
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tämä kakku meni tänään pienen tytön ristiäisiin. Toiveena oli koristeeksi ruusuvauva ja valkoinen kuorrute ilman hörhellyksiä. Laitoin vaahtokarkin makuista sokerimassaa (FunCakes). Tuohon sokerimassaan olen tykästynyt. Se on maultaan parempi kuin monet muut ja sopii myös niille, jotka eivät marsipaanista tykkää. Lisäksi sitä on helppo käsitellä ja pinnasta tulee kaunis vähällä vaivalla.
Kakun sisältä löytyy sitruunatäyte, mansikkaa ja vähän mansikkahilloa.

Pinnalle sihtasin kevyesti tomusokeria. Minusta kakusta tuli vähän herkempi tomusokerihunnulla, vaikka pelkkä sileä pintakin olisi ollut ihan kiva.

Vauvan ilme ei ihan onnistunut. Yritin saada unisen haukottelevaa vauvaa, mutta taitaa tällä vaavelilla olla vatsanpuruja 

Kakku laatikossa.

Sitruunatäyte
1 sitruuna
2 kananmunaa
1,25 dl sokeria
75 g voita
3 dl vispikermaa vaahdotettuna
1. Pese huolellla sitruuna, kuivaa ja raasta kuori. Purista sitruunan mehu.
2. Laita kaikki ainekset kattilaan (paitsi vispikerma). Kuumenna kiisseliä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee ja pulpahtaa. Älä keitä! Anna jäähtyä.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää kylmään kiisseliin. Jos haluat voimakkaan sitruunanmakuisen täytteen, käytä vain 2 dl vispikermaa.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Sitruunatäyte kuullostaa kans tosi herkulliselta, täytyypä laittaa talteen :)
Kakkumonsteri: Nämä ovat paikallisesta leipomosta, kun ei ollut varastossa noita isoja laatikoita enää. Raivolan pakkauksesta saisi edullisemmin http://www.raivolanpakkaus.fi/