
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Lappeenrannan Artastiassa tulee käytyä aina aika ajoin ja samalla on tullut tutustuttua paikan ystävälliseen ja mukavaan pitäjään, Sirpaan. Sirpa toivoi, että tekisin muutaman kakunkoristeen heille myyntiin, koska varsinkin ylioppilaskoristeita on paljon kyselty. Tänään vein muutaman aika tavallisen ylioppilaskoristeen (hattu ja ruusu) sekä ristiäisiin sopivia tossuja.
Koristeet ovat sokerimassaa. Värilliset alustat on tehty siten, että alla on valkoinen kerros. Näin väri ei leviä kermakakussa, jos koriste sellaiseen päätyy.

Siniset tossut.

Vaaleanpunaiset pikkukengät.

Vaaleanpunainen ruusu+lakki.

Lisää vaaleanpunaista. Tässä on hieman enemmän hörhellystä.

Punainen iso ruusu.

Keltainen ruusu.

Viimeisenä tälläinen sävellys. Tein koristeen vasta tänä aamuna ja käytin kukkavaraston kukkia. No, tulipa tehtyä, mutta lakki tuntuu hukkuvan ruusun alle. Ehkä joku tykkää tästäkin tai sitten jää hyllylle nököttämään 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Tuon viimeisen kukat kelpaavat kesähattuuni ;-), ellei parempaa käyttöä tule !!