
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tästäkin klassikosta on monta versiota ja aikaisemmin olen tehnyt yhden kakun tällä ohjeella. Nyt kokeilin Maku-sivuston ohjetta täältä. Samaa taikinaa käytin kirjaimissa ja lopusta tein pikkukakun aikuiseen makuun. Lapset saivat kirjaimet ja me aikuiset kirsikkakakun.

Schwarzwaldin kakku
200 g voita
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
4 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1 dl mantelijauhetta
1/2 dl perunajauhoja (laitoin ohrakasta)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
Täyte ja kuorrutus:
2 dl vispikermaa
2 dl ranskankermaa (jätin pois, kun ei ollut jääkaapissa)
1/2 dl sokeria (en mitannut, laitoin maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
500 g kirsikoita (pilkoin pieniksi paloiksi ja marinoin Galliano-liiköörissä, johon lisäsin pari rkl sokeria)
1 dl kirsikkahilloa
Kostutukseen:
1 dl marjatäysmehua (käytin kirsikoiden marinointiliemen hiukan vedellä laimennettuna)
Koristeluun:
100 g tummaa suklaata
1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota pyöreä, halkaisijaltaan noin 22 sentin kakkuvuoka.
2. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kumoa taikina vuokaan ja paista noin 50 minuuttia (paistoin vähemmän aikaa), kunnes kakun keskelle työnnettyyn tikkuun ei tartu enää taikinaa. Jäähdytä kakkupohja täysin ja jaa se sitten kolmeen osaan (laitoin vain kahteen, kun kakku oli pieni)
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen ranskankerma ja sokerit. Poista kirsikoista kivet ja paloittele kirsikat. Jätä kirsikoita myös koristeeksi.
5. Kostuta kakkulevyt marjamehulla. Kokoa kakku levittämällä kerrosten väleihin hilloa, kermatäytettä ja kirsikkapaloja. Levitä kakun pintaan vielä kermaa ja koristele suklaarouheella ja kirsikoilla.
Tuoreet kirsikat ovat herkkua.

Olisin käyttänyt kirsikkalikööriä kostutukseen, jos sitä vain olisi ollut. Ihan hyvää oli näinkin.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
- Keski-Euroopassa tuikataan tähän perinteiseen kakkuun (Torte) aina Kirschwasser'ia eli kirkasta kirsikkaviinaa kostukkeeksi.-
Marika: Laitoin vähän enemmän kermaa :D Käytin Delidelistä ostettua kirsikkahilloa
http://www.delideli.fi/?sivu=tuote&id=304
ja minusta se oli hyvää. Varmasti tavallisistakin kaupoista löytyy ihan hyviä kirsikkahilloja.