
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tein tulevaan kakkuun gerberoita ja samalla otin kuvia ohjetta varten. Kukat ovat sokerimassaa, mutta muitakin kaulittavia kuorrutteita voi käyttää.

1. Tarvikkeita. Kukkamuotteina käytin gerberamuotteja sekä päivänkakkaramuotteja. Niitä löytyy esim. täältä.
2. Massa kaulitaan pari-kolme milliä paksuksi levyksi ja muotti painetaan levyyn. Halutusta koosta riippuen aloitetaan joko suurimmasta muotista tai sitten vaikkapa keskikokoisesta.

3. Terälehtiä muokataan, kunnes lopputulos on halutunlainen. Terälehdet voi jättää myös käsittelemättä ja siirtää kukka suoraan kuivatusalustan päälle. Silloin kukka on vähemmän aitoa kukkaa muistuttava, mutta joihinkin kakkuihin se on jopa parempi vaihtoehto. Tässä ohennan ja samalla hiukan pidennän terälehtiä vetämällä pallopäisellä työvälineella keskeltä ulospäin. Alustana on tuo ohut vaahtomuovi, mutta saman voi tehdä ilman sitäkin. Vaahtomuoviin massa ei tartu niin helposti ja käsittely on terälehdelle hellävaraisempi. Tässä ei ole alla sitä vielä paksumpaa vaahtomuovia.
4. Muotoilutikulla saa terälehteen kuvioinnin ja samalla tulee taas lisää ohennusta. Työhön käy muutkin sopivat tikut esim. grillitikun pätkä, mutta kuviointi on silloin lievempi.

5. Terälehti on muotoilun jälkeen kovera. Halutessasi nosta muotoilutyövälineellä terälehteä ja muotoile etusormen ja peukalon avulla terälehti vasten työvälinettä kuperaksi.
6. Tässä kukka on siirretty foliokuppiin kuivatusta varten.

7. Seuraava astetta pienempi kukka saa saman käsittelyn kuin aikaisempi ja siirretään edellisen kukan päälle.
8. Ilmavuutta kukkaan saa erottelemalla terälehtiä vaikka pienillä foliopaloilla.

9. Keskiosa aloitetaan päivänkakkaramuoteilla otetuilla paloilla.
10. Jokainen terälehti halkaistaan.

11. Jälleen muotoilua vaahtomuovin päällä.
12. Pala siirretään kukan keskelle. Apuna liimaamisessa voi käyttää koristeliimaa (elintarvikeliima), vettä tai sokerikuorrutetta (tuubi).

13. Sama käsittely kahdelle pienimmälle. Painamalla alustaa vasten pienellä pyöreäpäisellä muotoiluvälineellä voi taivuttaa terälehtiä.
14. Mustan keskustapalleron voi kuvioida siivilällä painamalla tai tikulla.

15. Tähän lisäsin vielä kuviointia.
16. Toisiinsa liitetyt terälehtikukat sekä keskusta liimataan kukkaan yhdessä.

17. Keskustan voi vielä kevysti painaa kiinni.
18. Valmiita kukkia.

Lähikuvaa.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Katsotaan mitä niistä syntyy 'hiirenkolossa' :D
Heleen: Muotoilutikkuja löytyy esim Kakburkenilta:
http://www.kakburken.se/product_info.php?products_id=1276
tai Have your cake...:
http://shop.haveyourcakeandeatit.org/tool-12-petal-veiner-friller.html
Päivi: Terälehdet ovat herkkiä irtoamaan. Siksi ohennan niitä enemmän tuolta kärjestä ja keskeltä, että tyviosa jäisi paksummaksi. Lisäksi kun ne ovat kunnolla kuivuneet ennen siirtoa, niin kestävät paremmin. Marsipaanistakin voi hyvin kokeilla tehdä kukkia, mutta varsinkin näin kesällä eivät oikein kuivu. Kannattaa kokeilla sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta esim. puolet ja puolet-suhteella ja lisää sokerimassaa, jolleivat vieläkään kuivu :D
Aivan ihania nämä ovat!