
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tyttäreni teki kotona kotitalouden ylimääräisiä tehtäviä ja paistoi makoisan kasan vohveleita. Ohje on kotoisin herkullisesta kirjasta: Ohukainen ja Paksukainen (Katja Bäcksbacka, Anna Paljakka), joka täynnä toinen toistaan ihanaisempia lettu, plätty, räiskäle, pannari ja vohveliohjeita. Suolaisia sekä makeita. Tätä opusta voin lämpimästi suositella kaikille lettuihmisille. Kirjaa löytyy esim. täältä.
Koska kotona oli aineksia niukanlaisesti, tyttäreni teki kuohkeita vohveleita perustarvikkeista. Kermavaahto ja mansikkahillo kruunaavat herkun 

Kuohkeat vohvelit (8 kpl)
4 munankeltuaista
2 munanvalkuaista
3 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
2 rkl juoksevaa margariinia
1. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki kulhossa. Sekoita joukkoon maito. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos kulhoon sekoittaen. Mausta taikina sokerilla ja suolalla. Lisää joukkoon rasva. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.
2. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita vaahto taikinaan varovasti nostellen. Paista vohveleiksi vohveliraudalla.
Tytär paistoi vauhdilla vohveleita, mutta silti vohvelinnälkäiset syöjät odottelivat lautanen ojossa omaa vuoroaan. Hyvä niin, sillä vohvelit ovat parhaimmillaan juuri paistettuna 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Pitänee kaivella esiin !
Kokeeksi voisin maistella vaikka 'maitohillon' kanssa :D