
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Pikeeriruusut ovat minusta kivoja tehdä. Tähän tarvitaan paksua pikeeriä, jonka voi värjätä elintarvikevärillä sekä ruusutylla (minulla oli Städterin, kuva täällä), pursotinpussi, kukkanaula ja leivinpaperia.

Leivinpaperista leikataan pieniä neliöitä. Pikeeriä pursotetaan vähän kukkanaulan päälle ja leivinpaperi siihen kiinni. Keskelle pursotetaan pikeeriä tylla pystyasennossa leveämpi pää kiinni kukkanaulassa ja pyöräytetään samalla naulaa. Näin saadaan keskusta kukalle. Ilman kuvausapua en saanut sitä pursotusvaihetta tarkemmin kuvaan : (

Ruusutyllan paksumpi pää on vasten kukkanaulaa sekä keskustaa. Pursotetaan muutama pienempi terälehti.


Isommat terälehdet pursotetaan nostamalla tyllaa ensin ylös/ulospäin kukasta ja takaisin kiinni kukkaan. Terälehtiä voi varovasti muotoilla supumpaan. Täytyy vain varoa, ettei pikeeri tartu sormiin. Tomusokeriakin voi vähän käyttää apuna. Valmis kukka alustalle kuivumaan ja uusi leivinpaperinpala tilalle.

Täältä (Wilton) löytyy hieman erilaisen ruusun ohjeet. Kaurislapsen blogista täältä löytyy myös todella hyvät ohjeet, tehtynä voikreemistä.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makeaa murmelin täydeltä (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pampulan Paakkelseja (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Milloinkahan näitä saisi harjoiteltua.. Vaikka epäilen kyllä ettei omista tekeleistäni tuon veroisia tule millään!!
Laitankohan liian vähän tomusokeria kun olen nyt vaikka kuinka monta kertaa kokeillut ja terälehdet löpähtävät parin minuutin kuluttua pursotuksesta? Aluksi ovat ihan nätin näköisiä ja hetken kuluttua ihan littanoita.. =/
Mä olen nyt innostunut tuosta pikeeristä ihan mahdottoman paljon ja odottelen juuri wiltonin tyllia tulevaksi, että voin alkaa myös testaamaan kaikkea!
Haluaisin lisätä sinut blogilistalleni, olen täällä pitkään vieraillut ja vihdoin aloittelin omaa blogia,minut saa myös lisätä listalle jos siellä tilaa vielä on ;)
Noi olis hienoja sellaisessa romanttisessa hääkakussa.
Pikeeriä toiset vatkaavat sähkövatkaimella ja toiset eivät. Se on kai makukysymys kummasta tyylistä tykkää. Ilmakuplat saa massasta pois, kun kopsuttelee pikeerikulhoa vasten pöytää ja jättää asettumaan noin puoleksi tunniksi.
Pikeeri säilyy hyvin, sillä sokeria on niin paljon. Löysää pikeeriä säilytän pari-kolme päivää ja paksumpaa jopa viikonkin (säilytys viileässä). Löysempi täyttöpikeeri jaottuu nopeasti ja siksi se pitää sekoittaa hyvin ennen käyttöä. Jotenkin mukavampi on tehdä sitä useammin kuin sekoitella vanhoja ja onhan se tuoreempi kivempi käyttää.