilla liivatelehdillä (jotka on kylmässä vedessä liotettu). Päälle viipaloin säilykepesikkaa ja levitin päälle hyytelösokeriliemen.
Kuva avatusta kakusta. Leikkasin palat valmiiksi, sillä säilykepersikka olikin yllättävän vaikea leikata kakkulapiolla. terävällä veitsellä tuli siistejä paloja :D
Näitä kermasarvia olen tehnyt aiemminkin. Tein tötteröt foliosta ja käärin vielä leivinpaperin päälle, etteivät tötteröt tartu folioon. Folion olisi voinut kyllä voidellakin :D Sisällä vadelmamarmeladia ja kermavaahtoa.
Nam ![]()
Tämä kakku matkasi tänään jääkiekkoa harrastavalle pojalle. Samanlaisen kakun olen tehnyt aiemminkin, täällä ja sellaista siis toivottiin näille synttäreille. Väliin laitoin mansikkasosetta, suklaakermavaahtoa ja tavallista kermavaahtoa.

Pinta on marsipaania, johon maalasin urheiluseuran logon ja viivat jääkiekkokaukalon jäähän. Pienen tilan takia täytyi hieman soveltaa :D Muoviset pelaajat+maalit tilasin Ullanunelma-putiikista.

Logo lähempää.

Nimi ja ikä on pursotettu pikeerillä ja ennen kuivumista ripoteltu sinistä glitteriä. Väritys on sama kuin seuran pelaajien pelipaidoissa. Kuivuttuaan kokonaan, siirsin ne kermavaahdon päälle. Reunoille ripottelin vielä pieniä hopeanonparelleja.

Hyvää syntymäpäivää AATU! Toivottavasti kakku maistui juhlijoille :D
Tyttäreni pohti ja pohti, millaisen kakun hän haluaisi kaverisynttäreille. Monenlaisia ehdotuksia mietittiin ja tähän päädyttiin. Toiveena oli tytölläni turkoosi ruusuke ja paisley-kuvioitu lahjapaperi eli tässä tapauksessa marsipaani :D Tyttäreni ei tiennyt kuvion nimeä, mutta piirrettyään mallin minulle, tunnistin sen paisley-kuvioksi.
Kokosin kakun muoviseen karkkirasiaan kääretorttulevyistä. Väliin laitoin mansikkasosetta ja minttusuklaaraetta rouhittuna suklaakermavaahdon kera. Yhteen väliin laitoin kermavaahtoa, ettei kakusta tule turhan minttuinen.
Päällä on valkoisemmaksi värjätty marsipaani.

Paisley-kuviot on pursotettu kaakaotomusokerista tehdystä pikeeristä, jota on vielä värjätty tummemmaksi.

Turkoosi nauha ja ruusuke sokerimassaa. Ruusuke on kuivatettu etukäteen, jotta se pysyy kuosissaan.

Kuvioihin kiinnitin muutamia helmiäissuihkeella suihkutettuja vaaleansinisiä sokerihelmiä.

Muuten pikeerin pursotus on ihan kivaa, mutta joskus kun saisi sellaisen kääntyvän kakunkoristelutason. Joskus ihmettelin, että mitä silläkin tekee, mutta noiden sivujen pursottamisessa se olisi oiva apu :D
Tänään tulivat koulukaverit viettämään tyttäreni 11v-kaverisynttäreitä. Aamulla tein tuoreita sämpylöitä ja täytin ne suolapalaksi. Lapsilla on varmasti nälkä, kun koulupäivän jälkeen tulevat suoraan meille. Lisäksi tein tälläisen melonisiilin, jollaisen tyttäreni oli nähnyt koulukaverinsa synttäreillä. Hän halusi samanlaisen omiin juhliinsa. Coctailtikkuihin pistelin nakkeja, juustoa, tuorekurkkua, kirsikkatomaatteja, melonia, viinirypäleitä ja pieniä lihapullia (tein ne jo eilen) ja tökkäsin ne koverrettuun meloninpuolikkaaseen. Hyvin tekivät kauppansa, tein vielä toisenkin puolikkaan täyteen "piikkejä".
Tein muutamia kukkia, mutta projekti on vielä kesken :) Siinä ohella halusin kokeilla tulppaanin tekemistä eli tämä on testikukkanen. Vihreästä tuli liian ärhäkkä, mutta en alkanut väriä säätämään, kun tämä ei ole menossa mihinkään kakkuun koristeeksi (ainakaan näillä näkymin :D ).

Keskustan heteet on tehty sokerimassasta ja väritetty tomuväreillä. Kukka ja lehdet ovat värjättyä sokerimassaa ja mukana aivan pikkuriikkisen verran marsipaania.
Vielä suihkaus helmiäistä kiiltoa antamaan ![]()

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Aatan Aarreaitta (uusi)
Berry friends (uusi)
Elenan Kakkuja (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Enny's yummies (uusi)
Hippo' cooking (uusi)
Homemade by MI (uusi)
Hymyile läpi kyynelten (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakun aika (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)
Leipuritar (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marrunkakut (uusi)
Mintukan kakkuja (uusi)
Monalisa's smile (uusi)
Muu maa mustikka (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Onnelasta (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
PapunKakut (uusi)
Pekoni ja porkkana (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Pöytä kahdeksalle (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Ripaus Korianteria (uusi)
Ronja leipoo (uusi)
SokeriKeiju (uusi)
SokeriPommi (uusi)
Suvin herkkublogi (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)
Tigen keittiössä
Tiikerin kakkuja
Tinuskin kakut (uusi)
Viiriäisenpesä (uusi)
Ruusutarha (uusi)