
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Nyt meinaa mennä leivonta ihan pipariksi ja lisääkin on vielä odottelemassa valmistumista. Hääjuhliin tein 50 piparia limenvihreällä teemalla ja mukana sai olla myös kanervan sävyä. Siis vihreää ja vaaleanpunaista noin käytännössä 
Pakkasin piparit kahteen leivoslaatikkoon. Nuo keltaiset eivät satu värityksensä puolesta mukaan, mutta ne tein tavallaan (luutnantti)sulhaselle. Luutnantin kauluslaattaan kuuluu 2 heraldista ruusua ja nyt sulhaselle on omat pipariversiot. Otin netistä mallin ja leikkasin palat paperimallin avulla. Kultaisella kristallitomulla töpsötin kullanhohdetta.

Toisessa laatikossa oli isommat piparit.

Vaaleanpunaisia kukkia. Tein valkoisen pohjan kuivuttua kukkien äärirajat ja täytin ne samantien löysällä pikeerillä siten, että reunoilla pikeeriä on paksummin ja siveltimellä vedin pikeeriä kohti keskustaa. Hieman samaa tyyliä kuin brush embroidery-pipareissa, mutta kukka täytetään kokonaan.

Lähikuvaa.

Hääkakkuja.

Vaikea kuvata, kun melkein jokainen pipari on erilainen ja ihan kaikkia ei tänne oikein viitsi ladata. Sanokaa vaan, jos piparikuvat saavat jo riittää, niin vähennän niitä :D

Käytin Wiltonin vaaleanvihreää koristesokeria kimallusta antamaan.



Paljon onnea hääparille!


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Kuvia on niin ihana katsella, käyn lähes päivittäin kurkkaamassa mitä keikkea ihanaa olet tehnyt :)
Sivusi piristävät päivääni todellakin :)
Ensimmäisessä korissa on tuollainen neliskanttinen vihreällä koristeltu pipari, joka näyttää kukilta nuottiviivastolla, olisiko siitä saanut vielä lähikuvaa? :D
Sindu: Siitä ei taida lähikuvaa olla. Se oli eräänlainen testipipari, kun olin nähnyt netissä aika kivan, samalla tyylillä tehdyn piparin. Kokeilin sitä, mutta minulla ei ollut kauniimpia pikkukukkia ja noissa oli vääränväriset keskustat valmiina.
Leipuritar: Vaaleita läikkiä tulee helposti, jos kuivuminen on hidasta ja varsinkin vihreässä ja punaisessa näkyvät tosi hyvin. Luulisin myös pikeerin kosteuspitoisuuden vaikuttavan eli löysyys ja kananmunanvalkuaisten vesipitoisuudesta. En ole keksinyt keinoa sen estämiseen ja siksi teen usein varapipareita tai osan selllaisena koristeluna, ettei läikikkyys haittaa. Se on myös syy, että suosin vaaleita värejä. Talvella sisälämmityskautena läikikkyyttä on vähemmän. Jos joku tietää hyvän kikan läikittymisen estämiseksi, voisi vinkata siitä :D
Suhmura: Koristelen pipareita erilaisissa osissa, riippuen paljon esim. siitä, että onko paljon eri värejä. Eriväristen pursotusten täytyy kuivua välissä tai väri leviää toiseen. Tai sitten yritän jättää pienen raon, jos se sopii pipariin. Kun koristepursotukset ovat kuivat, kiinnitän nonparellit. Jotkut nonparellit laitan suoraan kosteaan pikeeriin jo koristeluvaiheessa. Usein on eri vaiheessa olevia pipareita työn alla, koska esim. pursotusta en voi tehdä jatkuvasti tai käsi ei kohta toimi enää (ranne on murtunut aikoinaan ja ei kestä pitkää yhtäjatkoista pursottamista). Siinä välissä sitten kiinnitän nonparelleja tai täytän lisää pipareita. Samoin siinä ei kyllästy yhteen työvaiheeseen liikaa, kun vaihtelee hommia.
Kyllä sun täytyy saada joku pipari kirja työn alle!! olet niin taitava ja luova. Älä missään nimessä vähennä kuvia!! niitä on ilo ihailla ja yrittää itse päästä samaan tulokseen :)
Heidi: Hyvä idea, täytyy tehdä ohjeistus, kun seuraavan kerran koristelen pipareita :D
Maiju Jussila: Helmenvalkoiset nonparellit ovat Dr.Oetkerin kulta/valkoinen nonparellisekoituksesta
http://www.oetker.fi/fi/Tuotteet/?intProductCategoryID=64&intProductID=100
Löytyvät melkein joka marketista :D
http://ebetys.com/blog/1425105/fantasiapikkuleivat/