
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Hääpipareita tein samaan aikaan kuin aikaisempia rippipipareita, kun kummassakin oli toiveena sama väritys. Valkoista ja vaaleanpunaista. Näin kävi helposti pipareiden koristelu sarjatyönä ja ei tarvinnut useaan kertaan pikeeriä värjätä.
Piparimalliksi pyydettiin isoja ruusuja ja kukkia tähän tapaan täällä. Pipareita tein 70kpl.

Lähikuvaa. Vaaleanpunaisiin laitoin mansikkatomusokeria ja hiukan värjäsin pastavärillä lisää.

Hääparille tein ylimääräisenä yllätyksenä lautasellisen erilaisia pipareita. Pakkasin tämän kuvauksen jälkeen sellofaaniin ja kiinnitin valkoisella lahjanauhalla.

Kooste. Jokaista piparia en viitsinyt erikseen kuvata, kun ovat melko samanlaisia kuin ennenkin :D

Hääparille astiastoon teekuppi...

... ja kannu.

Love 

Onnea hääparille!

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Elenan Kakkuja
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kaakao kermavaahdolla (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Petruksen piparkakut (uusi)
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
The Cakes Are All We Need (uusi)
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Piparkakkukisat 2011
Ruusutarha (uusi)
Nämä on niin kauniita!!!!
♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥
-Olet kyllä mieletön taituri ;)
Kuinka kauan piparit säilyvät hyvinä? Mietin, että olisi kiva tehdä jotain tuommoista omiin häihin kiitoskarkkien sijaan, mutta hääviikolle en moista urallaa tohtisi jättää..
Nämäkin taas ovat niiiiiiin ihania!
Tein nämä, sekä rippipiparit samalla kertaa. Kappalemäärää en tarkkaan laskenut, olisiko kutakuinkin 140 kpl. Suurin osa oli aika helppoja ja vaativat vain yhtä tai korkeintaan kahta väriä. Mitä useampi väri, sitä hitaampi tehdä. Koristelun tein leppoisalla tahdilla kahden päivän aikana, sillä täyttämisen jälkeen piparin pinnan täytyy kuivua. Yhden piparin koristeluaikaa en osaa sanoa, sillä teen isommat määrät sarjatyönä, ensin ääripursotukset, sitten täyttö ja lopuksi koristelu. Jos koristelussa on paljon yksityiskohtia tai nonparelleja yksittäin kiinnitettynä, aikaa kuluu enemmän.
Anna: Piparit säilyvät kuten itsetehdyt piparit yleensäkin. Ainakin pari viikkoa vallan mainiosti ja pidempäänkin. Säilytyspaikan olisi hyvä olla kuiva ja viileä (näillä keleillä aika haastavaa). On meillä syöty puoli vuotta kaapin kätköissä olleita koristeltuja pipareitakin ja hyvin meni :D
Anonyymi: Mukavaa, jos piparit olivat mieleisiä. Onnea vielä kerran : )
Kermaruusu: Voi kun saisi samanlaisen kyltin tuonne omalle pihatielle. Olisipa hauska tiennimi. Pitäisikö hakea muutosta? :DD
Ellu: Taikinaan kannattaa lisätä jauhoja aluksi vähemmän ja lisätä tarpeen mukaan. Liika jauho tekee taikinasta murenevaista. Kaulintavaiheessa joka tapauksessa taikinaan lisääntyy jauhoja. Muotit ovat valmismuotteja. Pikeeri on aika hankala aine ja oikea koostumus on joskus pienestä kiinni, mutta kokeilemalla sen parhaiten oppii.
Pikerinkin onnistuin tekemään, mutta kyllä koristeluista tuli niin amatöörimäisiä, että ensin kovasti mietin, kehtaanko tarjota! Tosin ensimmäiset kappaleet olivat niin kamalia, että ne syötiin itse ennen kuin kukaan ehti nähdä niitä.
Sain kuitenkin ihan siedettävän näköisiäkin aikaiseksi ja vieraat kovasti kehuivat! Vieraat tosin eivät koskaan ennen olleet varmaankaan nähneet itse tehtyjä ja koristeltuja pikkuleipiä.
Suuri kiitos, Ebe, ihanista ohjeista! Jatkan taas joskus harjoituksia.
http://shop.haveyourcakeandeatit.org/open-rose.html