
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Leinikkien ohje:

Tarvikkeita. Kukat tein sokerimassasta ja käytin kolmea eri kokoista pisaranmallista muottia. Ilman muottejakin kukat onnistuvat, mutta silloin kannattaa ottaa palat kaulitusta levystä samaan tapaan kuin helmissä täällä. Otetut palat muotoillaan pisaranmallisiksi ja litistetään. Näin saadaan samankokoisia terälehtiä.
Aloitus kahdella tapaa. Toisen kukan alku on kiinnitetty rautalankaan ja toinen on pöydällä, kuten usein ruusuja tehdessä. Muoto on vain erilainen ja keskelle tulee pyöreä painauma.

Vihreästä massasta otetaan pieniä paloja 8-9 kpl.
Palat ohennetaan reunoilta muotoilusientä vasten edestakaisella liikkeellä. Tässä kohtaa voi painaa sientä vasten melko voimakkaastikin.

Painetaan palat kuppimaiseksi sientä vasten.
Liimataan terälehdet koristeliimalla (taikka varovasti vedellä tai veden ja tomusokerikuorrutteen sekoituksella) limittäin. Tässä terälehdet jäivät turhan matalalle, koska keskipainauma saa jäädä enemmän piiloon.

Rautalankaan tehty kappale laitetaan sopivaan telineeseen roikkumaan. Näin palat pysyvät paremmin kohdillaan.
Pöydällä oleva.

Seuraavaksi samalla muotilla (keltaisesta) massasta paloja ja ne käsitellään kuten vihreätkin.
Terälehdet liimataan jälleen limittäin ja hiukan vihreitä korkeammalle.

Vaihdetaan keskikokoiseen muottiin ja samat toimenpiteet: ohennus ja kuppimaiseksi muotoilu.
Rautalangassa oleva roikkuu nuppu alaspäin aina terälehtien muotoilun aikana. Terälehdet kuivahtavat ja pysyvät paremmin paikoillaan kuin pöydällä olevan. Siksi terälehtikerroksia voi tehdä useamman. Tarkoitus ei ole jättää rautalankaa kukan sisälle.

Tässä vaiheessa siirrytään kokoamaan kukkaa folioalustalle (alla styroxkuppi tms.), varsinkin jos tehdään pöydällä seisovaa mallia. Suurimmalla muotilla otetaan terälehtiä n. 8 kpl, ohennetaan ja muotoillaan kuppimaiseksi. Palat ryhmitellään tasaisesti, hiukan limittäin toisiinsa nähden ja painetaan keskeltä kiinni.
Foliokuppiin tehdään vielä toinen kierros keskikokoisilla muoteilla. Nuppu katkaistaa juuresta (kummassakin aloitusmallissa).

Nuppu liimataan tuubikuorrutteella keskelle.
Nupun terälehtiä avataan tarvittaessa aukinaisemmiksi.

Tai terälehtiä tuetaan paperinpaloilla oikeaan asentoon.
Annetaan kuivua kunnolla ja keskustaa tomutetaan vaaleanvihreällä tomuvärillä. Tomuvärejä voi laimentaa tomusokerilla tai toisella värillä esim.keltaisella tummanvihreää.

Vasemmalla olevassa kukassa on yksi terälehtikerros vähemmän (pöytämallinen alku) eli muhkeutta leinikkiin saa terälehtien määrää lisäämällä. Käytettävillä muoteilla ei ole niin väliä, kunhan ne suurenevat sopivassa suhteessa toisiinsa. Muotteja voi myös soveltaa ja käyttää esim. sydänmuottia ja puolittamalla irroitettu pala.

Kukkien muotoilu ei välttämättä ole välineurheilua, vähemmälläkin tulee kekseliäisyyttä käyttämällä toimeen
Tosin muotoilusieni ja pallopäinen marsipaanityöväline ovat sellaisia, joista en hevin luovu :D
Täältä ja täällä löytyy kokonaan rautalangoitetuista leinikeistä muutamia kuvia. En ainakaan ykskaks löytänyt netistä enempää ranunculus-ohjeita.

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Vinkkinä voisit lattaa ain näitten vaihekuvien liitteeks sellasen "itsehillinän perusteet" kaavion... marsipaanimeditaatioasennon, tai mitä sä sit ikinä teetki, enne ku alotat horsmien veistelyn ;)))
Veikkaan meinaan sellaselle olevan kans käyttöä melkosen monelle !!!
En voi kun suorastaan ihastella kaikki näitä kuvia :)
Kävisitkö myös katsomassa minun blogiani?
http://www.crumblesforeveryone.blogspot.com/
Rouva V: Juu, ei ole mitään meditaatiota takana. Itseasiassa useimmiten meteliä ja keskeytyksia kaiken aikaa, jollei sitten innostu yöllä tekemään ja sitä ei usein jaksa :DDD
Alan hiljalleen ihan suorastaan hurahtamaan tähän kakkuiluun ja koristeluun ja leipomiseen ja perustin aiheelle vihdoin oman bloginkin puutarhablogini oheen, (vaikka leipomuksia olenkin tehnyt koko pienen ikäni.)
Seuraavalla kauppareissulla on kyllä pakko napata mukaan paketillinen sokerimassaa ja kokeilla, vieläkö ruusujen väkertäminen onnistuu, joskus olen niitä tehnyt kauan sitten kouluaikoina. Suuren kellokukkien ystävänä minua kiinnostaisi kokeilla myös jotain kissankellotyyppistä juttua. Oletko koskaan kokeillut? Osaisitko keksiä miten semmoisia tehdään? niin ja onhan niitä vaikka mitä kukkia... jos haluat niin puutarhablogini (http://paratiisinpalanen.vuodatus.net)on käytettävissäsi uusine kukkamallien etsimisessä. :)
Laura: Olen kokeillut tehdä kissankelloja, mutta ohjetta niistä ei vielä ole. Täytyy vielä hiukan kehitellä sitä, mutta onnistuu kyllä kissankellotkin :D Kiitokset linkistä!