
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Ystäväni kutsuille tein täytekakkua. Toiveena oli gluteeniton perusmansikkakakku ja tässä tulos:

Gluteeniton kakkupohja (mukaeltu Sunnuntai-jauhopussin takaa)
5 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
1. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi muna-sokerivaahtoon kevyesti käännellen taikinaa.
2. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun (gluteenittomalla korppujauholla tai jauhoseoksella) irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n.40 min.
Kostutin kakun sitruunalimonadilla ja väliin tuli mansikkasosetta+-hilloa ja kermavaahto. Yksinkertaista, mutta maistuvaa. Koristelun kanssa kävi paha moka. Olin varta vasten tehnyt suuren, punaisen ruusun tuohon keskelle kakkua (ystäväni lemppareita nuo punaiset ruusut). No, kiire tuli taas ja nyt söhläsin koristeen kanssa oikein kunnolla. Kukka meni rikki ja oli pakko tyytyä pienempään, keltaiseen leinikkiin. Onneksi kaapissa oli nyt jotain valmista päälle laitettavaksi, mutta kyllä harmitti 
Lisäksi tein mutakakun koristeltuna kermavaahdolla ja hedelmillä. Ohje löytyy täältä.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Sipulipiiras menee kyllä kokeiluun. Tosi mehevän näköinen.
noita macaroneja pitää kyllä kokeilla joku päivä. ja tuota fazerinatäytettä... njamskis. Tein itsekin mutakakkua eilen miehen työpaikalle synttäriviemisiksi. yritin ehdottaa että josko laitettaisi mukaan vadelmia ja kermavaahtoa edes, mutta mies sanoi että haluaa tarjota pelkkää kakkua, että miksi pitää laittaa lisuketta kun kakku on pelkästäänkin hyvää. :D mitäpä minä siihen sitten lisäämään...
Kiitos hyvistä gluteenittomien kakkujen ohjeista!
Näyttää maistuvilta, en muistanutkaan yuta mudcaken ohjetta tuon paketin kyljessä. Sitä täytyy tosiaan jossain vaiheessa testatakin.
Saanhan myös linkittää sinut omaan blogiini?
Piparit oli myös aivan upeita!