Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

30.03.2008 - 13:45

Tyttäreni (10 v.) teki näin söpön vauvakoristeen, kun innostui marsipaanin muotoilusta. Hauska tuo nallen tutti : )

Lähikuvaa.

29.03.2008 - 16:37

Kukkavauvakoristeita on ollut monessakin blogissa ja intohimoisena kukkien ystävänä halusin tehdä sellaisen, vaikkei nyt tällä hetkellä ollut tarvetta koristeelle.

Kimallusta piti suihkia sinne tänne, tietenkin : )

Olen aika tykästynyt näihin valkoisiin sokerihelmiin. Niitä tulee laitettua sekä kakkuihin että koristeisiin, ehkä liikaakin  : D

29.03.2008 - 16:32

Marsipaanit kun kerran olivat esillä, tein vielä pari pensasruusuja esittäviä kukkia : )

29.03.2008 - 15:23

Tein pitkästä aikaa muffinsseja.

Fazerina-muffinssit (oma sovellus)

150 g margariinia

2 dl sokeria

3 kananmunaa

1 dl appelsiinituorejuustoa (sattui olemaan kaapissa)

2 tl leivinjauhetta

3 1/2 dl vehnäjauhoja

100 g Fazerina-suklaata karkeaksi rouhittuna

 

1. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi.

2. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Lisää tuorejuusto ja suklaarouhe.

3. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja koristele mielesi mukaan. Nauti!

Näihin kokeilin tehdä hyydykeruusuja. Vatkasin yhden Flora Vispin, lisäsin purkillisen appelsiinituorejuustoa siivilän läpi (appelsiinikuoripalojen takia). Sokeria maun mukaan.Värjäsin massan keltaisella jauhevärillä ja hyydytin  3:lla liivatelehdellä+appelsiinimehua. Pursotin 15 mm ruusutyllalla ruusuja leivinpaperin päälle (kukkanaula apuna)  ja laitoin ne jääkaappiin hyytymään. Hyytyneinä ne oli helppo siirtää muffinssien päälle. Näistä ruusuista olisi kiva tehdä vaikka hyytelökakun koristelu : )

Lehdet tein lehtityllalla samasta massasta, mutta vihreäksi värjättynä. Tätä massaa en hyydyttänyt.

Tältä näyttää sisältä. Näitä oli helppo syödä ilman lusikkaakin, koska ruusu oli riittävän kiinteä pysyäkseen kasassa.

 

27.03.2008 - 19:14

Testailin jo aiemmin neilikkamuotteja ja lupailin laittaa vähän vinkkejä. Ulkona oli eilen kamala lumimyräkkä ja lunta sateli vielä tänäänkin, joten oli sopiva hetki kokeilla muotteja lisää.

Tein paloja sekä neilikkamuoteilla että pienellä piparkakkumuotilla. Kokeilin myös kaksivärisiä neilikoita.

Käytin reunan muotoiluun grillitikun pätkää (n.5 cm) ja hioin sen ensin hienolla hiekkapaperilla. Grillitikut ovat karkeita ja niihin jää silloin helposti marsipaani kiinni. Vaihtoehtoisesti voi käyttää coctailtikkua tai muovista / keraamista muotoilutikkua.

Tikkua pyöritetään ja painetaan varovasti marsipaani litteäksi jokaisen terälehden osio erikseen. Se ei haittaa, vaikka reuna vähän repeytyy tai jotkin osiot kiinnittyvät toisiinsa kiinni. Puutikun kanssa täytyy tomusokeria lisätä aika ajoin.

Tähän laitoin kolme erikokoista neilikkamuotilla otettua palaa päällekkäin, pienin ylimmäksi. Kiinnitin palat sokerikuorrutteella, mutta voi käyttää myös vettä tai syötävää liimaa. Laitoin muutamia foliopaloja kerrosten väliin saadakseni ilmavuutta kukkaan. Näistä en yrittänyt saada neilikan näköisiä, vaan lähinnä ehkä ruusuja muistuttavia.

Puristin valkosipulipuristimella keltaista marsipaania ja "liimasin" pötköjä keskustaksi. Sokerihelmet olisivat myös kivoja : )

Paketin ohjeessa neuvottiin taittamaan samankokoisella muotilla otetut palat ja kiinnittämään ne toisiinsa. Minusta se oli kovin hankalaa, mutta kokeilin sitäkin.

Tässä kaksi ylintä on tehty samankokoisilla muoteilla ( 3 kpl/kukka ) ja laitettu kuivatusmuottiin päällekäin. Alemman osat on taiteltu ja sitten kiinnitetty toisiinsa.

Kukka- tai piparimuoteilla saa myös neilikoita aikaan. Leikkasin kukan terälehdet selvemmiksi ja tein viillot terälehtiin,  2 tai 3/terälehti. Laitoin palat ( 3 kpl ) samalla tavalla kuin edellisetkin kukat, muottiin kuivumaan päällekkäin. Keskipalan supistin kasaan ensin ja leikkasin pohjaa pienemmäksi ennen kiinnitystä.

Valmiita kukkia piparkakkumuotilla tehtynä.

Tein vielä tälläisen ylimääräisen kukan : )

 

24.03.2008 - 13:36

Siskontyttö täytti 7 vuotta ja hän toivoi Kikin lähettipalvelu-elokuvasta Kikin kuvaa kakkuun. Elokuva kertoo pienestä noitatytöstä, joten aihe sopii hyvin myös pääsiäiseen : )

Kakun välissä persikkasosetta, mansikkakermavaahtoa ja omenahilloa.

Kuva maalattu marsipaanille. Koristeena pikeerikukkia ja -lehtiä sekä sokerihelmiä.

Yritin tehdä vähän erilaista pursotusta : ) 

23.03.2008 - 14:09

Mielelläni laitan lisää linkkejä listaani, jos joku sinne haluaa tai on vahingossa unhoittunut laittaa : ) Eli kommentteihin voi laittaa viestiä, niin linkittelen lisää. Aika on valitettavasti rajallinen, enkä kerkiä kaikkien blogeihin kommentoida kovinkaan usein. Kommentteja on kuitenkin aina kiva saada ja antaa : D  Yritän kyläillä aina aika ajoin, sillä upeita kakkuja ja vinkkejä löytyy kaikkien blogeista vaikka millä mitalla. Kevättä kohden tulee tietysti paljon muutakin tekemistä, mutta koitan myös saada uusia juttuja omille sivuillenikin : )

 

22.03.2008 - 15:59

Pääsiäistäkin on syytä juhlistaa täytekakulla : ) Varsinkin kun nyt kerrankin syöjiä riittää. Kylässä on sukulaisia ja talossa on tällä hetkellä kymmenen ihmistä, joista 7 lapsia. Menoa ja meininkiä siis riittää : D Tässä hässäkässä yritin koristella kakkua, heh. Muuten melkein jees, mutta tekstin pursotus meni ihan vinkuraan. Sitä paitsi piti kirjoittaa kansainvälisemmin Happy Easter (lyhyempi teksti), mutta unohtui sekin.

Kakun välissä  mansikkasosetta, vadelma-vaniljahilloa ja kermavaahtoa+appelsiinituorejuustoa. Kostutus appelsiinimehulla.

Koristeena marsipaanikrookuksia, -lehtiä, -pikkukukkia ja sokerihelmiä. Teksti tummaa suklaata.

Reunoilla vihreäksi värjättyä Flora Vispiä.

Lapset maalasivat askartelupaketista löytyneitä pupuja ja pääsiäismunia. Tässä vain osa, kaikki eivät halunneet tuotoksiaan esille. Mape, kiitokset kivasta paketista! Pikkuneidille ei annettu askartelumaaleja vaan hän maalasi vesiväreillä paperille : )

21.03.2008 - 13:24

Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille ja innokkaille bloggailijoille!

20.03.2008 - 16:02

Värikkäät krookukset ovat ensimmäisiä kevätkukkasia. Tein muutamia myös marsipaanista : )

Terälehtiä tein sekä marsipaanipaloista että erilaisilla muoteilla. Käytin pyöreää pikkumuottia sekä piparkakuista tuttua kukkamuottia. Siitä otetusta palasta leikkasin sektoreita piparireunuksen mukaan. Helpointa oli ehkä tehdä muotoilluista marsipaanipaloista, mutta marmoroidusta marsipaanista piti ottaa muoteilla.

Terälehden muotoilu käy helpoiten vaahtomuovin päällä. Luulisi tähän käyvän mikä tahansa puhdas vaahtomuovinpala. Alustan päällä voi pitää vaikka elmukelmua. Pehmeä alusta auttaa kuppimaisen muodon teossa. Pallotyövälinettä pyöritetään ja terälehteä ohennetaan sekä venytetään pitkulaiseksi.

Tein kuivatuskepin grillitikusta, foliosta, marsipaanista ja pakastuspussista sekä teipistä. Marsipaania lykkäsin folion päälle, koska folio on niin karkea. Muitakin materiaaleja voi käyttää. Nämä nyt sattuivat olla käden ulottuvilla : )

Terälehdet painelin kiinni toisiinsa kepin päähän (muista tomusokeria kepin päähän). Ensin kolme terälehteä ja niiden päälle toiset kolme edellisten väleihin. Kepin laitoin pystyyn ja annoin kukkien kuivua jonkin aikaa. Siirsin kukat kepistä kuivumaan isoihin muovipääsiäismuniin kun terälehdet eivät enään lässähdä kasaan.

Heteet voisivat olla askarteluheteitäkin, mutta näihin tein tälläisiä.

Valmiita kukkia.

Ensimmäisistä yritelmistä tuli aivan tulppaanin näköisiä. Kun kukan laittaa kuppiin kuivumaan, kannattaa kukan alaosaa hieman puristaa kapeammaksi. Silloin saa enemmän krookuksen muotoa esiin.

Tässä ensimmäiset kukat.

Tein myös pikkukrookuksen grillitikun päähän, kuten ne pikkuruusutkin.

 

19.03.2008 - 11:46

Kehittelin marsipaanikrookuksia ja jämäpaloista tein pikkunarsisseja. No, nämä eivät ihan aidoilta näytä. Toisissa on viisi ja toisissa kuusi terälehteä. Jotain kevätkukkia kuitenkin. Sopivan pieniä vaikka muffinssien päälle : )

Krookukset ovat kuivumassa, joten niistä lisää myöhemmin. Ehkä huomenna : )

14.03.2008 - 10:01

Tässä muutamia hempeänvärisiä marsipaanikukkia. Olen lähdössä viikonlopuksi kyläilemään, joten palaillaan taas viikonlopun jälkeen uusilla jutuilla : ) Hauskaa viikonloppua kaikille!!!

12.03.2008 - 14:58

Tänään sain tämän kierroksen viimeisen paketin ja samalla paljastui kuka oli kaikkien ihanien pakettien takana : )

Paketista löytyi: Upea kahvikakkuvuoka (tätä mallia minulla ei ollutkaan : D ), Fazerin mariannesuklaata, suklaahippuja, valkosuklaa-nougatmoussea, pääsiäiseen sopivia kahviliinoja , söpö pääsiäiskoriste ja pirteä kortti.

Suuret kiitokset, ARMI (Armin leivontanurkkaus)! Paketit ovat olleet mahtavia ja tämä SLY-kierros on ollut myös antoisa kuten edellinenkin : )

 

11.03.2008 - 18:33

Ystäväni vanhin poika piti 18-vuotissynttäreitä ja tein juhliin synttärikakun. Maalasin marsipaanin päälle The Rain-yhtyeen logon. Yhtye kuuluu synttärisankarin suosikkeihin.

Kakun väliin laitoin mansikkamoussen. Ohje löytyy täältä. Pursotukset vispikermaa. 

Tein vielä pikaisen kääretortun, kun alkoi epäilyttämään riittääkö kakku. Kakun pitäisi riittää 20 hengelle, mutta nuoret miehet ovat tunnetusti aina nälkäisiä. Pohja on suklaakääretorttupohja, välissä omenahilloa, banaaninpaloja ja vaahdotettava vaniljakastike. Päällä vispikermaa ja marsipaanikukkia.

Laitan tähän vielä kuvan ystäväni tekemästä voileipäkakusta (hänen luvallansa). Oli muutes älyttömän hyvää!!

 

09.03.2008 - 16:28

Kiirus tuli tietenkin synttäreiden aamuna. Pikaisesti koristelin kakun ja räppäsin kuvat ennen vieraiden saapumista.

Kakun väliin laitoin sankarin toiveesta kermavaahtoa, mansikkahilloa, persikkaa ja omenahilloa. Kerroskakku vaatisi jämäkämmät täytteet, mutta kohtalaisen hyvin pysyi kasassa. Päälle laitoin marsipaania, johon lisäsin tummaa kaakaojauhetta sekä pursotukset mansikkakermaa + Flora Vispiä (sai hennon vaaleanpunaisen helposti).

Rusetit marsipaania, samoin ruusut. Rusetit on suihkutettu helmiäisspraylla.

Kakun reunan ympärillä sokerimassakukkia. Tässä toinen rusetti.

Lisäksi synttäreillä oli pieniä pizzakierteitä (tonnikala ja kinkku), pikkupullia, suklaa- ja mustikkamuffineita, keksejä (sekä kaupan, että niitä fashion-keksejä), cocktailpiirakoita (+munavoi, kylmäsavulohitäyte, kinkkutäyte), sipsejä, popcorneja, erilaisia namuja, viinirypäleitä, kurkku-ja porkkanatikkuja, limsaa, mehua ja kahvia.

 

07.03.2008 - 11:31

Tilasin Ullan uuden kirjan Unelmakakut (ihana kirja onkin) ja samalla mukaan tarttui Fashion-tarvikesetti. Siinä olevat piparimuotit sattuivat juuri sopivasti synttärien teemaan.

Suklaapipareiden ohje löytyy täältä. Vaaleat tein samassa kirjassa olevan ohjeen mukaan.

Pikkuleivät

2 1/2 dl sokeria

2 dl voita tai margariinia,pehmennettynä

2 kananmunaa

1 tl raastettua appelsiinin kuorta (pese hyvin ennen raastamista, mieluiten luomuappelsiineja)

1 tl vanilliinisokeria

6 3/4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa (minusta aika paljon, laitoin vain hyppysellisen)

 

1. Vatkaa sokeri ja voi kuohkeaksi vaahdoksi.

2. Lisää munat, appelsiininkuori ja vanilliinisokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Vatkaa pehmeäksi taikinaksi.

3. Peitä kulho kelmulla ja anna olla jääkaapissa 1-2 tuntia. Kaaviloi taikina n. 1/2 cm:n paksuiseksi ja ota taikinasta muotilla kuvioita. Siirrä ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paista piparit 180 asteessa  7-9 minuuttia kunnes reunat ovat vaalean kullanruskeat.

3. Anna jäähtyä ja koristele niin halutessasi. Kirjassa oli myös ohjeena leikata pipareihin ennen paistoa aukkoja (tai ottaa ne pienellä muotilla) ja täyttää aukon karamellimurskalla (pehmeät nallekarkitkitkin käyvät silputtuna). Näin saa kivoja ikkunapipareita : )

Toinen lautasellinen.

Kesämekot ovat kohta tarpeen.

Olisiko ruskea/pinkki kuitenkin parempi?

Kenkien valinta on aina vaikeaa : )

Käsilaukuissakin on valinnanvaraa.

Jos vaikka ottaisin nämä : )

 

 

06.03.2008 - 15:35

Tyttäreni syntymäpäivien kutsukortteihin tein kengän ja laukun. Sama teema jatkuu tulevassa kakussakin. Kakkuun kenkä on jo olemassa täällä, mutta käsilaukku puuttui.

Netissä olen nähnyt laukkumuottejakin, mutta tämä oma sovellus (mallina kortin kuva). Tämä on ensimmäinen versio ja muita en taida synttäreiksi keritä tehdäkään : )

Tein ensin paperista mallin ja sen avulla leikkasin kaulitusta sokerimassasta palat. Annoin kuivua hyvin. Sangan tein pujottamalla rautalankaan sokerimassasta pyöriteltyjä palloja. Pallojen väliin pursotin kiinnikkeeksi sokerikuorrutetta (tuubista). Laitoin rautalangan varmuuden vuoksi, vaikka sanka saattaa ehkä kestää ilmankin.

Pikeerillä kiinnitin osat toisiinsa. "Liimauksen" yritin saada laukun sisälle. Laukun sivun olisi voinut tehdä myös sokerimassasta, mutta minusta oli helpompi saada rako umpeen pikeerillä. Suihkutin kuivuneen laukun helmiäisspraylla ja koristelin pikeerillä ja sokerimassakukalla.

03.03.2008 - 16:59

Pienen tytön ristiäisjuhliin tarvitaan pieniä ruusuja (samaiselle pienokaiselle, jolle tein rotinakakun). Siis urakoimaan : )

Näin pienet ruusut teen grillitikun tylppään päähän. Ensin muovailen tikun päähän pisaran mallisen marsipaanipalan. Näihin ruusuihin käytin hieman tummempaa (sisäterälehtiin) ja vaaleanpaa (ulkoterälehtiin) vaaleanpunaista marsipaania. Eroa ei kuvassa paljon huomaa, mutta väriero antaa ruusulle syvyyttä.

Ensimmäinen terälehti on sen verran iso, että se ylettää marsipaanipisaran ympäri. Ohennetaan joko lastalla, palettiveitsellä ja/tai pallopäisellä marsipaanityövälineellä terälehden yläreunasta.

Kiepautetaan marsipaanipisaran ympäri.

Näin saadaan ruusun keskusta.

Seuraavat terälehdet ovat kapeita ja ohuita. Teen terälehdet ihan näppituntumalla. Siksi ruusuni ovat erikokoisia ja -näköisiä. Tasakokoisiin ruusuihin terälehdet täytyy jotenkin mitata esim leikkaamalla marsipaanipötköstä aina samankokoisia paloja tarvittaviin kerroksiin..

Terälehdet laitetaan limittäin keskustan ympärille. Ensimmäinen pala kannattaa laittaa keskelle siihen, mihin ensimmäinen terälehti loppui.

Seuraavan kerroksen terälehdet ovat hieman isommat kuin edelliset. Näitäkin voi jo muotoilla keskeltä kuppimaiseksi, jos haluaa.

Ulkolehdet muistuttavat eniten oikean ruusun terälehtiä. Reunat voi ohentaa hyvinkin ohuiksi (pitkälle sivuille asti), kunhan terälehti on keskeltä ja alapäästä paksumpi.

Ensin terälehti litistetään. Kuppimainen muoto saadaan painamalla pyörepäisellä muotoiluvälineellä terälehden keskeltä esim. vaahtomuovinpalaa vasten. Tässä ihan sitä tarkoitusta oleva alusta. Terälehden reunoja voi myös muotoilla aaltoilevaksi samaisella työvälineellä.

Ruusun alaosa tasataan leikkaamalla marsipaaniveitsellä tai vastaavalla.

Ruusun voi jättää nyt joko kuivahtamaan tai lisätä siihen ruusun vihreä kanta. Vihreästä, kaulitusta marsipaanista otetaan muotilla sopiva pala ja leikataan keskelle reikä esim. pyöreäpäisellä tyllalla. Jollei omista calyx-muottia tai joulutähtimuottia, voi marsipaanista leikata palat myös erikseen (kolmionmuotoiset)  ja liittää ruusuun yksitellen. Marsipaanityövälineillä voi muotoilla ja ohentaa kantapalaa vielä lisää.

Pala pujotetaan grillitikun alakautta ruusuun kiinni.

Valmis ruusu. Ruusu jätetään hetkeksi vielä tikkuun kuivumaan (helpompi käsitellä irroitettaessa) ja sitten varovasti marsipaaniveistä apuna käyttäen irroitetaan ruusu alustalle. Annetaan kuivua.

Laitan marsipaanikukat omaan kategoriaan : D

Kinuskissalta täältä löytyy paljon hyviä ohjeita ruusun tekoon (sekä muita ohjeita!)  ja siellä on käytetty kahta sävyä jo aiemmin : )

 

03.03.2008 - 16:47

Tyttäreni syntymäpäivät lähestyvät pikavauhtia. Neiti täyttää jo 10 vuotta ja eikös silloin jo oteta ensimmäisiä askeleita naisten maailmaan. Vaikka korkokengät eivät vielä käytössä ole, otettiin ne kutsukortteihin mukaan.

Alle liimasin palan mulperipaperia ja erivärisistä papereista kokosin laukun sekä korkokengät. Malli on oma sovellus netistä löytämistäni laukun ja kengän malleista (muussa yhteydessä kuin kortien). Kutsu-tarrat ovat askartelukaupasta.

Violetilla kohovärillä tein laukkuun sangat sekä liimasin askartelutimantit koristeeksi kenkään ja laukkuun.

Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta (uusi)

Aatun apajilla

Ahonlaita

Ainon kakku ja keks

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

BakeVille

Berry friends (uusi)

Cake Diva

Cake Dream

Cake heaven

Cakesusan

Canelian keittiössä

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Cup cake

Dream

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city

Emmalien askartelua ja leivontaa

Enkulin kokeilut

Enny's yummies (uusi)

Essin erikoiset

Ewelynin

FantasIINA

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Happy baking days

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Heilin tekeleet

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

HerkkuKirppu

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking (uusi)

Homemade by MI (uusi)

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

HunajaManteli
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten (uusi)

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Josemarian näpertelyt

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Justiinan juhlintaa

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuja ja unelmia 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumaakari

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika (uusi)

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan keittiössä!

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

Kaunista ja kotoisaa

Kaurislapsen kakkuja

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)

Kirsin keittiössä

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää 

La bella torte di Memmu 

La petite patisserie de Maija

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi... 

Leipuri Hiivatti 

Leipuritar (uusi)

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Love me-hate me 

Lumikin Luomus

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut

Maaritin leivontablogi!

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaa

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma

MansikkaManna

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

MarinKyökki

Marrunkakut (uusi)

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja (uusi)

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile (uusi)

Mmmakiaa 
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka (uusi)

Nami-hiiren makeita ajatuksia!

Namnami.

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nokke kokkaa!

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja..

Näin meillä 

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Oikosulku söheltää

Ojoistenmutka

Omppuposki 

Onnelasta (uusi)

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut (uusi)

Pastel

Pata & kattila

Paulineberg 

Pekoni ja porkkana (uusi)

Perjantairesepti

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä

Pistin parastani

Pohjatuulen paistokset

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo (uusi)

Pullahiiren leivontanurkka

PuolukkaPoski 

Purppara helmiä-leivonnaisia (uusi)

Pähkinärinne

Pöytä kahdeksalle (uusi)

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Revonpiha

Ripaus Korianteria (uusi)

Ronja leipoo (uusi)

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

Rännärin reunan räpeltäjä (uusi)

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Sarin Kakkutupa

Satulin kokeilut

Siiliparatiisi

Sillä sipuli

SininenSiili
 
Sinnyn herkut 

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki 

Sohvin kyökki

Sokeria, sokeria! 

Sokerihelmi

Sokerihiiri

SokeriKeiju (uusi)

Sokeriperho

Sokeriperhosen kakut

SokeriPommi (uusi)

Sokerisiirappi

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama

Sugar Thumb 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

Suklaasilmät 

Suklaasisko

Suklaasydän

Suklaata ja koiruuksia 

Suklaatia

Suolaa&Sokeria

Super-Loora

Suvin herkkublogi (uusi)

Suzy Suklaa

Sweet and Salty

SweetCake

Tahmatassu

TaikaKokki

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tanjan keittokomerossa

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)

Tigen keittiössä
 
Tiikerin kakkuja  

Tiitiäisen blogi

Tintin kakkublogi

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut (uusi)

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut

Tuon Taivaallista

Tuulen puuska

Tuulin Tuvan Tuoksuja 

Tylli ja Tyttö 

Tylpyn matkassa

Tytin Kakkuapaja

Tärpätti

Vaahteran luomukset

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä (uusi)

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Voikunkivamaailma

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

Älä tule paha kakku...

Örkin leivonta

Tietoa ja asiaa
Kylässä