
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Minua pyydettiin mukaan Lauritsalan seurakunnan piparkakkutalkoisiin
Perinteisesti ensimmäisenä adventtisunnuntaina on ollut adventtitapahtuma, jossa nuoret ovat myyneet valmistamiaan piparkakkutaloja lähetystyön hyväksi. Nyt toivottiin jotain uutta ja siksi valittiin pipariseimi projektiin. Lähetin viime vuonna tekemäni seimen kaavat ja pipareita oli leivottu yhteensä kahteenkymmeneen seimeen. Koristeluiltana annoin muutamia neuvoja ja tein pikeeriä valmiiksi. Nuoret koristelivat oman makunsa mukaan osat valmiiksi ja seuraavana päivänä aikuiset kokosivat seimet.
Valmiita asetelmia rivissä.

Toinen pöytä.

Lisää seimiä.

Lähikuvaa yhdestä seimestä.

Olin tehnyt myös uuden hahmon, enkelin, seimiasetelmaan. Ne jäivät pois, sillä leivontaurakka oli ollut jo näissäkin osissa aikamoinen ja ehkä niitä ei olisi kuitenkaan ehtinyt koristella. Nämä saatiin aika mukavasti valmiiksi, ilman hätäilyjä :D
Kiitoksia kaikille osallistuneille nuorille, olitte mahtavia koristelijoita!!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Taisi olla nuorilla iso urakka!