
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Jo kuukausia sitten minulta toivottiin tämän viikonlopun häihin sellofaaniin pakattuja hääpipareita vieraslahjoiksi. Toiveena oli vaaleanvihreää, jotain tämän tyylistä kuin nämä aiemmin tehdyt piparit, mutta kaikki hääkakun mallisina. Toiveena oli sydänhääkakkuja ja tavallisia kerroskakkuja. Taikina on tuttu fantasiapiparitaikina.
Juu, tuplakappaleita ei oltu kielletty, mutta piti sitten tehdä joka piparista hiukan erilainen eli taisin taas innostua liikaa
Vain parista mallista on tuplakappaleet.

Satsi keittiön pöydällä.

Ja sitten kuvia ja taas kuvia. Jokaisesta mallista ei ole (jostain syystä) kuvaa ja aika pieniähän nuo erot sitten loppujen lopuksi on.

Lisää.

Sydänkakkuja.

Lisää pipareita.

Lähikuvia :D

Kukkia kakuissa.

Romantiikkaa.

Nuo vaaleanpunaiset pilkut esittävät ruusuja :D Väri on luonnossa erottuvampi kuin näissä kuvissa.

Pienet kukat ovat sokerimassaa.

Ristikkopursotus.

Pystyraitaa.

Pakatut piparit.

Onnea hääparille 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Upeita pipareita! Määrä ja laatu kyllä ylittää tajunnan :O
Ihan mielettömän upeita.
...Ja kuka sitä nyt kahta samanlaista lähtis tekemään ;)
Tasokas kokoelma ja hienoa, että sait käyttää omaa mielikuvitustasi koristelussa, eikä pyydetty pipareita samalla mallilla tehdyiksi ;-)sarjatyöksi.
Sellaista kertoilisin myös, että ainakaan Firefox-selaimessa ei jostakin syystä näy blogisi otsikko eivätkä yksittäisten postausten otsikot. Linkki on tallella, mutta teksti on läpinäkyvä. Tämä siis tiedoksi.
Jonna, Maria, Möme ja Alice: Tarkkoja tuntimääriä on vaikea sanoa, koska teen pipareita osissa. Näiden suhteen meni niin, että su-illalla leivoin piparit (ehkä n.2 h) ja tein reunapikeerin + täytön (ehkä n. 2-3 h), annoin kuivua maanantaihin ja täytin muutamat vihreät kuorrutteet vasta sitten. Aloitin illalla koristelua ja jatkoin sitä keskiviikkona (epämääräinen aika, koska välillä tein muuta), annoin taas kuivua ja pakkasin piparit. Torstaina luovutin valmiit piparit. Normaalisti kyllä valmistuvat kuivumisineen kolmessa päivässä, mutta ei siis täysiä työpäiviä.
Satu: Sellofaanipussit ovat täältä:
http://www.charlotta.fi/index.php?sivu=tuotteet&nayta=Pakkaustarvikkeet
Möme: Juu, ongelma on tiedossa, mutta en tiedä, mitä sille voisi tehdä. Pohjan koodia pitäisi muuttaa, mutta tämän pohjan tekijä ei enää tee pohjia ja en ehkä kuitenkaan haluaisi vaihtaa pohjaa. Kokeilin sitäkin, mutta pohja ei kuitenkaan oikein sopinut. Ennenkuin keksin uuden pohjan, täytyy vain hyväksyä tuo otsikoiden puuttuminen.
Alice: Näistä pyysin 2 euroa kpl, siis valmiiksi pakattuina. Kulujen jälkeen ei siitä paljoa käteen jää, mutta harrastuksena tätä kuitenkin vain teen, joten ihan kauheita en kehtaa pipareista pyytää. Pakkaamattomia on mennyt sitten edullisemmin :D
En muista olenko kysynyt tätä jo aikaisemminkin, mutta asia on mieltäni joka tapauksessa askarruttanut: Kuinka hyvin keksit säilyvät koristeiden kera? Fantasiapiparisi innoittamina ajattelin tehdä noita ristiäisiin, mutta koska muutakin tekemistä kyseisiin juhliin riittää mietin että kuinka paljon etukäteen voisin nämä tehdä alta pois? Onko mitään sarjatyöskentelyvinkkejä, kuinka saada homma toimimaan mahdollisimman mutkitta?
Nanna: Hups, kommenttisi jäi huomaamatta. Eli pienempi hääkakkupipari on hiukan vajaa 8 cm korkea ja leveimmästä kohtaa 7,2 cm. Sydänkakku on 9,5 cm korkea ja leveimmillään 10,5 cm. Isoin kukka on 1 cm halk., keskikokoinen 0,8 cm ja pienin 0,6 cm. Pursotukset on tehty 1-2 mm pyöreäpäisillä tyllilla ja nonparellit ovat tavallisia pikkunonparelleja.
Aappa: Piparit säilyvät kuten piparit yleensäkin. Kuorrute ei sitä muuta, saattaa jopa auttaa säilymisessä runsaan sokerin avulla. Kuorrutteen pinta saattaa joskus muuttaa väriä tai laikkuuntua, mutta sen se yleensä tekee parin päivän sisällä. Minulla on ollut vuoden vanhojakin pipareita (koristeena) ja ei ole näöltään mennyt miksikään. Tosin maku tuskin on enää kovin mehevä ja eihän niitä toki syödäkään enää tässä vaiheessa :D
Sarjatyön vaiheita kannattaa kotona miettiä etukäteen, jos pipareita on paljon. Jos on mahdollista saada koristeluun oma paikka, niin aina parempi. Pipareiden siirtely on hankalaa ja vie turhaa aikaa. Pikeeriä kannattaa tehdä heti alussa riittävästi (ei haittaa jos jää yli, se säilyy jääkaapissa tiiviisti säilytettynä viikonkin) ja varsinkin värjätyt, koska sävyä on vaikea saada samaksi lisää tehtäessä.
Pussit ovat liian pitkiä ja niissä on tarrasuljin, mutta leikkaan ne lyhemmiksi ja sidon nauhoilla kiinni.
Pakkauslaatikoita saa täältä:
http://www.raivolanpakkaus.fi/