Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

02.03.2011 - 23:14

Tässä ohje pieniin pikeeriruusuihin, joita oli hääpipareissa

Pursotettaviin kukkiin pikeeri saa olla melko paksua. Yhteen kananmunanvalkuaiseen laitoin hiukan yli 4 dl tomusokeria (osa oli mansikkatomusokeria). Pikeeri on sopivaa, kun lastaa nostettaessa huippu pysyy pystyssä, mutta kärki taittuu vielä. Liian paksu seos tekee kukista röpelöreunaisia ja liian ohut leviää.

Pursotukseen tarvitaan ruusutylla (tässä Wiltonin 102), pursotinpussi, kukkanaula ja leivinpaperinpaloja.

Kukkanaulan päälle pursotetaan pieni tippa pikeeriä.

Näin leivinpaperi pysyy paikoillaan.

Tyllaa pidetään siten, että paksumpi pää on kukkanaulaa vasten ja kapeampi ylöspäin.

Aloitetaan keskeltä kukkanaulaa pursottaminen ja samalla käännetään käsissä tyllaa ympäri. Jos pikeeri ei tartu heti leivinpaperiin, pursota paperille ensin pieni tippa pikeeriä ja aloita uudestaan. Tyllan päätä joutuu pyyhkimään usein, joten kannattaa pitää kosteaa pyyhettä lähellä. Sotkeentunut tylla tekee epäsiistiä jälkeä pursotukseen.

Pyöritä samaan aikaan kukkanaulaa ja pursota pikeeriä. Pursotuskulmaa muuttamalla saat avonaisempia ruusuja tai ihan pikkunuppuja.

Lopuksi vedä tyllaa hiukan alaviistoon ja lopeta samalla pursotus. Voit sormin siistiä lopetuspäätä, jos se jää törröttämään. Ruusun koko riippuu siitä, kuinka monta kierrosta pyörität kukkanaulaa. Ota leivinpaperi pois ja jätä kukka kuivumaan alustalle. Kukkia on helppo tehdä sarjatyönä, aina vain uusi leivinpaperi tilalle. Joka kerta ei tarvitse lisätä pikeeriä kukkanaulan päälle, vain silloin kun paperi ei enää tartu. Poista tarvittaessa kukkanaulan päältä kertynyttä ja kuivunutta pikeeriä pois.

Lehtiä saa aikaan ilman lehtityllaa leikkaamalla paksun pakastepussin (tai pursotinpussin)  kulma V-muotoiseksi. Leikkaa ensin varovasti pieni osa, voit suurentaa aukkoa kokeiltuasi ensin millaista jälkeä tulee.

Kiinnitä kuivunut ruusu pipariin. Pienet kukat kuivuvat melko nopeasti.

Pursota lehdet ympärille.

Tekemällä pursotettaessa ylösalaisin liikettä lehtiin tulee lainetta mukaan.

 

Pioni kirjoitti 03.03.2011 - 07:58
Kiitos ohjeesta. Voi kun saisi vielä kädestä pitäen opastusta ;) Pitääpä harjoitella taas.. tiedä vaikka saisin joskus vielä onnistumaan. =/
Mari kirjoitti 03.03.2011 - 08:38
Kiitos taasen hyvästä ohjeesta! Minulle on tuo lehden teko ylivoimasen vaikea! Ei taho onnistua ei millään"" Eikat se auta kuin harjotella ;)
Heleen kirjoitti 03.03.2011 - 09:25
Kiitos seikkaperäisestä ohjeesta! Siis melko samalla tavalla, kuin kermaruusut. Noita tyllia etsiskelinkin, ei vielä osunut silmään! Näitä täytyy ehdottomasti kokeilla!
Raisa kirjoitti 03.03.2011 - 09:30
Kiitos tästä! Nimim. "ruusutyllaa hankkimaan!" :D
Tiina/TastyCake kirjoitti 03.03.2011 - 11:40
Ihanan söpösiä nuo pikkuruusut:) Kai noitakin täytyy joku kerta kokeilla kun pikeeriä intoutuu tekemään!
mate kirjoitti 03.03.2011 - 12:10
Lounas tuli justiin syötyä ja kysyin lastenlapsilta (hiihtolomalaisilta), että mitähän syötäis jälkkäriksi. Voi kunpa saisi tälläisiä pipereita hyvän teen kanssa, tuntisi itsensä ihan kuningattareksi.
Hyvää loppuviikkoa. :=)
Paula kirjoitti 03.03.2011 - 12:29
Wau! Tosi kiva, kun jaksat tehdä näitä ohjeita.
nami-hiiri kirjoitti 03.03.2011 - 12:30
Miten ihmeessä tuo kuvissa näyttää niin mahdottoman helpolta ? :-))
Mama kirjoitti 03.03.2011 - 16:40
Aivan ihania pikkuruusisia!
Tingelstiina kirjoitti 03.03.2011 - 17:12
Kiitos yksityiskohtaisesta ohjeesta! Täytyypä joku kerta kokeilla. :)
Tuikku kirjoitti 03.03.2011 - 17:39
Kiitos hyvistä ja selkeistä ohjeista!
KIRSI kirjoitti 03.03.2011 - 21:23
Jätti suuri KIITOS sinulle todella hyvästä kuvaohjeesta.Mukavaa alkanutta kevättä:)
Anne-64 kirjoitti 04.03.2011 - 09:33
Kiitos Ebe ku laitat ohojeet kuvien kansa, siinä o hommasa, mutta meitä o nuin 500 tuhatta iloista leipuria, jokka asiaa arvostaa :D :D

Kuvien mukkaan näyttää helepolle ku heinän teko, mutta veikkaan, että mulla muutama ärräpää pääsis... uskaltaskohan alakaa kokkeileen, musta nuo niin sulosia!!
Tarja kirjoitti 09.03.2011 - 14:57
Kiitos kuvallisista ohjeista! Hieno ruusu!
Käyn aina ihailemassa sun kakkuja täällä. :)
Sonjacky kirjoitti 10.03.2011 - 11:05
Kiitos tarkasta ohjeesta :)
Sofia kirjoitti 02.04.2011 - 11:49
Hienoja ovat kaikki mitä täällä olen käynyt kurkkimassa ja jos sitä taas itsekin palaisi blogimaailmaan takaisin.
Erika kirjoitti 06.04.2011 - 13:37
Nää sun tekemät piparit on kyllä ihan järjettömän ihania! Kokeilin tossa juuri itse noita ruusuja... Näyttävät niin ihanan yksinkertaisilta, mutta eipä nyt sitten iha sitä olekaan. Vielä täytyy harjoitella aikatavalla. Jo pikeerin valmistus on luku sinänsä. Ensin mun pikeeri oli liian löysää ja sitten tais olla liian tiukkaa. Mutta harjoittelua harjoittelua. Ihanaa, että jaksat jakaa näitä ohjeita! Kiitos siitä!!
Ebe kirjoitti 06.04.2011 - 21:10
Kiitoksi paljon kivoista kommenteista :D

Erika: Harjoitusta vaan, äkkiä nämä oppii. Pikeeri on aika hankala, se on niin pienestä kiinni, että seos on sopiva.
MeilläLeivotaan kirjoitti 29.11.2011 - 03:55
Aivan ihkuihanIa! Olen kyllä sun ansiosta ihan hurahtanut näihin pikeerijuttuihin. Ensiaskelua omalta osalta vasta, mutta voi vitsi tää on ihanaa. Ilo ihan vaan katsella sun blogia uudestaan ja uudestaan. Todella taitava olet näissä pikeerijutuissa eivätkä todella ole helppoja, näyttävät helpoilta mutta sitten huomaa millaisen määrän taitoa vaatii, kun alkaa itse harjoitella. Samoin nuo kukat, aivan upeita! Mutta kivaa on vaikkei vielä homma minulla itsellä oikein hanskassa olekaan. Oppimisen iloa, rohkeutta ja innostusta kaikille! T.ML
Ebe kirjoitti 29.11.2011 - 10:29
Meillä leivotaan: Kiitos kauniista sanoista :D Pikeeri on hauska, mutta joskus oikullinen materiaali. Toisaalta sillä saa nopeasti valmista aikaan, kun sen oikut oppii. Ja se opettelu vasta kivaa onkin, kun huomaa homman onnistuvan!
MeilläLeivotaan kirjoitti 30.11.2011 - 21:34
Tuo miniruusu on kyllä aivan huippu. Taas piti käydä täällä sitä ihailemassa. Söpö kuin vastasyntynyt vauva. Opettelu ja testaaminen on musta juuri sitä hauskinta. Matka ensiaskelista siigen että alkaa näyttää lopputuloksetkin kohtalaisilta on aivan älyttömän kivaa. Sellaset ei ole haasteita jonka osaa heti. Eilen tein pikeeriä ja testasin kahta eripaksuista ja vitsi se oli hauskaa puuhaa. Aina tulee kauheen onnellinen olo kun saa jotain ilostuttavaa värkkäillä. Sie olet kyllä suuri inspiraationlähde minunlaiselle aloittelijalle. Vaaleanpunaista, vaaleanvihreää, paksua valkoista ja löysempää valkoista pikeeriä tein eilen. Ovat jääkaapissa, jos päästävät kotio täältä sairaalasta huomenissa niin ainakin muutamsn ruusun haluisun koklata. Massatkin ois valmiina. Toivottavasti ne ei tykkää kyttyrää jääkaapissa... T.ML
Ebe kirjoitti 30.11.2011 - 21:59
Meillä leivotaan: Hauskinta onkin kaiken kokeilu. Harmi, kun tuota aikaa on aivan liian vähän harrastukselle (ainakin omasta mielestä :D )
Tita kirjoitti 16.02.2012 - 16:03
Ihanat ohjeet kuvien kera!Kiitos! Nyt vaan kokeilemaan :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto