Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

15.12.2010 - 15:22

Välillä askarteluakin. Tein tälläiset joulukuusenpallot eilen illalla

Heh, huijausta   Ne ovatkin suklaapalloja. Käytin suklaapalloja, jotka ovat muutenkin joulukuusen tarkoitettu. Kaupoista löytyy sellaisia foliopäällysteellä. Tein pienen reiän ja pujotin pallon grillitikkuun. Valutin pikeeriä päälle, joka peitti suklaan. Kun päällys oli kuivunut, koristelin pallon pikeeripursotuksin. Kultainen pallo on suihkutettu syötävällä kultasuihkeella. Punaisessa pallossa ripottelin sokeria valkoisen pursotuksen päälle, kun se oli vielä märkä. Pallo pysyi tikussa sen verran hyvin, että käänsin tikun ylösalaisin, kun pursotin ripustuslenkin. Hetken päästä sen saattoi kääntää oikeinpäin ja antaa kuivua kokonaan. Irroittelin palloja varovasti jo illalla, etteivät ne jämähdä tikkuun. Pieni reikä jäi pohjaan, mutta se ei haitannut.

Nämä syötävät kuusenkoristeet eivät kestä ripustamista, mutta kakkujen päälle tai muuten joulupöytään kävisivät. Kuivasta pallosta pikeeri irtosi helposti eli koristelua ei tarvitse syödä, vaan sen voi kuoria pois kuten kypsän kananmunan kuoret :D

 

 

Mona kirjoitti 15.12.2010 - 15:40
WAU, mikä idea !
Nämä on ihan mahtavia :)
Askartelua&Elämänmakuja kirjoitti 15.12.2010 - 16:44
Kerrassaan ihania;)
piipa kirjoitti 15.12.2010 - 18:05
Sä oot taikuri !
Kyökkis kirjoitti 15.12.2010 - 18:58
Ihan uskomattoman upeita!!!
Anu / Anun keittiössä kirjoitti 15.12.2010 - 20:04
Ja aina vaan paranee... mistä näitä mahtavia ideoita oikein pursuaa? Ja taitoa näyttää riittävän ihan mihin vain :)
Sosuli kirjoitti 15.12.2010 - 20:52
Sinun mielikuvituksesi se ei näytä ehtyvän uusista ideoista : ). Aivan ihania jälleen!
Jenni kirjoitti 15.12.2010 - 20:54
Samaa mietin kuin Anukin, että mistä näitä ideoita oikein ammennat!? Aivan upeita!!
Iida kirjoitti 15.12.2010 - 21:23
Aivan upea idea!!
makeitaunelmia kirjoitti 15.12.2010 - 21:44
Aivan mahtavia. Sulla riiittää mielikuvitusta :) ja taitoa!
Suhmura kirjoitti 15.12.2010 - 22:28
a i v a n u s k o m a t o n t a !!!
riSa kirjoitti 15.12.2010 - 22:37
I-ha-nat! :)
Marsa kirjoitti 15.12.2010 - 22:39
Ihan älyttömän hienot ja kertakaikkiaan nerokas idea. Olet kyllä uskomattoman luova.
enny kirjoitti 15.12.2010 - 23:22
tosi hienoja! olis kyllä joulun aikaan kivoja just vaikka kakun päällä tai jossain joulupöydässä :)
nami-hiiri kirjoitti 15.12.2010 - 23:38
WAU, mikä idea!
Olisin kyllä uskonut vaikka olisit kertonut niiden olevan piparia - niin taitava olet!Ensi jouluksi varmaan näemmkin köykäsiä, aitoja piparipalloja!

Oikeastaan joulun pitäisi nyt kestää seuraavat 2-3 kk, jotta Ebe saisi päälimmäiset ideansa tehtyä lukijoidensa ihailtavaksi!
Ebe kirjoitti 16.12.2010 - 10:40
Kiitos, kiitos kaikille :D

Nämä syntyivät sillä tavoin, että olin tekemässä niitä lankakeriä siihen kangaskakkuun ja ensin ajattelin päällystää suklaapallon (heh, ryöväsin lapsille ostamani namuset, pitää hankkia heille uudet) pikeerillä ja sitten tehdä siihen langat. Mallasin kuorrutettua palloa taloon ja se oli aivan liian suuri (ajattelin kyllä tehdä alunperinkin vain yhden ison lankakerän) ja vaihdoin toffeepalloihin. Pallo nökötti yksinäisenä tikun päässä ja koska pöydällä oli pikeeripusseja, aloin sitä koristella. Sitten keksin pursottaa siihen "ripustuslenkin" ja vielä innostuin tekemään pari lisää. Eli ei sen ihmeempi tapahtumaketju :D

Nami-hiiri: Taitaisivat jo kaikki kyllästyä joulujuttuihin :D Tavallaan uusia juttuja tulee itsestään, kun noita tarvikkeita on levällään joka puolella. Onneksi jouluksi saa kaikki siivottua perheen helpotukseksi pois tieltä. Itseasiassa tein jo piparipallon tai tarkemmin sanottuna sählypallon. Siitä ajattelinkin tehdä piparipalloja, mutta se jäi vielä kehittelyasteelle. En ottanyt edes kuvaa sählypallosta, kun se ei oikein ollut vielä mieleinen ja suunnittelin tekeväni paremman (no, en kerinnyt ja piti antaa se kappale eteenpäin). Saaja tuntui kyllä tykkäävän ja olisi toivonut blogiinkin kuvaa :D
Mia kirjoitti 16.12.2010 - 13:46
Sulla on kyllä ihan älyttömän ihania ideoita ja todella kaunis toteutus. Itse koristelin pipareita eilen ensimmäistä kertaa ja lopputulos kyllä masensi oikein urakalla, kun muistelin täällä näkemiäni toineen toistaan ihanampia keksejä.
Pauliina kirjoitti 16.12.2010 - 17:52
Aivan käsittämättömän hienoja palloja :)
Olet niin uskomattoman taitava!
Ja idearikas!!
Pioni kirjoitti 16.12.2010 - 19:58
Valitettavasti minun sanavarastostani loppuu sopivat sanat... Ihan mielettömän hieno idea ja toteutus taas 10+
Leena V. kirjoitti 17.12.2010 - 10:16
Ihana idea!!!!!!!!!!!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto