
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tein kirsikka-piimäkakun Ruokatorstain joulu-kirjan ohjeen mukaan. Tosin kakusta ei tullut kirsikkakakkua, koska minulla ei harmikseni ollut kuivattuja kirsikoita (tykkään kirsikoista). Vaihdoin ne kuivattuihin karpaloihin ja hyvin maistuivat nekin 

Kirsikka-piimäkakku (Ruokatorstain joulu)
3 dl piimää
200 g voita
2 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1 tl inkivääriä
3 tl kardemummaa
1 rkl sitruunamehua
1-2 rkl sitruunakuoriraastetta
1 tl soodaa
6 dl vehnäjauhoja
2 dl kuivattuja kirsikoita (laitoin karpaloita)
(lisäsin vielä ylimääräisenä muutaman palan tummaa suklaata rouhittuna)
1. Yhdista sooda jauhoihin.
2. Sulata rasva ja anna jäähtyä.
3. Sekoita aineet kulhossa listan mukaisessa järjestyksessä.
4. Lusikoi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 1 1/2 l vetoiseen vuokaan.
5. Paista kakkua 175 asteessa noin tunti. (Paistoin 50 min ja se riitti tässä vuoassa)
Voin suositella lämpimästi. Minusta oli tosi helppo tehdä, hyvää ja sopii siis myös niille, joille ei kananmuna käy.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Voisinkin testata tuollaiseen kakkuun sitä kirsikkapiimää :-)
Kiitos vierailustasi blogissani. Kaikkea hyvää myös sinulle tälle alkaneelle vuodelle! ;)
Kiitos hyvästä ohjeesta!
Iloista ja onnellista alkanutta uutta vuotta!!