
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ystäväni poika toivoi Pahis-Hämistä synttärikakukseen. Se sopi mainiosti myös lähestyvään pääsiäiseen. No ei muuten, mutta kakku oli aivan munanmuotoinen 

Kakun välistä löytyy mansikkasosetta, kermavaahtoa ja omena-vaniljahilloa. Perussettiä siis. Kakun kokosin kahdesta kääretorttulevystä ja päällystin Kick-patukoiden ja marsipaanin sekoituksella.
Kick-patukat lämmitin varovasti mikrossa. Ihan vähän vain, niin etteivät sula. Pehmitin niitä vielä lisää alustalla. Tähän laitoin 6 patukkaa ja yhden marsipaanipötkön.

Sekoituksen jälkeen kuorrute näyttää tältä. Lopulliseen tulokseen tarvittiin hiukan mustaa elintarvikeväriä.

Kakun päällystin ensin kermavaahdolla, johon olin lisännyt ruokalusikallisen vaniljakastikejauhetta. Kuorrutteen kaulin myös munanmuotoiseksi.

Siloittelua ja ylimääräinen kuorrute leikataan pois. Silmät olin tehnyt aiemmin marsipaanista ja verkkokuvion pursotin pikeeristä.

Tarjoilulautaselle kirjoitin mustalla pikeerillä nimen ja iän sekä täytin osat sinisellä koristelugeelillä.

PALJON ONNEA NICOLLE!!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Loistava toteutus!
(hienompaa sarjakuvahahmoa saa hakea, paitsi jos on kovasti tykästynyt vaikkapa Aku Ankkaan, hämähäkkimiehessä on vähän synkempääkin latausta mistä Venom on hyvä esimerkki)
On kyllä juukelin hieno kakku! ^^ kelpaisi minullekin ja minä sentään täytin viimeksi synttäreitä juhliessa 20v ^^
Shinea: Juu, niinhän se taitaa olla, mutta poika sanoi sitä pahis-hämikseksi ja minusta se oli niin hauskasti sanottu, että sellaiseksi se kakku nimettiin. Itseasiassa Hämis joutui puvun uhriksi, mutta irtaantui siitä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Venom_%28sarjakuvahahmo%29