
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Siskoni rakastavat kalaherkkuja ja aika monen muunkin mielestä suolaiset syötävät maistuvat makeita paremmin. Mitään erityistä ohjetta näihin ei ole, sillä sävelsin täytettä sen mukaan, mitä kaupasta tarttui ostoskoriin ja kaapista löytyi.

Rullaan käytin grahampaahtoleipää, joista leikkasin reunat pois. Annoin palojen kuivahtaa leivinpaperin päällä. Kostutin vasta sen jälkeen palat kasvisliemellä ja ladoin ne vierekkäin.
Mousse:
1 pkt kylmäsavulohi tuorejuustoa
1 paketti Apetit ruodotonta savulohta (200-300 g)
Creme fraichea (hmmm... ehkä puoli purkkia ja heitinköhän mukaan tilkan ruokakermaakin)
sitruunamehua
tilliä
sitruunapippuria
karkealla terällä raastettua tuorekurkkua (puolikas, kuorittuna)
yksi pieni hapan omena myös raastettuna karkealla terällä
hiukan punasipulisilppua
Päälle: ruokakermalla notkistettua ruohosipulituorejuustoa, kylmäsavulohisilppua, tilliä, punasipulia, pari rouhaisua pippurisekoitusta ja sivuille salaattia
Tarpeita jäi vielä yli ja lopusta tein ruisleipien päälle täytteen.

Täyte:
Valion Koskenlaskija yrtti-valkosipuli sulatejuustoa (puolikas rasia)
tilkka ruokakermaa
pari ruokalusikallista kevytmajoneesia
kylmäsavulohta silputtuna
tilliä
punasipulisilppua ja tuorekurkkusilppua
sitruunamehua
sitruunapippuria
Koristeeksi:rucolaa, tilliä, ruohosipulia ja basilikaa.
Tuorejuuston möyhensin sauvasekoittimella pehmeäksi yhdessä tilkan kermaa ja majoneesin kanssa. Loput ainekset lisäsin mukaan ja mausteita maun mukaan. Valitettavasti ohjeet ovat kovin ylimalkaisia, mutta tehdessä ei tule paljon mittailtua. Lisäyksiä tulee tehtyä sen mukaan, miltä maistuu. Pikkusisko toimi lopullisena makutuomarina ja koristeli leivät. Nähtävästi olivat hyviä, sillä en ehtinyt itse maistaa yhtään, kun jo loppuivat. Kalarullaa maistoin ja se oli ihan jees, mutta kyllä Make-siskoni tekee paljon parempia suolaisia herkkuja :D

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)