
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Innostuin yhdistämään kondiittorin sokeria ja pipareita keskenään. Täytyy hankkia sitä sokeria lisää, ettei kaikkia jo tehtyjä koristeita tarvitse sulattaa uudelleen.
Enkelin laitoin koristepiparisydämen keskelle. Sokerin kauneus näkyisi parhaiten valoa vasten.

Sokeri sopii myös ikkunoiksi. Ensin paistoin piparit, laitoin jäähtyneen piparin puhtaan leivinpaperin päälle (kuumuutta kestävä alusta alla), sulatin kondiittorin sokerin ja lisäsin siihen kristallipulvelveria. Karkeilla olen joskus aikaisemmin tehnyt ikkunoita, mutta minusta tämä sokeri on todella kaunista. Kuvaan vain sitä kimallusta on vaikea saada. Tämän piparin koristelu jäi vähän vaillinaiseksi, testasin vain tuota ikkunajuttua : )

Tämä on myös onneton testiräpellys, mutta laitan idean nyt tähän. Kynttilälyhtyihin sokeri-ikkunat tai silikonimuoteilla tehdyt kuviot sopivat todella hyvin. Tässä sinisiä simpukoita ja yksi kultainen. Tämä lyhty on melko pieni (tosin kolmiseinäinen), mutta sokeri ei kuitenkaan sulanut kynttilää poltettaessa. Paloturvallisuus täytyy ottaa huomioon lyhtyä tehdessä : )

Kynttilän kanssa.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makeaa murmelin täydeltä (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pampulan Paakkelseja (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Mä olen nyt vkon pvät työstänyt noita samanlaisia sydänpipareita (mis siis pieni sydänreikä keskellä) ja ne tulee meidän joulukuuseen koristeiksi. Jenna tahtooo...
Mut me ollaan testattu ikkunoiksi aakkoshedelmökarkkeja -> tulee muuten ihania!! Niihinkin voi laittaa kristallipulvereita :)
Ja noita enkeleitä ollaan kans kokeiltu ja tungettu yhteen ja toiseen paikkaan ;D Laitan kuvia tulee jahka saan kuvatuksi ja valmiiksi suurimmanosan. Aika on nyt meinaan suhteellisen kortilla, valitettavatsi =/