
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tässä taannoin oli Maku-lehdessä ilmoitus, jossa haettiin innokkaita kotileipureita testaamaan piparitaikinoita Myllyn Paras-koekeittiölle. Hain mukaan ja pääsin ilokseni joukkoon leipomaan. Hakijoita oli noin 200 ja kahdelle eri päivälle pääsi kumpaankin 12 henkilöä eli 24 leipojaa yhteensä.
Ilta oli mielenkiintoinen, sillä testauksessa oli kolme erilaista piparitaikinaa. Niistä arvioimme makua, tuoksua, rakennetta, kaulittavuutta jne... Joistain jutuista oli vaikea löytää eroavaisuutta, mutta taas vastaavasti joissain osa-alueissa oli huomattaviakin eroja.
Saimme käyttöön (sekä sen jälkeen mukaan kotiin) piparimuottipakkauksen, joiden muoteilla ahkeroimme piparit.

Illan päätteeksi kasasimme piparit laatikkoon kotiin vietäväksi ja saimme vielä tämän tarvikepakkauksen vaivan palkaksi

Kaikkien osallistujien kanssa ei ehtinyt turista, mutta ainakin yksi toinenkin bloggaaja oli mukana. Maistuvat paistuvat-blogin pitäjän kertomus illasta löytyy täältä. Oli mukava tavata ja toivottavasti vielä törmäillään 
Kiitokset vielä tilaisuuden järjestäjille. Tähän oli mukava osallistua ja toivottavasti arvioinneista on apuja tuotekehittelyssä!
HUOM! Kaikki lähellä pääkaupunkia asuvat tai siellä päin liikkuvat pipari-intoilijat. Myllyn Paras järjestää Piparinleivonnan SM-kisat 10-11.12.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Hyvänen aika miten sinä olet tässäkin välissä jo ehtinyt uurastaa!! Kerro mistä ihmeestä ostat aikaa ja energiaa. Alan ehdottomasti tilaamaan niitä samasta paikasta. Mielettömiä pipari seimiä ja mekkoja!!! Wau!
Essuliini: Se on kokoontaitettava siivilä. Tosi kätevä, olen jo testannut :D
Kermaruusu: No voihan..., Olisi ollut kiva nähdä. Piti valita tuo keskiviikon ryhmä, kun perjantaiksi piti väsätä kakkuja :D
Maistuvat paistuvat: :D