
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Pienelle tytölle toivottiin syntymäpäiväjuhliin hempeää Anniina Ballerina-kakkua. Värinä koristeisiin siis pastellisävyjä ja vaaleanpunaista. Kakun päällystin jälleen vaahtokarkinmakuisella sokerimassalla. Ensin ajattelin sävyttää kuorrutteen hennon vaaleanpunaiseksi, mutta päätin sen kuitenkin jättää raikkaan valkoiseksi.
Kakun sisältä löytyy toiveesta puolukkaa ja kinuskikermavaahtoa. Laitoin vähän puolukkahilloakin. Kinuskikerman tein Valion laktoosittomasta kinuskikastikkeesta ja laktoosittomasta kermavaahdosta, sillä kakun piti olla täysin laktoositon. Mukaan lisäsin liivatetta, koska tuo Valion kastike ei vaahtoudu (vaahdotin sitä sen verran kuin se suostui vaahdottua). Onneksi muistin ostaa laktoositonta maitoa kostutukseen. Lapset maistelivat täytettä ja vanhin sanoi sen maistuvan niiltä lasten vanukkailta. En tiedä, onko se hyvä vai huono asia, mutta sillä mentiin eteenpäin
Mukaan lisäsin pakastepuolukoita kirpeiksi sattumiksi ja kakkua kootessa tein vielä lopusta kinuskikastikkeesta väleihin kinuskiraitoja.

Anniina Ballerina.

Ruusu.

Kukat ja koriste ovat sokerimassaa (mitäs muutakaan :D :D )


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Olenkohan koskaan udellut - piirrätkö kakut ensin, vain teetkö mielikuvasta ?
Upea ja herkkä kakku! Kuvat otat varmaan hyvässä valossa päivisin (toisin kuin minä :)), mutta minkälaisella kameralla saat näin kauniita ja tasalaatuisia valoisia kuvia?
Nami-hiiri: Joskus piirrän vähän mallia, hahmottelen kakkua. Joskus sommittelen esim. pahvin päälle kukkia ennen kakkuun siirtämistä, niinkuin tässä kakussa tein. Tosin useimmiten suunnitelmat muuttuvat joksihin ihan muuksi :D
Heleen: Syksy verottaa tuota valoa ja ei se kuvaaminen aina onnistu. Varsinkaan iltakuvissa, joita yritän välttää. Pikkasen vaalennusta saan Picasan kautta, mutta mitään ihmeempiä kuvankäsittelyohjelmia ei ainakaan vielä käytössä ole. Harmi :(