
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tyttäreni ihastui ikihyviksi herukkakakkuun, jota hän maistoi koulukaverinsa kotona. Pyysin ohjeen hyydykekakkuun ja nyt synttäreille sitä varta vasten tein. Jos pitää kirpsakasta ja raikkaasta herkusta, tämä on oikea leivonnainen siihen, nam!

Resepti on suora kopio tyttäreni koulukaverin äidin ohjeesta.
Punaherukkakakku
Pohja: 150 g digestive -keksejä ja 75 g voita
Täyte:
10 liivatelehteä
tilkka appelsiinimehua
500 g maustamatonta jogurttia
4 dl kuohukermaa
3 dl punaherukkahilloa
2-3 dl tuoreita herukoita (pakastettuja olen laittanut aina koko 1/2 litran rasian)
1 rkl vaniljasokeria (aitoa vaniljaa ehdottomasti)
sokeria maun mukaan (en ole laittanut)
Murenna keksit, sulata voi ja sekoita. Painele irtopohjavuokaan ja jääkaappiin.
Kuumenna appelsiinimehu ja lisää liotetut liivatteet mehuun.Sekoita ja anna jäähtyä hieman. Lisää jogurttiin hillo, marjat ja sokerit. Yhdistä joukkoon liivatemehu. Lisää lopuksi kovaksi vaahdoksi vatkattu kerma. Täyte pohjalle ja yön yli jääkaappiin.
Tein ohjeesta vain puolikkaan annoksen, koska syöjiä oli sen verran vähemmän. Tosin olisi pitänyt tehdä kokonainen, sillä kaikki meni jo (jälleen kerran palakuva jäi pois ja kakku näyttää tuiki tavalliselta mansikkakakulta
). Hillon keitin itse. Onkohan kaupoissa punaherukkahilloa saatavissa? Koska puolikas kakku näytti niin onnettomalta, laitoin päälle mansikoita (+hyytelösokerikiille) ja kermavaahtoa. Punaherukoita ei pakastimesta löytynyt enempää ja siksi nuo mansikat joutuivat kakkuun.
Koristeeksi muutama kukkanen.

Kiitoksia paljon ohjeesta. Hyvää oli!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Punaherukka sopisi juuri nyt hiirenkin päivään, kun on häärinyt tosi makeiden leipomusten keskellä !
Kaunis kakku!