
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Nämä hääpiparit on tehty jo jokin aika sitten, mutta nyt vasta sain ne tänne esille. Tosin ei mitään uutta ihmeellistä, mutta pipareiden käyttöidea oli minusta hauska. Hääparille meni jo aiemmin pipareita ja nyt toivottiin kiitoskortin mukaan annettavaksi vielä erilliset, pakatut piparit. Kaikki piparit ovat samanlaisia, ruusun sävy vain vaihtelee.

Sarjatyötä. Ensin tietysti leivonta ja paisto, jonka jälkeen paksummalla pikeerillä rajaus. Rajauksen kuivuttua löysemmällä pikeerillä täyttö ja annataan kuivua.

Koristelu. Spritsasin nimet ja koukerot. Pursotin ennakkoon tällä ohjeella pikkuruusut ja kiinnitin ne pipariin. Annoin kuivua ja lopuksi pursotin pienet lehdet kukan sivuille. Taas odotellaan lehtien kuivumista ja lopuksi pakataan piparit sellofaanipusseihin.

100 sydänpiparia.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Mutta miten jaksat tehdä 100 samanlaista piparia... sinulle on pakko olla annettu ylimääräinen kärsivällisyys-annos. =)
Paula: Sellofaanipussit olen ostanut Charlotasta: En ole löytänyt liimattomia sellofaanipusseja, mutta leikkaan tarrasulkimen pois:
http://www.charlotta.fi/index.php?sivu=tuotteet&nayta=Pakkaustarvikkeet