
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Tänään kävin katsomassa ystäväni pientä poikavauvaa ja samalla vein pienen kakun. Tämä olikin moussekakku gluteenittomalla keksipohjalla (Semperin digestivekeksejä). Gluteenittomat keksit olivat tosi kuivia, rasvaa sai lisätä melkein puolet enemmän totutusta. Onko parempaa vaihtoehtoa gluteenittomaan moussekakkuun kuin nuo Semperin keksit? Meidän kaupasta en löytänyt muita. Mousse oli samanlaista kuin tämä, mutta lisäsin yhden liivatteen lisää.
Hyydytetyn kakun päälle sipaisin kermavaahtoa ja tein suklaareunuksen. Koristeena oli silikonimuotilla tehty vauva, aitoja ruiskaunokin terälehtiä ja pieniä sokerimassakukkia. Osa kukista oli valkoisia, mutta kuvassa väriero näkyy huonosti.

Väritys poikavauvalle jälleen perinteisen sininen :D

Reunus. Reunapursotuksen päälle ripottelin pieniä, hopeisia nonparelleja.

Onneksi olkoon koko perheelle!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Nätti kakku.
Aidot ja epäaidot pienet kukat näyttävät viihtyvän oikein hyvin keskenään !
Kiitos Ebe, kesäylläristä. Olen aivan sanaton...
Oot kyllä melkoinen taikuri. !!!!!!
Möme: Ripottelin vain ruiskaunokin terälehdet kerman päälle.
Hannar: Vauvamuotti on täältä
http://www.ullanunelma.fi/product_details.php?p=2296