
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Pikeeristä (Royal icing) on tullut paljon kyselyitä, joten laitan ihan oman kategorian sille. Hauskoja koristeita siitä saakin aikaan, vaikkakin aika herkkiä ovat hajoamaan : )
Pikeeriohje:
2-3 kpl munanvalkuaista
n. 500 g tomusokeria
5-7 tippaa sitruunanmehua
1. Käytä puhdasta ja kuivaa kulhoa. Vaahdota 2/3 tomusokerista valkuaisten kanssa vaahdoksi.
2. Lisää sitruunanmehu ja lisää tomusokeria tarpeen mukaan. Seos on moniin töihin sopivaa, kun vatkaimia nostettaessa jää vaahto pystyyn, mutta vaahtohuipun pää notkahtaa vielä alas.
3. Älä vatkaa liian kauan, muuten ilmava vaahto katkeilee pursotettaessa.
4. Peitä kulho kostealla pyyhkeellä tai siirrä pikeeri pursotuspussiin. Peittämätön pikeeri alkaa heti kuivua.
5. Pikeeriä voi myös värjätä elintarvikeväreillä.
Tomusokerin määrä vaihtelee kovasti riippuen kananmunien koosta ja siitä mitä ollaan tekemässä. Kukkien tekemiseen tarvitaan jo todella kova vaahto, vaahdon pää jää kokonaan pystyyn.
Näihin lumitähtiin käytin yhteen kananmunanvalkuaiseen 3 1/2 dl tomusokeria. Tästäkin määrästä saa jo vaikka kuinka paljon koristeita. Monesti laitan vielä vanilja-aromia 1/2 tl. Nyt jätin sen pois, koska se tekee massasta luonnonvalkoista ja helmiäisspray pääsi loppumaan.
Kukkanaula on hyvä apuväline, mutta näitä voi pursottaa suoraan leivinpaperin päällekin. Minulla on pyörepäinen, reikä läpimitaltaan 0,5 mm suuruinen tylla. Pursottaa voi myös pakastepussilla, leikkaa vain pienen reiän kulmaan. Pursotuspussin voi taitella leivinpaperistakin. Ohje löytyy Ruusumamman blogista täältä.
Pursotetaan pätkä pikeeriä.

Molemmille puolille V-muotoon toiset sakarat. Voi tietysti vetää ristiin rastiin pikeeriviivat, minusta vain näin tulee siistimmät. Pikeerin tulee keskeltä ottaa kiinni toisiinsa.

Tässä lumitähdessä on keskellä tähtikuvio. Pikeeri pursotetaan sakaroiden päältä.

Pienet V-sakarat tulevat myös pitempien sakaroiden päältä.

Lumitähdestä tulee vahvempi, kun pursotetaan toinen kerros pääsakaroiden päälle. Pursottaessa kannattaa pursotinta liikuttaa ylösalas, että pikeeri tarttuu kiinni. Tai sitten voi pursottaa pieniä pallosia vieriviereen.

Tässä vähän malleja. Niitä voi keksiä vaikka kuinka paljon ja käyttää erilaisia sokerikuulia, nonparelleja yms. koristeena.


Tästä puuttuu vielä se yksi kerros. Välttämätön se ei ole, auttaa vain kasassa pysymiseen.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makeaa murmelin täydeltä (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pampulan Paakkelseja (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Se hyvä puoli näissä että joku viitsii jakaa ohjeet on, että nyt saa hyvin vinkkejä että miten joku asia kannattaa tehdä tai miten saa just vaikka kestavämpää tms.
Ite kokosin tonne blogiini semmosta "perussettiä" kaikista perusohjeista että olis sitte itelläkin paikka mistä ne kaikki löytyy ja voipi kattoa. Vielä puuttuu suolasten taikinoiden ja pullien yms. perusohjeet...ne laitan kunhan taas aika antaa myöden.
Enivei...KIITOS VIELÄ KERRAN TOSTA OHJEESTA !
Vielä kun jostain saisi revittyä sitä aikaa näidenkin ihanuuksien testailuun...
Ja ensikertalainen taas vauhdissa, eli itkutta en varmaan pikeeristä selviä, kuten en selvinnyt valmistujais leipomuksistakaan :'D
Toivottavasti on ok, että laitoin ohjeen myös omille joulusivuilleni. Mainitsin kyllä lähteen. Laitoin sinne myös linkin näille aivan ihastuttaville sivuille.
Iloa ja inspiraatioita joulun valmisteluihin Mansikkamäelle :)