
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Sateisina päivinä on kiva olla sisällä lämpöisessä ja vaikkapa vaihteeksi väkerrellä kukkia. Kokeilin malopin muotoilua, mutta käyttämäni sokerimassajämä alkoi olla liian kuivaa. Tuli kuitenkin muutama kukka valmiiksi 
Aito kukka on mallina ylimpänä oikealla.

Sokerimassan värjäsin Wiltonin väreillä (Rose, Burgundy ja musta). Käytin tätä kukkamuottia, halkaisijaltaan noin 5 cm. Koska muotti ei ollut oikeanlainen, kavensin terälehtiä painamalla massaa sivusta. Ihan niin kapeaksi en uskaltanut kaventaa, kuin mitä terälehti oikeassa kukassa on.
Muotoilin terälehteä vinottain leviäväksi.

Terälehteen tein poimutukset PME:n kukka- ja lehtityövälineellä.
Pehmeää vaahtomuovia vasten painoin kevyesti painauman, joka auttaa kukan asettumista kuivatuskuppiin.

Maloppiin tein verhiön. Sen voi laittaa kuivatuskuppiin jo ennen kukkaa tai sitten liimata myöhemmin kuivuneeseen kukkaan. Jos terälehdet ovat alaosastaan kovin kapeat (kuten oikeassa kukassa), kannattaa verhiö laittaa jo tässä vaiheessa kukan tueksi. Verhiön lehdet osuvat kukkien terälehtien väleihin ja pilkottavat tähtimäisesti kukan keskeltä (tai siis pitäisi pilkottaa, kun vaan terälehti olisi oikeanmallinen :D )

Kukka asetellaan kuivatuskuppiin terälehdet limittäin tai kukka voi olla myös aukinaisempi. Terälehtiä taivutellaan kaareviksi ja tueksi foliopaloja tarpeen mukaan.
Poimutuksia korostin tomuvärillä (peony rose-sävyä ja mustaa sekoitettuna keskenään).

Kukan keskustan tein pienestä sokerimassapötkylästä, jonka sivelin elintarvikeliimalla ja pinnalle ripottelin koristelusokeria.
Cocktailtikkujen päässä ja styroksiin tökättynä keskustat oli helppo kuivattaa ennen kiinnitystä.

Valmiita kukkia. Ylin on oikea kukka. Sokerimassakukkien terälehtien reunat olisivat saaneet olla voimakkaammin muotoiltuja, mutta massa ei tällä kertaa ollut yhteistyöhaluinen. Liian kuivana reuna murtuu ja kukka hajoaa. Kukkien muotoiluun tarkoitettu kukkamassa on ihan huippumateriaali, mutta sitä minulle ei nyt ollut.

Lähikuvaa.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Keski-Euroopan vaatimaton kasvi, jota kuitenkin myydään kukkakaupoissa leikkokukkana jalompien ruusujen joukossa :D
- K -
Satu: Sokerimassaa saa myös värillisenä, kukkamassa on valkoista (ainakin se mitä Suomesta saa). Värjääminen on helppoa, mutta oikean sävyn saaminen on joskus vaikeaa. Yleensä värjään pienemmän sokerimassapalan ensin tummempana ja lisään siihen massaa kunnes sävy on sopiva.