
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Älkää säikähtäkö.... tässä vaan kokeilen blogille uutta vaatetta. Vanhassa blogipohjassa otsikko kun ei näy Firefoxilla ja ehkä olisi jo aika muutenkin vaihtaa ulkoasua. Ikävä kyllä Vuodatukselle ei enää kovin moni tee pohjia ja ihan sellaista mieleistäni en ole löytänyt.
No, mitäs mieltä olette? Annetaanko olla tämä, vaihdanko vanhaan vai koitanko vielä etsiä jotain kivaa pohjaa ?
Näkyykö pohja muuten oikein teidän ruuduistanne?
Klo 22.20
No nyt on taas tuttu kuosi. Jos joku osaa kertoa, miten saisin blogin nimen näkyviin (siis Firefoxilla), niin olisi kyllä tosi kiva juttu. Taitaa olla niin, että itsekin olen tähän kuosiin kiintynyt, ettei oikein osaa muunlaista ajatella. Kun vaan vielä ne otsikot saisi takaisin 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Minusta kanssa harmi ettei blogipohjientekijöitä ole enään niin montaa, itse kun ei osaa ollenkaan noita juttuja.... :)
ja kuvat ei mahdu noihin laatikoihin.
Muuten kyllä ihana blogi, kiitos siitä :)
Vihreät kehykset ovat aika massiiviset ja kuvat tulevat hassusti niiden yli.
Kuulun myös Comic Sansin vastustajiin. Se soveltuu mielestäni lähinnä lapsille tarkoitettuihin juttuihin. Groteskit kirjasintyypit ovat netissä helposti luettavia.
Osalle nyt reunojen kapeilla palstoilla oleville jutuille voisi ehkä tehdä ihan omat sivut?
Onnea uuden sivupohjan rakentamiselle! Se syö ainakin aikaa, ehkä myös hermoja... ;-)
Jessica: Siis näkyykö tuo fontti Comic sans-tyyppinä teillä?. Minulla se on ihan tavallisen näköinen, ei sarjakuvafontti.
Kyllä tekee: Tuunarilla on kivoja pohjia, mutta ei ihan juuri sellaista, mitä kaipailisin. Olen vähän kranttu tuon pohjan suhteen, värien ja asettelun. Esim. tykkään, että laatikot ovat molemmilla puolilla ja se taas rajoittaa pohjien määrää. Väreissä tykkään vaaleista ja laatikoiden pohjien pitää olla valkoiset. Aiheet ovat sitten vielä yksi kriteeri. Tuota metsämansikkapohjaakin harkitsin, se on aika kiva. Hän jo kerran auttoi minua pohjan laadinnassa, mutta kuva jonka olin valinnut, ei pohjaväriltään sitten onnistunutkaan. En enää kehdannut lisää vaivata pohjan muutoksilla, joten se sitten jäi.
Kirsi: Nyt huomasin itsekin, että IE:lla näyttää ihan erilaiselle. Aivan liian paksut raamit. Firefoxilla on kutakuinkin samankokoiset kuin entisessä. No voih. Tuo on kumma juttu, minulla ei teksti näy comic sans-tyyppinä, vaan ihan tavallisena tekstinä. Minusta comic sanssia on pidemmän päälle ikävä lukea.
Yaelian: Tämä blogin koostaminen on alkanut käydä hankalaksi. Vuodatuksessa olen, kun sillä aikoinaan aloitin ja suurin osa kakkublogeista oli aikoinaan myös Vuodatuksella. Ihan hyvin on mennyt, mutta nyt tuota tavaraa on liikaa. Se pitäisi jäsennellä paljon paremmin, koska itsekään en enää aina löydä sitä mitä haen. Tähän blogiin ei saa mitään sisäistä hakutoimintoa, joka auttaisi. Nyt en oikein tiedä, miten muuttaisin blogia. Ulkoasu ei sisältöön vielä vaikuta, mutta tuota kategoriointiakin olen pohtinut. Hyvät vinkit olisivat tarpeen :D Olen itse tietotekniikassa aivan onneton.
Pioni: Kommenttien perusteella tämä blogipohja ei jää, mutta pidän sitä vielä tämän päivän, jotta jokainen saa sanoa mielipiteensä. Otsikon vaan haluaisin takaisin siihen vanhaan blogipohjaan, kun se Firefoxilla katottuna puuttuu.
Yhteen pohjaan kun tottuu niin sitä on kiva lukea myöhemminkin. Haun puuttuminen on iso ongelma, mutta sitten pitäisi siirtää koko tietokanta uuteen tai pitää kahta rinnakkain? Jättää tää vanha blogi tänne auki ja rakentaa uusi ja parempi ihan alusta. Uudessa voisi olla sitten aina linkit tähän vanhaan?
Banneri on kivan raikas - sivulaatikot kohdallaan. Jos jotain pitäisi välttämättä muuttaa niin ottaisin laatikon mustan raamin pois ja laittaisin tumman vihreän tuon vaaleamman kaveriksi :D
Eräs bloggari oli vaihtanut sivupohjan ulkonäköä ja luulin ihan uudeksi blogiksi, ennen kuin hoksasin, että olenhan täällä vieraillut ihan säännöllisesti.-
body {
background-image: url('');
font-family: arial,tahoma ;
background-repeat: repeat-y, repeat-x;
Poista background-repeat-kohdasta niin että siihen jää ainoastaan tämä:
background-repeat; repeat;
Osaatko vielä kertoa, miten saan blogin nimen näkymään? Välillä myös otsikot jutuista puuttuvat.
Just' nyt kaikki näkyy ainakin oikein mallikkaasti niin Firefoxista, kuin Safaristakin