
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Käväisin siskoni kanssa Kirjamessuilla ja samalla lipulla sai tutustua Ruokaan, Viiniin ja Musiikkiin, täällä. Kaikkea kivaa oli esillä ja monta tuntia sujahti messuja kierrellessä. Jotain tarttui myös ostoskassiinkin, sekä luettavaa että syötävää :D
Esittelyssä oli esim. Perheleipureiden Luomurieskat ja kaveriksi tarjottiin poron kylmäsavulevitettä. Sekä siskoni ja minä ostettiin kumpikin oma satsi ja sisko teki kotonaan herkullisia, täytettyjä rieskaleipäsiä. Kotona tein samanlaisia, hiukan eri täytteellä kuin mitä siskoni käytti.

Pakkauksessa oli kaksi rieskaa. Alimpaan levitin poron kylmäsavulevitettä. Sen päälle laitoin tasaisesti kylmäsavustettua poronpaistia (Lapin Liha Oy) ja Vaalan Juustolan Erätuli loimu-savustettua sulatejuustoviipaleita, jääsalaattia ja tuorekurkkusilppua (keskiosan siemenet jätetään pois). Toiselle rieskalle levitin ruohosipulista tuorejuustoa ja kippasin sen täytteiden päälle. Leikkasin täytetyn rieskan kolmioksi ja koristelin salaatilla sekä tuorekurkulla. Muutamaan lisäsin vielä hillosipulin (itse tykkään, kaikki eivät :D ). Coctailtikku pitää leivät varmasti yhdessä ennen syömistä.
Nopea ja helppo suolainen herkku 


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Möme: Ostin coctailtikut Tiimarista. Se oli joku alekori, en tiedä saako niitä sieltä vielä. Minusta olivat nättejä ja somempia kuin normitikut.