
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Laitan tähän vähän vinkkejä kakkukuvien maalaamiseen. Olen ihan amatööri, joten nämä eivät ole mitään virallisia ohjeita : )
Maalata voi sokerikuorrutetta (sitä kaulittavaa), vaahtokarkkifondanttia tai marsipaania. Kaupan luonnonvalkoista marsipaania voi vaalentaa lisää Wiltonin valkoisella värillä. Sekoita väri huolella marsipaaniin.

Kauli marsipaani levyksi, n.2 mm paksuksi.

Leikkaa esim.pizzapyörällä haluamasi kokoinen kappale.

Anna kuivahtaa ja harjaa ylimääräinen tomusokeri pois.

Tässä vähän eri värejä ja pensseleitä. Pensselit tulee olla sellaisia ettei niistä lähde karvoja eikä niitä pidä käyttää muuhun askarteluun. Ihan kaupan väreilläkin pääsee alkuun. Olen käyttänyt kaupan sokerikuorrutetta nestemäisen värin kanssa (tarvittaessa lisään myös vettä) saadakseni siitä paremmin toimivan.

Värejä voi sekoitella lautasen päällä. Lautanen saattaa värjääntyä pysyvästi, joten ei niitä perintöastioita tähän hommaan : )

Tämän ruusun malli on ihan netistä. Neulalla pistellään paperin läpi merkkejä marsipaaniin.


Jäljet jäävät vähän ikävästi näkyviin maalaamisen jälkeen.

Valmis maalaus

Ääriviivat voi tehdä myös muulla värillä kuin mustalla.

Kuvan voi jäljentää leivinpaperille ja tylpällä kynällä tai muulla sellaisella painaa malli marsipaaniin, kuten Chocomum täällä.


Valmis maalaus.

Tämä vinkki oli jossain blogissa mitä en nyt juuri muista (tekijä jos törmää tänne voi kommentoida). Kuvan voi laittaa marsipaanin alle. Onnistuu ihan hyvin jos marsipaani on kaulittu aika ohueksi ja kuvassa on selvät mustat rajat sekä on riittävän yksinkertainen. Pienet yksityiskohdat ei tahdo erottua.

Tai sitten hahmottelee vapaalla kädellä.

Valmis maalaus.

Maalaan tarvittavan kuvan paria kolmea päivää ennen käyttöä (voi sen käyttää samanakin päivänä, yleensä on vain niin hoppu ennen juhlia) ja säilytän valmiin kuvan pölyltä suojattuna huoneenlämmössä. En tiedä onko se oikea tapa, ainakin jossain on neuvottu laittamaan jääkaappiin. Kakun päälle laitan ohuelti kermavaahtoa ja sujautan marsipaanilevyn siihen päälle. Pursottelen kermat sivulle ja kakku on valmis. Ohut levy kostuu nopeasti leikattavaksi.
Lisää maalausvinkkejä täältä ja täältä
Kaurislapsen blogista täältä sekä Sekasopasta Marielta
Täällä Tianin ihana kakkukuva ja Sitruunamarengin Bratz-kuva

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makeaa murmelin täydeltä (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pampulan Paakkelseja (uusi)
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Lisäilen sut oitis linkkilistaani jos sopii!
Tätä maalailua pitää heti kokeilla kun ehtii. Illat ovat vain rajalliset ja lapsikin meinaa nykyään valvoa myöhään :( Se siitä äipän omasta ajasta.
Tulitukka: Nämä maalailin suoraa kyytiä, mutta on parempi jos ainakin mustan rajauksen antaa kunnolla kuivua.
(ps. iiikk - älä ihmeessä leikkaa pizzapyörällä tupperwaren leivinalustan päällä...)
Mainitsit, että maalaaminen onnistuisi myös ihan markettien tarjoamilla elintarvikeväreillä ja tomusokerikuorrutteella. Vedellä tuota tomusokerikuorrutetta täytyy varmaan kuitenkin ohentaa, mielestäni se on aika paksua.
Minkälainen sivellin tuohon hommaan käy?
Mistä löytäisin edullisesti noita pastavärejä?
Ulkomaisilta nettikaupoista löytyy varmaankin edullisemmat värit, mutta hintojen vertailu on vaikeaa. Samoin siellä on myynnissä Suomessa kiellettyjä ainesosia sisältäviä värejä (atsovärit) ja niiden tietäminen vaatii jo etsintää E-koodeista. Varmuuden vuoksi olen syötäviin leivonnaisiin ostanut värit kotimaasta. Suomesta värejä löytyy Ullanunelmasta, Confetista, BakeandPartysta sekä jotakin Talkamatista (linkit sivulla). Hinnat ja valikoimat vaihtelevat hieman ja riippuu vähän tarpeesta, mistä kannattaa hankkia.
Siveltimiksi käyvät tavalliset askartelusiveltimet (joita siis käytetään vain elintarvikekäytössä). Kunnollisiin siveltimiin kannattaa satsata, sillä irtokarvat ovat ikäviä siivottavia töistä. Ääriviivapensseli on hyvä olla olemassa sekä pari, kolme erikokoista sivellintä
Kiitti paljo hyvistä maalausohjeista!
Oon todella kiinnostunut marsipaanille maalaamisesta.
Pitäs ostella itekkii värejä ja rueta vaan harjottelemaan, tässäpä onkin hyvät ohjeet millä harjoitella! Kirjottelin ylös tärkeimpiä asioita.. :)
Hyvää kesää! :)
hieno ohje, kiitos!
Kun Wiltonin ja Squires kitchenin värien tuoteselosteita E-koodioppaan kanssa katsoin, niin valtaosa niistä väreistä sisältää atsovärejä, harmi kyllä. Atsovärithän tulivat sallituiksi Suomessa EU:n myötä, vaikka sitä ennen olivat kiellettyjä.
Maalasin pari kakkukuvaa uudelle kaupoissa myytävälle sokerimassalle http://www.oetker.fi/fi/Tuotteet/?intProductCategoryID=64&intProductID=241
Kuvat ovat kuivuneet jo pari päivää, sunnuntaina olisi tarkoitus laittaa ne kakkujen päälle. Kuvat ovat jo nyt aivan kivikovia. Osaatko sanoa kuinka nopeasti tuo sokerimassa pehmiää kakun päällä? Toivottavasti ylipäätään pehmiää... Toinen kuvista on lähes koko kakun peittävä, sen päältä on siis pystyttävä leikkaamaan.
Täällä löytyy kuvia mun ekasta marsipaanille maalaamisesta :)
http://herkkuhetkia.blogspot.com/2011/06/kakkukuvan-teko-pt-2.html