
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Moni on toivonut pieniin vauvatennareihin ohjetta. Alkuperäinen ohje on Pionilaaksosta, täältä. Pioni on tehnyt tossut itsetehdystä vaahtokarkkimassasta, joka onkin varmasti oivaa materiaalia tossujen tekoon joustavuutensa ja helpon käsiteltävyyden takia. Itse käytän yleensä Städterin sokerimassaa, koska sokerimassa kovettuu nopeasti.
Vihreät tossut tein kokonaan marsipaanista, vaaleanpunaiset sokerimassasta ja valkoiset kukkasilla valmiista vaahtokarkkikuorrutteesta.

Kaavoja olen vähän muuttanut ja tekemäni tossut ovat 6-6,5 cm:n pituisia. Pohjan kaava on siis hiukan pienempi tästä.

Pohjapalojen paksuus on tässä 2-3 mm, mutta kaulittu kuorrute voi olla tätä paksumpaakin.
Kärkiin on hyvä laittaa lisäpalat etuläpän tueksi.

Leikkaa etuläpät ja siisti sormin reunat.
Levitä koristeliimaa tai sivele kevyesti vettä lisäpalan päälle. Laita jo valmiiksi talouspaperista paperimytty etuläpän tueksi. Varo, ettei paperi jää missään vaiheessa kiinnitettävien osien väliin.

Kiinnitä läppä ja painele/siisti kengän kärki tarvittaessa. Koska kärkeen tulee useampi pala, niin helposti kärki leviää liikaa ja kengästä tulee leveäkärkinen.
Leikkaa kuorrutteesta kengän sivupalakappale.

Kuvioi pinta koristepyörällä tai muulla marsipaanityövälineellä.
Paina nauhanreiät pyöreäpäisellä tyllalla (n.2,5 mm).

Valmis kappale.
Levitä koristeliimaa kengänpohjan sivureunaan.

Kohdista kappale ja kiepauta se kengän reunoille nurja puoli sisäänpäin. Yleensä käytän kahta kättä, mutta tarvitsin kuvauksiin toisen :D

Muotoile kenkää millaiseksi sen haluat. Yleensä levitän hiukan takaa.
Painele alareuna huolellisesti. Tarkista etuläppä suhteessa reunoihin, että saat nauhat pujotettua reikiin kengän kuivuttua. Vaahtokarkkikuorrute ja marsipaani säilyvät sen verran joustavina, että etuläppää voi muotoilla hiukan vielä seuraavana päivänäkin.

Kärkiosaan tulee vielä päällyskappale. Siisti irroitetun puoliympyrän kaareva osa sormin siistiksi, levitä koristeliimaa ja kohdista paikoilleen
Leikkaa ylimääräinen kuorrute. Varo tekemästä jälkiä sitä ylemmäs kuin mihin alareunanauha tulee.

Leikkaa kapea nauha alareunaa varten. Pituudella ei ole niin väliä, kunhan se on reilusti pidempi kuin kengän ympärysmitta.
Koristele halutessasi.

Laita liimaa kengän alareunaa ja kiepauta nauha ympärille. Leikkaa saksilla ylimääräiset pois.
Liimaa takanauha, jos sellaisen kenkään haluat. Jätä kenkä/kengät kuivumaan.

Kengän kuivuttua poista paperinpalat pois pinseteillä tai muuten varovasti.
Pujottele kengännauhat. Pyöreä nauha on helpompi laittaa kuin tälläinen litteä. Jos nauha on kovahkoa materiaalia, se saattaa rikkoa reikää. Nauhan voi tehdä myös kuorrutteesta.

Sokerimassa kuivuu yön aikana niin kovaksi, että nauhan pujotus sujuu ongelmitta. Marsipaani oli hieman hankalampi, mutta onnistui kuitenkin.

Eniten vaikeuksia tuotti valmis vaahtokarkkikuorrute. Se on huomattavasti pehmeämpää ja ei kuivu niin tehokkaasti kuin itsetehty vaahtokarkkimassa. Tomusokerin lisääminen tekovaiheessa saattaisi auttaa tähän.

Kengän voi koristella myös elintarvikevärillä maalamalla tai muuten omalla tyylillä :D Kengän suhteita muuttamalla saa taas uutta ilmettä esim. tekemällä paksupohjaisempi versio.


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Handmade by Suvi (uusi)
Jaanan Kakkupuoti (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Ruusutarha (uusi)
Kiitos todella selkeistä ohjeista.
Kerran olen jo näitä testannu, pitää kokeilla uudestaanki ku hyvä tilaisuus tulee..
Taidanpa kokeilla sinunkin ohjeillasi tekemistä, vaikka tykkään kyllä alkuperäisistäkin kaavoista.
Värikästä syksyä!
Pionilaaksossa olenkin käynyt näitä aina ihailemassa, mutta nyt varmaan viimeinkin täytyy itsekkin uskaltautua kokeilemaan näiden tekoa ! :) Kiitos hienoista vaihekuvista !
Mukavaa talven alkua sinulle ja perheellesi !