Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

29.11.2011 - 17:21

Sain vihdoin liitettyä PDF-tiedoston tänne blogiin. Ikävä kyllä tuolla sivulla on myös mainoksia, mutta sille en mahda mitään. Jos joku osaa linkittää tuon tiedoston jotenkin fiksummin, niin kaikki neuvot ovat tarpeen. Tämä on nyt ensimmäinen testi, toimiiko linkitys. Ilmoitelkaa, jos joko kaavassa tai tiedoston lataamisessa on jotain häikkää.

Kaavat tähän piparimökkiin löytyvät täältä. Muista leipoa myös alusta mökille!

 

Sivuseinät ovat alaspäin hiukan kapenevat. Jos haluaa, voi mökkiin tehdä myös suorat seinät. Helpointa on ikkuna-aukot tehdä neliömuottien avulla. Isolla painetaan vain kevyesti ikkunan malli pintaan ja pienemmällä taikinan pohjaan asti aukot. Tämä on hyvä tehdä silloin, kun kappale on jo uunipellillä. Kappaleen leikkaamisenkin voi tehdä uunipellin päällä, niin jää turhat siirrot pois. Ikkunat voivat olla myös vaikka sydämen muotoiset tms..

Varsinkin jos mökkiin laittaa sisälle valot, ovat pienet pitsiset aukot somia.

Katto-osat paistetaan yksi kerrallaan, käännetään kuumina kaarevalle alustalle ja painetaan kevyesti muotoonsa. Kaarevuus löytyy päätyseinien kaavasta. Tässä käytin leivontakulhoa, jonka sivu on riittävän pitkään suora (siis kulho ei pyöristy liian äkkiä pohjasta). Jos palan kääntäminen tuntuu vaikealta, voit kaarevoittaa katon nurinpäinkin (varsinkin, jos koko katto päällystetään). Anna jäähtyä ennen siirtämistä.

Tässä näkyy katon ja päätypalojen kaarevuus. Pieni heitto ei haittaa.

Isommat aukot voi täyttää sulatetulla kondiittorin sokerilla.

Kondiittorin sokeri jähmettyy nopeasti kiiltäväksi ikkunaksi.

Kuorrutettaessa seinät kokonaan, rajataan sivut sekä aukkojen reunat.

Löysemmällä pikeerillä aloitetaan täyttäminen reunasta edeten tasaisesti kohti keskustaa.

Annetaan kuivua yön yli ja sen jälkeen pinnan voi koristella pursotuksilla.

Kun koristelutkin ovat kuivuneet, kootaan mökki. Alustassa on reikä valaistusta varten. Tukevat purnukat pitävät seinät paikoillaan pikeeriä kulmiin pursotettaessa. Talon voi koota myös sulalla sokerilla.

Kulmiin tehdään julkisivupuolelle koristepursotukset, jotka tukevat myös rakennusta. Annetaan kuivua jonkin aikaa ennen katon laittoa.

Kaareva katto on helppo laittaa. Se pysyy paikoillaan melkein itsestään :D

Katon koristelin ruusutyllalla paksua pikeeriä aaltomaisesti pursottaen.

Keskelle kattoharjapursotus.

Valmis talo. Taustalle se ensimmäinen mökki, joka on hiukan erilaisempi kuin tämä. Alaosa oli niin kapea, että oviaukon vierestä pala halkesi kootessa. Tätä mökkimallia on helppo muuttaa oman mielen mukaan joko isommaksi, kapeammaksi tai kattoa kaarevammaksi :D

Tunnelmavalo loistaa ikkunoista.

 

Tuittu kirjoitti 29.11.2011 - 18:20
Voi ku on ihana. Ja kiva ku oot kaavatkin laittanu, sain ladattua ne koneelle ja toimii moitteettomasti. Ihan pakko kokeilla tätä.=)
Vispilä kirjoitti 29.11.2011 - 18:28
Onpas soma pikku mökki! Sinulla on kyllä taito hyppysissäsi!
Minua olisi kovasti kiinnostanut kaavat tuohon seimipiparityöhön. Olisi kiva koittaa tehdä sellainen tänä vuonna. t. Vispilä
UllaO kirjoitti 29.11.2011 - 18:50
Onpa ihanat mökit. Kiitos kaavoista :)
Carita kirjoitti 29.11.2011 - 19:41
On taas niin valloittavan ihana piparimökki (^^,)
Paula kirjoitti 29.11.2011 - 19:41
Ihania ovat molemmat piparimökit! On varmaan ihan pakko kokeilla lähipäivinä.
Dr.Sugar/Jinna kirjoitti 29.11.2011 - 19:56
Onpas suloisia! :) tulisipa jo lunta!
Sari kirjoitti 29.11.2011 - 21:03
Aivan ihania! Kiitos ohjeesta!
Leena kirjoitti 29.11.2011 - 23:32
Ihan ylisöpöjä, selkeät ohjeet. Oot kyllä taiiitawa!
nami-hiiri kirjoitti 30.11.2011 - 01:02
Pienet mökit hiiren lähiseudulla ovat miltei yhtä söpöjä, kuin Mansikkamäen piparimökit! WAU, Ebe !
Mona kirjoitti 30.11.2011 - 04:58
Suurkiitos ohjeesta !!
...minulta ei kyllä nuo koristelut suju yhtä kauniisti...ellei sitä saa tehdä hopeasta :-))
redrose82 kirjoitti 30.11.2011 - 09:17
Wautsi wau... :)
Miukku kirjoitti 30.11.2011 - 10:49
Kiitos yksityiskohtaisesta ohjeesta, tää on ihana, täytyy kokeilla onnistuuko meikäläiseltä.
KesäPulu kirjoitti 30.11.2011 - 11:02
Ihanaa, kun laitoit kaavat! Kiitos! Minä jo mietinkin, että miten sait kaarevan katon ja miten laskit kaarevuuden... Nyt vain printtaamaan kaavat ja leipomaan!
sofiella kirjoitti 30.11.2011 - 12:04
Huh, näitä sun piparitaideteoksia!! Siis kertakaikkisen upeita!!! Harmi, että Lappeenranta niin kaukana, olisi muuten tullut heti sun piparikurssille! :)
Anne kirjoitti 30.11.2011 - 13:53
Moi! Kiitos ihanasta kaavasta. Seuraan blogiasi säännöllisesti, vähintään 5 kertaa viikossa! Voiko tuohon mökin ikkunoihin käyttää tavallista sokeria vai täytyykö sen olla kondiittorin sokeria? Mistä sitä saa?
Tinuski kirjoitti 30.11.2011 - 23:48
Siis aivan huikean upea piparitalo. "Oikeat" ikkunat ja kaikki!!
Eärwen kirjoitti 01.12.2011 - 19:36
Kiitos tästä ohjeesta, aion kokeilla sitä tulevan viikonlopun aikana! :) sellaista ihmettelin vielä, että miten tuon "roikkuvan" pursotuksen, elikä katon reunan yli tulevat ns. jääpuikot, lumet yms. saa tehtyä?
meiju151 kirjoitti 02.12.2011 - 15:20
VAUDE, en ole koskaan nähnyt näin UPEITA piparkakkutaloja!!
lalai kirjoitti 03.12.2011 - 14:44
Hienoja mökkejä! Miten muuten toteutat tuon sisältä tulevan valaistuksen?
vattumato kirjoitti 03.12.2011 - 14:52
Upea piparitalo! Kiitos ohjeista ja kaavoista, tätä kokeillaan meilläkin tänä vuonna!!!
Ebe kirjoitti 06.12.2011 - 00:59
Kiitos hurjan paljon kommenteista :D

Anne: Kondiittorin sokeri käy noihin ikkunoihin paremmin kuin tavallinen sokeri, sillä tavallinen sokeri ruskettuu niin nopeasti. Myös kovat karkin sopivat ikkunoiksi. Ne voi murskata ja ripotella muru ikkunoihin ennen piparin paistoa. Paistuessaan myös karkki sulaa ja näin aukkoon syntyy ikkuna. Yritin kerran sulattaa pelkkiä karkkeja kattilassa ja käyttää sitä kuten kondiittorin sokeria, mutta sekin ruskettui liian helposti. Kondiittorin sokeria saa täältä:
http://www.ullanunelma.fi/product_catalog.php?c=59

Eärwen: Kun pikeeri on soivan paksu (ei valu), sitä pursotetaan katon reunaan ja vedetään tyllaa alaspäin. Näin syntyy jääpuikkoja, kun pursotuksia tekee vieri viereen.

Lalai: Tein alustaan ennen paistoa aukon, josta ujutin led-valot sisään. Siinä voi käyttää myös patterilla toimivia (patterit vaan pitää välillä vaihtaa ja sammuttumista varten pitää nostaa alustaa).
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja 
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi (uusi)

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti (uusi)

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla (uusi)

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut (uusi)

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need (uusi)

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto