
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Käväisin Make-siskollani ja sinne tuli myös pikkusiskoni tyttäret. Keskimmäinen heistä osallistui Suomen paras Harry Potter-fani kilpailuun ja JIPII, JIPII, hän VOITTI!!
Suloinen Joanna eli "Hermione" löytyy täältä. Kuva on otettu äitini puutarhassa ja sen näppäsi Make-siskoni tytär. Eli serkkuvoimaa löytyy!!
Voiton kunniaksi tein pika pikaisen Harry Potter-kakun sillä aikaa, kun tytöt olivat Linnanmäellä. Täytteenä oli jotain ihan tavallista lapsille maistuvaa eli mansikkaa, kermavaahtoa ja minttusuklaata. Päällinen on suklaasokerikuorrutetta ja marsipaania yhdistettynä. Lisäsin vielä mukaan tummaa kaakaojauhetta. Koristeet ovat sokerimassaa ja kimallus kultakristallipulveria.

Taikatähtiä... eli syötäviä kultatähtiä.

Reunaan tein tälläistä ornamenttia 

Paljon Onnea Joanna ja hauskaa New Yorkin-matkaa
Äitini puutarha on aivan ihana paikka. Täynnä kukkia ja hyötypuutarha pullollaan makoisaa tuoretta hyvää. Kirsikat ja muut herkut alkavat kypsyä. Äidillä on monipuolinen valikoima tyrnistä karhunvatukkaan aina parsaan asti kaikkea mahdollista kasvatettavaa. Voi kun itsekin olisi perinyt edes hitusen tuosta viherpeukaloisuudesta. Oma puutarhani on aika säälittävän näköinen tähän kukoistukseen verrattuna 





Näitä kukkakuvia kyllä riittäisi.... 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Voisit kurssittaa :D sen ulkotöihin, kun aika sallii ! :D
Aurinkoista viikonloppua!
Upea kakku Potter-fanille!
Mikä tuon oranssin unikon lajike on?
Ihana matka tulossa.
Onnea Siskon tytälle mahtavasta voitosta ja palkinnosta!
Sinulle tosi mageesta Potter kakusta ja Äidillesi aivan tolkuttoman iiiihanasta puutarhasta! kyllä sun kelpaa sieltä mallia ottaa ihaniin sokeri kukkasiin!!
Mini: ;D
Möme: Juu, ja muutenkaan en ollut tyytyväinen siepin siipiin. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin kuivattanut siipiä, jotta ne olisi saanut pystympään. Marsipaanin pinta oli säästä johtuen niin kostea, että koristeiden paikkoja ei voinut enää yhtään muuttaa. Normisti niitä saa jopa liimata jollain, että pysyvät paikoillaan.
Äiti ei osannut nyt suoralta kädeltä sanoa kukasta mitään, kun hänellä ei ole nettiä ja en ehtinyt näyttää kamerasta kuvia ennen lähtöäni. Ilmoittelen sitten, kunhan hän käy siskollani kurkkaamassa kuvaa :D