
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Hyvää Ystävänpäivää kaikille Mansikkamäen ystäville 

Suklaalehti-keksit ovat niitä harvoja kaupan keksejä, joista tykkään. Teki mieli kokeilla samaa makumaailmaa itsetehtynä ja maustoin pikkuleipätaikinan sitruunalla sekä kanelilla. Taikinasta leivoin erilaisia pikkuleipiä :D
Kaneli-sitruunapikkuleivät
150 g margariinia tai voita
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl raastettua (luomu)sitruunankuorta
2 tl sitruunanmehua
1 tl kanelia (tai halutessa vähemmän)
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja (lisää noin desi kaulittavaan taikinaan)
1 tl leivinjauhetta
1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten.
3. Lisää raastettu sitruunankuori ja -mehu. Pese sitruuna hyvin ennen raastamista ja käytä hienoteräistä raastinosaa. Valkoista kuorenosaa ei saa raastaa mukaan, sillä se on kitkerää.
4. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Jos pursotat taikinan pikkuleiviksi, siirrä taikina pursottimeen. Jos kaulit taikinan, laita se jääkaappiin pariksi tunniksi. Kaulittavaan taikinaan voi lisätä hiukan vehnäjauhoja, jotta taikinaa on helpompi käsitellä. Pipareiden teko onnistuu kyllä tällä pehmeämmälläkin taikinalla.
5. Paista pikkuleivät 200 asteessa 10-15 min riippuen koosta ja paksuudesta. Anna jäähtyä ja koristele.
Nämä ovat pursotettuja ja vaativat noin 13-14 minuutin kypsennysajan.

Maku on hyvin lähellä suklaalehtiä, kun alapuolelle tein tummasta suklaasta kerroksen. Kuviointi on peräisin silikonipannunalusesta, jonka päälle laitoin suklaalla sivellyt pikkuleivät jähmettymään.

Nämä sydämet täytin appelsiini-suklaatahnalla (kaupasta) ja koristelin tomusokerikuorrutteella.

Kaapissa on lojunut muovipussissa pari suklaatransferia ja epäilin niiden jo kuivahtaneen piloille. Tarttumisongelmia olikin, mutta näistä tuli sitten sellaisia vintage-tyylisiä. Hiukan kulahtaneen näköisiä :D

Rakkauden määrää ei pysty mittaamaan, mutta lapsillani ja minulla on eräs hellittelytapa. Esim. sanon, että rakastan (nimi) niin paljon kuin lumihiutaleita on maailmassa tai tähtiä avaruudessa tai hiekanjyviä rannoilla tai jotain muuta, mitä ei pysty laskemaan. Jo pieni tajuaa, että se jotain hirmuisen paljon. Nyt tein lapsilleni ystävänpäiväksi mittanauhakoristeisia sydämiä kuvastamaan tätä meidän hellittelytapaa


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Suloinen hellittelytapa... Meidän pikkuneiti sanoo pikkuveljelleen, että rakastaa niin paljon kuin ihmistä voi rakastaa! Sekin on aika paljon! ;)
'Asteikko'-piparit ovat loistava idea!
Tälle mummille tulee usein pieniä viestejä, että ethän unohda, että rakastan sinua! Siinäkin on tunnetta ja suuruutta mausteina.
Oikein mukavaa Ystävänpäivän iltaa sinulle!
Hyvää Ystävänpäivä ehtoota sinne. :)
Tuo hellittelytapa on ollut meillä jo pitkään ja lapsetkin koittavat kilvan keksiä omia versioitaan taas takaisinpäin :D
http://www.theraspberrybutterfly.com.au/store/pc/catalog/tt-ta04011_779_general.jpg
Kokeilin pikkuleipätaikinaa ja maistui hyvälle. En vaan saanut pursotuksen jälkeä kovin hyvin jäämään pikkuleivän pintaan vaan vähän levisi. Mikäköhän syynä?
Milla