
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Eilen illalla tuli tästä kulho-ohjeesta mieleen kokeilla piparimekkoa. Samantapaisia löytyy netistä kakku- sekä muffinssiversioina, mutta piparista tehtyä en löytänyt nopealla googlettamisella.
Lipaston päälle voisi tehdä vaikka koko "vaatekaapillisen" joulumekkoja. Tai yksi ajatus on tehdä Barbin piparimekko aivan kuten Barbikakkukin. Isompi kulho vain ja keskelle piparimekkoon reikä, johon saa kakkunuken kiinni.

Sama päivänvalossa. Kuorrutin mekon pikeerillä (valkoinen peruspikeeri ja kaakaotomusokerista tehty ruskea pikeeri) ja koristeeksi kiinnitin sokerihelmiä, pieniä nonparelleja sekä sokerimassaruusuja.

Mekon alle voi piilottaa pienen yllätyksen. Joulukarkkeja tai muuta pientä kivaa.

Ruusut.

Tämän mekon peitin Brunbergin Alku-lakritsatoffeella. Pehmitin toffeita hetken mikrossa, kaulin levyksi ja kuorrutin piparikulhon. Korsettiosan kuorrutin erikseen ja liitin mekkoon. Ruusut ovat vaahtokarkinmakuista sokerimassaa.

Lähikuvaa.

Peitin keraamisen kulhon foliolla, kaulin piparitaikinan ja päällystin nurinpäin käännetyn kulhon. Piparitaikina ei saa olla liian ohut, koska silloin se repeää helposti aseteltaessa. Toisaalta se ei saa olla liian paksukaan, koska muutoin pipari valuu paiston aikana. Olisikohan sellainen 3 mm paksuus aika hyvä
Paiston jälkeen annetaan hetken jäähtyä, mutta irroittamista voi aloitella ennenkuin pipari on ihan kokonaan jäähtynyt (saattaa murtua muuten).
Ensin keraaminen kulho pois. Huom! kulho säilyy piparia pidempään kuumana :D

Sitten vaan otetaan folio pois ja annetaan jäähtyä kokonaan ennen koristelua.

Kokeilin erilaisia yläosia. Helpoin tapa on tehdä litteä korsettiosa, kuten mustassa mekossa on. Täytettä voi lisätä kuorrutteella. Kokeilin myös, josko olisin saanut ihan oikean oloisen yläosan. Muotoilin foliosta paistoalustoja, mutta vain etuosa onnistui. Lisää testausta 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Hyvää ensimmäistä adventtia!
Ihanaa ja hienoa, että jaat ideasi kanssamme !
Itse kokeilin monta vuotta sitten tehdä saappaan puolikkaita tuollain folion päällä, jotta olisin voinut tehdä kenkätalon, mutta taikina kupli ja valui ikävästi.
Oletko kokeillut, kuinka ison kuvun voisi tehdä? Mietin meinaan piparipallon tekemistä, jonka täyttäisi ensin karkilla. Mutta haluaisin pallon olevan iso, jotta riittää isolle perheelle. Mitä luulet, onko tuhoon tuomittu idea?
Ja veikeänä "yhteensattumana": eilen 4v tyttöni kysyi "koska leivotaan piparimekkoja - eikun piparimökkejä.." Ja kun sitten tänne pompsahdin, niin täältähän tuli vastaan ihka oikea piparimekko;)
Liisa: Luulisin onnistuvan, ainakin barbihame onnistui. Laitoin kulhon jääkaappiin ennen paistoa joksikin aikaa ja taikina oli aika jäykkää (jauhotettu).
Pilvis: :D
Mutta mun joulufiilis on kylla nyt taysin sun ansiota :)
Hyvaa joulunodotusta,
Annika