
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Jaloleinikki on yksi lempparikukistani (niistä monista!) ja näin kevättä kohden mentäessä niitä tulee silloin tällöin ostettua maljakkoon. Leinikki olisi kaunis kukka myös kakun päälle, mutta ikävä kyllä se on myrkyllinen. Siispä tekemään omat versiot sokerimassasta 
Kukkaan saa uppoamaan aikasta monta terälehteä. Isompi pallopäinen työväline pitäisi hankkia, sillä uloimmat lehdet menivät ihan käppyräisiksi liian pienellä pallopäällä painettaessa sitä kuppimaiseksi. Tosin ei se haittaa, tulee ruusumaista muotoa mukaan.

Keväisiä sävyjä.

Keltaista.

Valkoista.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Rakastan itse tuota kukkaa gladiolukisen ja pionin kanssa enemmän kuin mitään!
Näitä yritin menneellä viikolla, mutta epäonnistuin. En osannut kaiketi yhdistää terälehtiä oikein, kun kukka hajosi. En lannistunut - jatkan harjoituksia, kun palaan kotiin!
Milla: Voin yrittää tehdä jonkinlaiset ohjeet. Nämä tein kyllä niin omituisella väännöllä, että huh huh. Pitäisi keksiä vielä näppärämpi tapa, mutta en tehdessä (ainakaan sillä hetkellä) löytänyt parempaa tapaa :D
Niin aidon näköisiä että teki mieli kumartua lähelle tätä näyttöä että välittyisikö myös tuoksu :)
Santra: Teen ohjeen, heti, kun on sopiva hetki. Vähän kummallinen tuo minun työtapani saattaa vain olla :DD