
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Sain kivan paketin Kakkusankareilta, kuten myös ainakin Kermaruusu, täällä. Olen haaveillutkin, että voisin itse vääntää piparimuotteja. Monta kertaa se säästäisi aikaa, kun ei tarvitsisi leikata paperimuotin mukaan pipareita taikinalevystä. Tölkeistä olen aikaisemmin askarrellut joitain pieniä muotteja, mutta suurempien tekoon tarvitaan pidempää metallinauhaa. Tökkimuotteihin löytyy hyvät ohjeet täältä.
Tässä valmiit tarvikkeet ja innokkaasti siis testaamaan.

Paketin ohjeet ovat englanniksi ja meikäläisen turistienglannilla en pitkälle päässyt. Hoksasin vasta myöhemmin, että Kakkusankareiden sivuilla on hyvät ohjeet, täällä. Siksi vääntelin muotin ihan käsissäni tylsän ruokailuveitsen avulla eli työskentelyalustan mahdollisuudet jäivät käyttämättä. Täytyy perehtyä vielä ohjeisiin uudestaan ja tehdä lisää muotteja, kun jouluhässäkät on hoidettu :D
Merihevosesta olen haaveillut jo pidempään ja tässä tekemäni mallipiirustus sekä (ei niin samanlainen) väännetty valmis muotti. Luulisin, että kovin monimutkaisia malleja ei alustan avullakaan saa helposti tehtyä.

Paistettu pipari. Jonkun verran reunat jäivät röpelöisiksi. Muotti oli ehkä liiaksi vääntynyt sitä tehdessä (kun en tehnyt sitä ohjeiden mukaan : ) ) ja vaikka painoin sen hyvin taikinaan, ei palasta tullut reunoiltaan tasaista.

Koristeltu merihevonen.

Laitoin merihevoseen reiän, jotta sen saa kuuseen ripustettua. Siniseen kuorrutteesen ripottelin discohilettä, joka ei ole myrkyllistä mutta ei myöskään tarkoitettu syötäväksi. Kimallus vaan on niin upea 

Kiitokset Kakkusankareille mahdollisuudesta testata tätä mielenkiintoista tarvikepakkausta. Lisää muottimalleja seuraa myöhemmin!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Toivottavasti kaikkien saataville mahdollismman pian:)
Joskus olis kipeästi sitä tarvittu!!
Upea merihevonen!!!!