
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Joulu on taas, joulu on taas.... eipäs olekaan. Tähän kakkuun liittyy hauska tarina, jossa seikkailee itse oikea joulupukki ja kaksi salaperäistä kirjekuorta. Joulupukki teki tärkeän valinnan ja tänään pieni, suloinen poika sai nimen.
Kakkuun toivottiin mansikkaa ja valkosuklaamoussea. Kakusta tuli melko muhkea, pohja on 12 kananmunan kakku. Pinta on vaahtokarkinmakuista sokerimassaa ja alareuna mansikanmakuista marsipaania (Ruotsista ostettua). Marsipaanin värjäsin punaisemmaksi.

Joulupukille tuli jotenkin hämmentynyt ilme. Välillä tuntuu, että nämä koristeet elävät omaa elämäänsä ja pienikin muutos muotoilussa tai pään asennossa muuttaa ilmettä. Ehkä tärkeä valinta mietitytti joulupukkia 
Koriste löytyy myös täältä.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Ei varmasti tule toista vastaan... =D
Mukavaa, että Joulupukkia ajatelaan vuodet ympäriinsä ;-). Tärkeä mies, joka 'työskentelee' aina, vaikka toisin luulemme :-)
Kakku oli paitsi upea, myös niin äärettömän hyvän makuinen!
Meille tosiaankin tuli tenkkapoo pojan nimeä mietittäessä. Kummallakin vanhemmalla on harvinainen sukunimi, joten lopulta nimi piti vetää "arvalla". Kukaan tutuista ei kuitenkaan suostunut onnettareksi (peläten toisen vanhemman vihoja niskoilleen), joten puolueeton onnetar löytyi Rovaniemeltä! :) Kiitos joulupukille! Erikoinen nimiäisteema sopii siinäkin mielessä hyvin kuvioihin, sillä vauvan laskettuaika oli 24.12.
Kakkua kuvattiin ja ihailtiin vauvan jälkeen toiseksi eniten. :)
Vietettiin siis ikimuistoiset ja vähän erilaiset sekä suussa sulavat nimiäiset!
Aurinkoista kevättä toivottaen ja joulupukkia odottaen Miro, Lipe ja Harri
Miro, Lipe ja Harri: Mukava kuulla, että kakku oli mieleinen. Koristeen tarina ja nimen valinta on ikimuistoinen pienokaiselle :D Onnea tulevaisuudelle ja ihanaa kesää sinnepäin!