On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ostin ensimmäisen silikonivuokani (Iloleipuri) ja heti sitä kokeilin ihanaiseen minttusuklaakakkuun. Ohjeen mukaan pesin, kuivasin ja voitelin vuoan. Mutta eipä kakku onnistunut vaan tarttui kiinni ja hajosi. Kakku oli kyllä hyvää ja mehevää. Nyt tein appelsiinikakkua enkä ottanut riskiä, vaan voitelin vuoan ja siivilöin vähän korppujauhoa päälle. Jo onnistui : )
Kuvassa näyttää kovin tummalta, mutta ihan sopivasti kakku oli paistunut.

Appelsiinikakku
200 g voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl appelsiinimarmeladia
1 sitruunan raastettu kuori
(laitoin kuoriraasteen tilalle puristettua sitruunan mehua ja lisäksi valkosuklaarouhetta)
1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
2. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää osa jauhoista, appelsiinimarmeladi sekä sitruunan kuori taikinaan. Sekoita loput jauhoista.
3. Levitä taikina voideltuun (ja korppujauhotettuun) kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n.tunnin verran. Koristele jäähtynyt kakku tomusokerilla tai tomusokerikuorrutteella.

Hajonnut minttusuklaakakku oli samalla ohjeella paitsi appelsiinimarmeladin ja sitruunan tilalla oli 1 dl marianne crushia, 100 g sulatettua tummaa suklaata ja n.1 dl päärynäsosetta.
Ystäväni pyysi tekemään tyttärensä syntymäpäiville Hello Kitty- kakkukuvan. Toiveena oli samanlainen Hello Kitty millaisen olin tehnyt aikaisemmin omalle tyttärelleni. Väritys vain erilainen. Itse kakun tekee ystäväni itse, joten lopullista tulosta ei nyt nähdä. Mukana myös kukkia, joita voi asetella sitten valmiiseen kakkuun : )

Kakun koko 20 x 32 cm. Päällinen marsipaania, samoin kukat. Valkoisissa kukissa helmiäistä spray-pullosta, kuvassa se ei vain paljoa näy.

Lähikuvaa.

Tähän marsipaanilampaaseen katsoin mallia Merjan sivuilta.


Ruusut ovat vaahtokarkkifondanttia, paitsi tuo ruskea on marsipaania.

Ovat nykyiset valokuvani ehkä vähän parantuneet näihin vanhoihin verrattuna : )
Kovinkaan usein en muffinsseja tee, mutta nyt innostuin niitä leipomaan.

Vadelmamuffinit
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua margariinia
3 dl tuoreita vadelmia
(lisäksi laitoin valkosuklaarouhetta)
1. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja kääntele seos muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu ja haalea margariini taikinaan. (Lisää valkosuklaarouhe)
2. Asettele vadelmat muffinssivuokien pohjalle ja valuta taikina päälle. (Sekoittelin kyllä vadelmia hieman taikinaan)
3. Paista 200 asteessa 15-18 min. Jäähdytä ja koristele mielesi mukaan.


Tässä on kaksi muotoiltua muffinssia päällekkäin. Päällimmäiseen tein kolon, johon laitoin tuoreita vadelmia. Lähinnä siis leivos?

Päälle laitoin marsipaanililjoja. Pursotukset Flora vispiä.

Pikeeristä tehty auringonkukka. En tullut värjänneeksi keltaista kermavaahtoa. Muuten olisi voinut tehdä koko muffinssiin lehtiterällä kukanterälehtiä ja suklaakermalla keskusta : )

Sain Sitruunamarengilta haasteen : )
Meemi:
Mistä bloginimesi on peräisin?
Blogistania on täynnä mitä mielenkiintoisempia bloginimiä. Mistä ne ovat peräisin? Mikä on niiden tarina? Mikä on sinun tarinasi? Oliko sinulla vaikea löytää/keksiä blogillesi nimi? Kerro blogisi nimen ja/tai nimimerkkisi tarina ja haasta kolme muuta tekemään samoin.
Törmäsin äitiyslomallani netissä UllanUnelmien sivuille ja sitä kautta moniin muihin ihaniin kakkublogeihin. Ensin kävin vain katselemassa, sitten aloin myös kommentoida (jota en kyllä koskaan muuten aikaisemmin ollut tehnyt). Olin toki leiponut ihan tavallisia juttuja, mutta nyt aloin itsekin blogien esimerkin mukaan kokeilla vähän erilaista kakunkoristelua. Siskollani kummityttöni lähetti Ullan sivuille kakkujeni kuvia ja sitten niitä kakkuja ja koristeita alkoi syntyä vaan lisää ja lisää. Itse opettelin myös lähettämään kuvia omalta koneeltani.
Pitkään harkitsin oman blogin aloittamista ja vihdoin upean kannustuksen voimalla sain kuin sainkin sen kasaan (myös kummityttöni teknisellä avustuksella). Nimen valinta onkin yksi vaikeimmista päätöksistä. Lopulta päädyin Helme Heinen lastenkirjan nimeen Mansikkamäki (ihania loruja). Siinä seikkailevat Uljas af Kukko, Pietu-possu ja Eino Hiiri Mansikkamäen maatilalle. Asumme mansikanpunaisessa maalaistalossa, joten sehän sopi vallan mainiosti.

Nimimerkkini Ebe on jo ollut käytössä siskojeni kesken vaikka kuinka kauan. Se on isosiskoni minulle antama lempinimi oikeasta nimestäni (no, samaa vain etukirjain). Googletin mitä Ebe hakusanalla löytyy ja se on myös lastentarhanopettajiksi opiskelevien ainejärjestö sekä maan ulkopuolinen biologinen avaruusolento. Sattumalta sopii oikein hyvin. Meillä täällä on meno kuin lastentarhassa ja välillä tunnen itseni yhtä oudoksi kuin avaruusolento : ).
Monien blogien nimihistorian haluaisin tietää, mutta nyt haastan Tärpätin, Canelian keittiössä ja Katastrofi keittiössä blogit.
Tein tyttäreni lempiherkkua, tiikerikakkua. Sai sitä muutkin syödä : )
Tiikerikakku
200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
Lisäksi:
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa
1. Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten taikinaa.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
4. Ota taikinasta 1/3 toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakaojauhe ja maito.( Vähensin hieman kaakaojauheen määrää ja laitoin tummaa suklaata rouhittuna ) Levitä voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan eriväriset taikinat kerroksittain. Nostele haarukalla keskeltä taikinaa aina ylöspäin, jotta saat tiikeriraidoituksen.
5. Paista kakkua 175 asteessa 50-60 min

Laitoin tähän aika runsaasti tummaa taikinaa. Koristelin valkosuklaalla ja suklaasydämillä.
Pikeerikukkien pursottaminen olikin aika hauskaa ja kokeilin tehdä niitä lisää. Aikomuksena oli tehdä auringonkukkia lehtiterällä, mutta massasta tulikin aika kovaa, eikä terälehdistä tullut nättejä. Sitten siirryin tekemään ruusuja.

Massaan laitoin vanilja-aromia. Siitä tulee hyvä tuoksu ja maku, jos kukkia joku syö.

Lähikuvia.




Tämä kakku on tehty viime pääsiäisenä. Pinta keltaista marsipaania, johon elintarvikevärillä maalattu vähän ruohoa. Tipu pursotettua suklaata ja siivessä punaista koristelugeeliä. Kukat ja lehdet marsipaania.

Pieni suklaakakku, jossa vaahtokarkista tehty lahjarusetti ja kukkia.

Kukkakakku, tehty ihan leikatuista kääretorttulevyn paloista. Sellainen pikainen kakkutekele, mutta maultaan on kyllä yksi parhaiten onnistuneista tähän asti. Välissä ihan vain mansikka Marja-Pureeta, kermavaahtoa ja omenahilloa. Kuitenkin kosteus ja makujen suhde oli jotenkin tosi herkullinen. Samalla reseptillä olen tehnyt myöhemminkin, mutten ole onnistunut toistamaan samanmakuista. Aika outoa : )

Ihania tuoreita mustikoita. Niistä saa makoisan mustikkapiirakan. Tämä ohje on siskolta, mutta samantapaisia Mamman marjapiiraitahan on vaikka kuinka paljon.

Mamman marjapiiras
Pohja:
100 g voita tai margariinia
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
n. 4 dl mustikoita
1 prk kermaviiliä
1 prk rahkaa
1 valkuainen
1 tl vanilliinisokeria
1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmuna vatkaten taikinaa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille (läpimitta 23 cm).
3. Kaada päälle marjat ja ripottele sokeria maun mukaan. Levitä täyte marjojen päälle.
4. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja herkuttele : )

ARVONNAN TULOKSET
Kiitokset kaikille osanottajille. Suuren osallistujamäärän vuoksi arvotaan kolme huippuhienoa :) palkintoa....tat-ta-daa voittajat ovat:
1. TIKE88
2. SEKASOPAN MARIE
3. TULITUKKA
ONNITTELUT VOITTAJILLE! (laittakaa sähköpostiini ebetys@luukku.com osoitteenne niin paketit lähtevät matkaan)

Tänään tulee sisko Make lapsineen meille. Kahdella nuorimmaisella on ollut syntymäpäivät ihan tässä lähiaikoina (syntyneet kyllä eri vuosina). Täytyyhän sitä juhlistaa pienellä kakulla, kun emme päässeet varsinaisille synttäreille. Välissä Meritalon omenahilloa, joka maistuu ihan kotona tehdyltä nam, sekä mansikoita paloina ja kermavaahtoa. Mahdollisimman monelle maistuvaa : ). Koristelu tytöille sopiva söpö kissa ja nalle marsipaanille maalattuna.

Lähikuva.

Reuna Flora vispiä ja huomasin, ettei kaapissa ollutkaan kuin yksi purkki. Laitoin siis koripursotustyllalla matalia vaaleanpunaisia raitoja ja väleihin valkoiset vähän paksummalla. Siten vaahto riitti koko kakkuun. Valkoinen kermavaahto on kyllä valkoista. Kuvassa näyttää hieman keltaiselta.

Eilen illalla innostuin kokeilemaan pikeerikukkien tekoa. Katsoin massan ohjeen Marielta täältä. Lisäsin sen verran enemmän tomusokeria, että massa oli aika jäykkää. Ruusun mallin katsoin Kaurislapsen blogista täältä . Näistä ei kyllä ihan samannäköisiä tullut : ) Oli kyllä materiaalikin erilainen ja harjoitusta vaan pitää saada lisää. Ihan kivoja minusta silti.

Lisäilin myös lehtiä kukkiin.

Vihreä tuli värjättyä huolimattomasti, mutta viiruthan antavat vain elävyyttä, eikö vain : ). Joihinkin laitoin vielä kristallipulveriakin.

Tämä ohje on jo monta vuotta vanha. muistaakseni se on ollut Kodin Kuvalehdessä. Itse olen ohjetta vähän muokkaillut, enkä alkuperäistä enään muista. Minusta hyviä ja helppoja tehdä.

Halvakeksit
200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
1 kananmuna
1 rasia vaniljahalvaa (100 g)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl mantelirouhetta
1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää kananmuna vatkaten taikinaa.
3. Murenna halva ja lisää taikinaan.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää mukaan taikinaan.
5. Tee taikinasta pari tankoa ja pätki paloiksi ( n.50-55 kpl ), pyöritä palloiksi ja laita leivinpaperin päälle pellille. Itse painelen palloja hieman littanaksi, mutta ne voi jättää myös palloiksi. Muista jättää leviämisvaraa kekseille! Paista 175 asteessa 8-10 minuuttia, kunnes reunat ovat hieman ruskeat. Anna jäähtyä.
Voit koristella keksit halutessasi suklaalla. Suklaa sopii hyvin kekseihin, mutta ovat hyviä ilmankin. Säilytä valmiit keksit ilmatiiviissä rasiassa kuivassa ja viileässä. Näitä teen usein ennen joulua sekä muita keksejä ja laitan koreihin lahjaksi tutuille : )

Tarpeita oli kerääntynyt jääkaappiin liiankin kanssa ja käyttöpäivämäärät uhkasivat umpeutua. Siis leipomaan : ) Tähän tuli mansikoita, hieman mansikka-shampanjamarmeladia (nimi hieno, marmeladi ei mitenkään erityistä) ja valkosuklaa-sitruunamoussea. Mousseen tuli vaniljatuorejuustoa n.puoli rasiaa, sitruunarahkapurkki, Flora vanillavaahto, limevalkosuklaata ja liivatetta. Kostutus ihan mehulla vaan, kun ei ollut Spriteä.

Päälle laitoin marenkeja, joihin olin sipaissut kristallipulveria. Vihreätä lehtiin ja pinkkiä ruusupursotuksiin. Muutamia sokerihelmiä ripottelin vielä sinne tänne.

Sisältä kakku näytti tältä. Pidän kyllä tavallisesta valkosuklaamoussesta enemmän. Lievä sitruunan maku on ihan kiva, mutta limesuklaa taisi olla liikaa. Maku saattaa kyllä vielä tasaantua. Mansikat ovat onneksi hyviä : )

KIITOKSET KAIKILLE LUKIJOILLE!

Paljon kiitoksia kaikille sivujani katsoneille! Vauhdilla on eteenpäin menty. Kohta jo 20000 selausta. Uskomatonta tai sitten laskuri ei ole oikein asennettu : D
Arvonta on joka tapauksessa paikallaan, joten kaikkien tähän kommenttia kirjoittaneiden kesken arvotaan joku pieni salaperäinen palkinto :) Arvonta-aikaa vaikkapa ensi keskiviikkoon asti!
Olen nähnyt kauniita marsipaanikeijukaisia monessakin blogissa ja halusin kokeilla itsekin. Ihmishahmon tekeminen on kyllä vaikeaa. Tälläinen tästä nyt tuli.

Kasvojen ilme on tuijottava, varsinainen kauhukeiju. Puolustukseksi voisi sanoa, että ensimmäiset tekemäni avoinna olevat silmät. Maalausta en uskalla korjata, ettei mene ihan pilalle. Harjoitusta, harjoitusta.
Siivet tein sokerimassasta ja sivelin tomuväriä sekä vaaleanpunaista kristallipulveria. Kuvassa se ei paljon näy. Ensimmäistä kertaa käsittelin sokerimassaakin : )

Tämän tein Sirpa Talkan kirjasta Tee hyvä kakku.

Koristeeksi laitoin aitoja kukkia, joihin olin sivellyt kristallipulveria. Kuvassa se ei taida näkyä, mutta tuli kyllä todella kaunis kimallus.

Sisältä kakku näyttää tältä.

Nyt pidän pientä leivontataukoa sekä syödään itse että syötetään vieraille entiset pois : )
Lisäys: Ohje kakkuun
Suklaatorttulevy:
3 1/2 rkl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 1/3 rkl maissitärkkelysjauhoa
8 munankeltuaista
1 dl sokeria
4 munanvalkuaista
1. Vaahdota keltuaiset ja puolet sokerista vaaleaksi vaahdoksi. Vispaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi eri kulhossa. Sekoita vaahdot varovasti ja lisää sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi taikinaan.
2. Levitä taikina leivinpaperilla suojatulla uunipellille. Paista 180 asteessa n. 8 min hiukan uunin keskitason yläpuolella. Anna jäähtyä.
Keksipohjat (2 kpl)
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 munankeltuainen
1 ps (75 g) mantelijauhetta
1 dl vehnäjauhoa
1. Sekoita kaikki ainesosat sekaisin. Puolita taikina ja muovaa palat kahdeksi palloksi. Kääri taikinapallot tuorekelmuun ja pidä kylmässä puoli tuntia. Kauli toinen taikinapallo levyksi. Pane irtopohjavuokaan (22 cm läpimitaltaan) pohjalle pala leivinpaperia ja nosta taikinalevy sen päälle. Kypsennä 200 asteessa n. 12 min. Irrota keksipohja vuoasta ja paperista ja paista toinen keksipohja.
Täyte:
1 dl mustaherukoita (käytin Marja-Puree mustaherukkaa)
6 dl kuohukermaa (käytin 2 kpl Flora vispiä eli 5 dl)
1 dl tomusokeria
1 prk (2 dl) bulgarianjugurttia
1 dl mustaherukkahilloa
1. Vispaa kerma ja sekoita joukkoon sokeri, jugurtti ja marjasose.
Kakun kokoaminen:
!. Sivele neljännes täytettä ensimmäisen keksilevyn päälle. Leikkaa suklaatorttulevystä kaksi vuoan pohjan suuruista palaa. Nosta toinen niistä kakulle, sivele mustaherukkahillo päälle ja nosta toinen suklaakakkulevy päälle.
2. Levitä kolmannes jäljellä olevasta täytteestä ja nosta toinen keksilevy päälle.
3. Sivele yli jäänyt täyte kakun ulkoreunalle.
4. Koristele torttu juuri ennen tarjoilua tomusokerilla ja kukkasilla.
Näitä leivoksia teen kerran, pari kesässä marja-aikaan. Myös vadelmista tulee tosi ihania.

Mansikkaleivokset
Pohja:
100 g voita
1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1 dl perunajauhoa tai ohrakasta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
100 g vaniljaista tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
100 g suklaata
Päälle:
Mansikoita ( tai vadelmia)
Kiille:
2 dl mansikkasiideriä tai mehua
1 dl hyytelösokeria
1. Sekoita voi ja fariinisokeri. Älä vaahdota.
2. Lisää kananmuna vatkaten. Sekoita jauhot keskenään ja lisää taikinaan siivilän läpi. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään.
3. Pyöritä taikina tangoiksi ja jaa 16 palaksi ( riippuu vähän vuuista ), palat palloiksi ja painele taikina leivosvuuan pohjalle ja reunoille. ( Vuokiin pitäisi laittaa kuivia herneitä folion tai leivinpaperin päälle, ettei reunat valahda alas paiston aikana tai tehdä jonkinlaiset foliohässäkät. Olen paistanut nämä ilman niitä )
4. Paista 200 asteessa n. 15 min.
5. Norjista juusto vatkaten, lisää vaniljasokeri ja sulatettu, jäähtynyt suklaa. Laita jäähtyneille pohjille seosta. ( Laitoin seoksen muovipussiin ja pursotin leivospohjille )
6. Päälle mansikanpaloja ja kiille hyytelösokeripaketin ohjeen mukaan.

Salaisuus on leivoksen sisällä. Suklaahan voi olla myös valkosuklaata tai mukana vaikkapa minttusuklaata. Tai tuorejuusto appalsiininmakuista.

Harjoittelin pursottamista. Yritin tehdä ruusuja marengista. Marenkiseokseen lisäsin vanilja-aromia ja näistä tuli kyllä aika hyvänmakuisia.


Pursotusta pitää vielä ahkerasti opiskella. Hauskaa tämä kyllä on ja näitä voisi laittaa myös kakun päällekin.

Kokeilin myös pursottaa marengista kakunkokoisen reunan. Tämä olisi helppo laittaa kakun päälle eikä ainakaan ihan äkkiä lötsähtäisi. Marenkilevyjä käytetään kakuissa, miksei marenkireunojakin : )


Sateinen sunnuntaipäivä , isommat lapset mummolassa eikä mitään erityistä tekemistä. Siis testailemaan. Ensin tein agar-agarilla marmeladeja. Pussi on ollut kaapissa jo jonkin aikaa odottamassa inspiraatiota ja nyt se iski.
Kauniita niistä tuli, mutta mausta en kyllä pitänyt. Tai maku oli ihan hyvä, mutta karkkien koostumus oli liian kova. Ohje oli netistä ja siinä käskettiin keittämään 45 min ja minusta näytti jo puolen tunnin päästä seos kovin paksulta. Keitin vielä 5 min ja sitten jo otin pois liedeltä.

Paremman makuisina sopisivat vaikka kakun päälle.

Epätoivoinen yritys parantaa tilannetta kuorruttamalla karkit suklaalla. Loput kuorrutus-suklaat jalostin minttukarkeiksi. Eiköhän kaikki syödyksi tule.

Koristelin vielä valkosuklaalla.

Nyt on tullut kyllä ihan vahingossa lasketeltua ihan luikuria. Jossain kommentissa sanoin, etten ole piirtänyt sitten kouluvuosien. Se kyllä pitää sinänsä paikkansa, en vain ollut ajatellut näitä askarteluja. Piirtämistähän sekin on. Ruukkuja on tullut tuunattua noin viitisenkymmentä kappaletta, tässä siis vain osa.



Tämän malli on servetistä, mutta maalattu vapaalla kädellä.




Tässä on servetti, ei oma maalaus : )

Muita käsitöitä
Apupupu, paita ja kaulaliina Kool-Aidilla värjättyä lankaa.

Virkkausta.


Pussukka.

Helmet on itse ommeltu.

Kassi haarukkapitsiä paperinarusta.

Kassi juuttinarua makrameeta.

Pääsiäistipuja. Keltaisen tipun kangas epäonnistuneen aurinkovärjäyksen kankaita. Jalat ei näy, mutta päissä on vielä kangasjalat.

Laitan tähän oman tapani tehdä suklaareunuksia kakkuihin. Muitakin vinkkejä vastaanotetaan mielellään.
Jälleen kerran käytän Fazerin Minut Block-leivontasuklaata ja vahvoja pakastepusseja.

Suklaan sulatan pussissa lämpimässä vedessä. Suklaan voi sulattaa myös varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Tarkemman jäljen saa taitetuilla pursotinpusseilla, mutta en vieläkään ole sitä opetellut. Joku jos tietää missä on hyvät ohjeet, voi vihjata siitä minulle : )

Isommasta pakastepussista leikkaan sopivan kokoisen suikaleen. Kakun korkeus on helppo mitata, suikale voi olla hieman korkeampi niin on mukavampi sitä käsitellä. Pituudenkin saa esim. mittaamalle vuuan. Malli voi olla rennosti vapaalla kädellä pursotettu tai valmiiksi piirretty.

Kun suklaa on sulanut, pussi kiinni ja kulmaan leikataan pieni aukko ( huom! pieni, aukkoa on helpompi suurentaa kuin pienentää ). Pursotusta kannattaa kokeilla ensin vaikka leivinpaperin päälle.

Sitten vaan pursottamaan. Pursotuksen paksuus tulee aukon suuruuden, pursotusvoiman ja vauhdin mukaan. Valkoinen suklaa myös leviää helpommin. Mikäli suklaapursotukset ovat uusi asia, kannattaa harjoitella vaikka leivinpaperin päälle erilaisia kuvioita. Ne voi käyttää koristeluun tai sulattaa uudestaan.

Tämän mallikappaleen laitoin purkin päälle, joka oli sivelty appelsiinimarmeladilla. Siitä tuli esimerkki, mitä tapahtuu jos suklaa ei tartu kiinni. Mitä hennompia suklaakiehkurat ovat, sen tärkeämpi on kiinnitysalustan tasaisuus ja tarttumapinta.

Muovipussisuikaletta voi jatkaa kaksipuoleisella teipillä. Itse avaan suikaleen siten, että pussin pohja on keskikohta. Dailyn 2 kg:n pussi riittää siten hyvin pienen vuuan ympäri.

Tein nyt kuitenkin eri kuviosta. Kun suklaa on pursotettu ja on sen verran jähmettynyt ettei valu, otetaan kiinni suikaleen molemmista päistä ja kohdistetaan suikale keskikohdasta kakkuun.

Pyöräytetään ensin toinen pää ja sitten toinen. Painellaan varovasti suklaa kiinni kakkuun.

Liittymäkohta.

Aika kohdillaan. Jos suklaasuikale tulee yli, sen voi saksilla leikata tasan.

Kakku viileään ja kun suklaa on jähmettynyt, muovisuikale varovasti kakun pinnalta pois. Kannattaa vähän seurata, että suklaa on tarttunut kakkuun. Sitä voi vielä tässä vaiheessa painaa muovin läpi kiinni pintaan.

Ta-daa, kakku on valmis.

Reunoihin voi tehdä vaikka minkälaisia kuvioita. Sydämiä, pitsiä, kukkia, tekstiä, kirjaimia (täytyy vain katsoa, että teksti tulee oikeinpäin kakkuun). Mielikuvitus vain on rajana. Jos koko yhtenäisen reunuksen tekeminen hirvittää, voi reunan tehdä myös osissa. Kuvion voi suunnitella siten, ettei se haittaa. Tai käyttää katkoksia tehokeinona. Kannattaa kokeilla!
Tässä pallo esimerkki.

Täältä löytyy täytekakun kaunis reunus!
Lisäys 31.12.2007: Fazerin Minut Blockia ei enään kaupoista saa, joten täytyy käyttää muita suklaita : )
Tämä ohje on kirjasta Kotilieden uusi leivontakirja

Kirsikkatorttu
Pohja:
150 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl jauhettua mantelia
1 dl sokeria
1 kananmuna
Täyte:
250 g kevyttuorejuustoa
200 g jugurttia tai ranskankermaa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
noin 5 dl kirsikoita (laitoin vähän mukaan myös rommikirsikoita)
1. Nypi margariini, jauhot ja leivinjauhe murumaiseksi. Lisää jauhettu manteli, sokeri ja kananmuna. Sekoita ainekset nopeasti taikinaksi ja anna taikinan olla viileässä puolisen tuntia.
2. Levitä taikina piirakkavuokaan (läpimitta 26-28 cm) ja sen reunoille (minulla oli pienempi vuoka ja reunasta tuli vähän liian paksu). Poista kirsikoista siemenet ja sirottele kirsikat taikinapohjalle. Sekoita tuorejuusto, jugurtti, sokeri, kananmuna, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Kaada seos kirsikoiden päälle
3. Paista 175 asteessa noin 45-55 min kunnes piirakka on kypsä.
Kirsikoiden asemesta voit käyttää esim. raparperinpaloja tai mustikoita.

Kannattaa piirakan antaa rauhassa jäähtyä. Olin malttamaton ja piti saada maistaa. Täyte olikin vielä löysää, mutta oli minusta tosi hyvää. Muutamat rommikirsikat antoivat vähän potkua. Pidän esim. rommin mausta leivonnaisissa vaikken itse juomia juo laisinkaan.
Viime päivinä mansikat ovat kypsyneet oikein urakalle. Niistä olen tehnyt mansikkahilloa ja rommimansikoita jääkaappiin maustumaan. Hilloa jäi kattilan pohjalle, joten tein sitten kääretortun. Väliin laitoin hillotipan lisäksi tuoreita mansikanpaloja ja kermavaahtoa sekä murskattuja Marianne-suklaarakeita. Olin aika reilu noitten täytteiden kanssa, että tortusta taisi tulla melkein kakku kokonsa puolesta : )

Hyvää oli ja maistui myös vieraille.

Tässä aikaisempaa tuotantoa. Suklaakakun päällisen kanssa kävi hullusti. Jostain syystä suklaa meni pilalle. Taisi päästä kuitenkin vettä mukaan tai jotain. Mikään ei sitä pelastanut ja muutakaan tummaa suklaata ei ollut. Sitten piti soveltaa ja peitin kökkäreistä pintaa valkosuklaalla. Ihan syötävä kakku kuitenkin.

Tässä vaahtokarkkipäällinen, tomusokerikuorrutetta ja marsipaaniruusuja.

Tässä keskimmäisen tyttären ( 9 vuotta ) taidonnäyte.

Tässä se on kulhossa kuivumassa. Tytär näki netissä kaikkia ihania vauvakoristeita ja sai kipinän tehdä itsekin.
Sain haasteen Sitruunamarengilta ja Tulitukalta. Otin sen rohkeasti vastaan.
Kerro itsestäsi 7 faktaa:
1. Perhe on minulle ykkösjuttu.
2. Siskot ovat parhaimmat ystäväni. Yhdessä olemme olleet hauskanpidossa ja auttaneet toisiamme vaikeuksissa. Siskot ovat lahjomattomia. Heiltä kuulee totuuden, vaikkei haluaisikaan. Kritisoimme toisiamme ja kehumme vastaavasti taivaisiin. Puhelinlaskuistakin sen huomaa...
3. Pidän kaikesta kauniista, kuitenkin valitsen aika tylsiä ja järkeviä vaihtoehtoja. Oli sitten kysymyksessä vaatteet, sisustus tai mikä muu tahansa. Tuttua ja turvallista, plääh. Ihailen rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä ja toivoisin itsekin olevani sellainen.
4. Syvä violetti on lempivärini. Ruskeasta en pidä, paitsi vaaleanpunaisen kera ja tietysti suklaasta.
5. Puhun kuin papupata silloin kun olen hermostunut. Suustani tulee välillä sellaisia sammakoita, että huh huh. Ihmiset varmasti ajattelee minun olevani ihan höpsö ja sitten taas hävettää, voih.
6. Kotimme on kuin Kiljusten herrasväen talo. Aina on vieraita joko tulossa tai menossa. Nytkin on omien lasten lisäksi kaksi lasten serkkua kesäkylässä, huomenna tulee vanha koulukaveri lapsensa kanssa ja vähän myöhemmin sisko lapsineen. Onneksi väki vaihtuu, eikä kaikki ole yhtäaikaa. Talvisin lasten koulukaverit käy meillä vähän väliä. Ja minusta se on kivaa! Olenko outo?
7. En toivo rahaa, rikkautta enkä mammonaa vaan hyvää elämää ja kauneutta ympärille. Kukkia ja lasten naurua.
Haaste eteenpäin Kaurislapselle, Meballe (Entäs nyt?), Ninalle (Tammikuu), Tarulle (Tärpätti), Sarille (Pepperone),Tarjalle (Leipuri Hiivatti) ja PinkMamalle.
Tuttava pyysi tekemään pojalleen kakun syntymäpäiviksi. Tein suklaakakkupohjalla ja pätkistäytteellä, kostutettu mansikkamehulla ja Marja-Puree mansikalla. Olisin halunnut tehdä marsipaani Aku Ankan, mutta se ei olisi ehtinyt kuivua. Niinpä tyydyin jälleen marsipaanin päälle maalaukseen. Maalasin vapaalla kädellä mallista.

Maalaus olisi voinut olla parempi, ainakin omasta mielestä. Marsipaanin päältä kun ei voi oikein pyyhkiä ja jos suttaa päälle, tulee vain mahdoton sotku. Sen olisi kerralla onnistuttava.

Tässä ihan basic-mansikkakakku.

Sain uusia tyllia ja niitä piti kokeilla pursotukseen. Ei se vielä ihan suju, mutta harjoitellaan : ). Päällä myös vaahtokarkkiruusuja.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Aatan Aarreaitta (uusi)
Berry friends (uusi)
Elenan Kakkuja (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Emmalien askartelua ja leivontaa
Enny's yummies (uusi)
Hippo' cooking (uusi)
Homemade by MI (uusi)
Hymyile läpi kyynelten (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakun aika (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kirjeitä kaakaopurkissa (uusi)
Leipuritar (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marrunkakut (uusi)
Mintukan kakkuja (uusi)
Monalisa's smile (uusi)
Muu maa mustikka (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Onnelasta (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
PapunKakut (uusi)
Pekoni ja porkkana (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Pulla-akka leipoo (uusi)
Pöytä kahdeksalle (uusi)
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Ripaus Korianteria (uusi)
Ronja leipoo (uusi)
SokeriKeiju (uusi)
SokeriPommi (uusi)
Suvin herkkublogi (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Tervetuloa Bakelandiin! (uusi)
Tigen keittiössä
Tiikerin kakkuja
Tinuskin kakut (uusi)
Viiriäisenpesä (uusi)
Ruusutarha (uusi)