Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

14.06.2010 - 20:07

Tänään väsäilin kukkakoristeita sokerimassasta. En ole vielä varma, käytänkö rippikakussa näitä vai jotain muita. Sen näkee sitten kakkua tehdessä. Ohjeenkin tein samalla, kun kukkien teko sujui ihan mukavasti.

Tarvikkeita. Ensin kokeilin 5-lehtistä ruusumuottia, mutta siitä tuli niin pyöreäpäisiä terälehtiä, että kokeilin jotakin muuta.

Käytin piparimuottia, vaikka siinäkään ei terälehtimuoto ollut aivan oikea. Pidin kuitenkin enemmän näistä teräväkärkisistä kukista kuin ruusumuotilla tehdyistä. Petunioita on niin monenmoisia :D

Kaulitusta sokerimassalevystä otin paloja muotilla.

Leikkasin yhden terälehden pois.

Käänsin palan ja nipistin kukan reunat yhteen "nurjalta" puolelta.

Leikkasin saksilla ylimääräisen pois.

Käänsin palan muotoilumatolle ja pyöreäpäisellä muotoiluvälineellä litistin terälehtiä. Yritin saada muodon pysymään mahdollisimman pyöreänä eli suunta enemmän sivuittain kuin kärkeä kohti.

Muotoiluvälineellä ohensin terälehden reunoja vielä lisää pyörivällä liikkeellä.

Kuvioin marsipaanityövälineellä (veitsikin kävisi). Tein muutamia keveitä vetoja, joiden ei tarvinnut ylettää kärkeen asti. Jokaiseen terälehdeen tein keskelle yhden pitkän, hiukan syvemmän viillon.

Painoin keskeltä muotoilusienen päällä.

Pyöristin terälehden nostamalla alapuolelta työvälineellä ja auttamalla päältä sormin.

Kukat kuivatin foliokupeissa.

Lopuksi koristelin muutamia kukkia tomuväreillä ja  keskustaan kiinnitin sokerihelmiä+nonparelleja. Tein myös sini- ja punasävyisiä petunioita. Loppusilaukseksi hento suihkaus helmiäisspayta.

Lehdet tein nukkapintaisen näköisiksi muotoilusienellä. Ensin lehtipala alustalle ja muotoilumatto päälle.

Kaulin pikkukaulimella päältä, mutta onnistuu ihan sormin painaenkin.

Nyt lehti muistuttaa nukkapintaista petunian lehteä.

Vielä lehtisuoniviillot.

Valmiita kukkia.

Lähikuvaa.

Kukat ovat aika ohuita eli varovaisuutta käsiteltäessä

 

Anonyymi kirjoitti 14.06.2010 - 20:46
Aivan ihastuttavia kukkia. Värit ovat IHANIA! Silmänruokaa parhaimmillaan!
Mama kirjoitti 14.06.2010 - 20:47
Minulta tuo ensimmäinen kommentti. Uskomattoman kauniita siis nuo kukat!=)
Pioni kirjoitti 14.06.2010 - 21:16
Ei tää enää voi ollat totta! Ihan täydellisiä ja niin kauniita.
Madicken kirjoitti 14.06.2010 - 21:16
Voi mitä hienouksia olet taas jaksanut tehdä, ihania!
Hönttä kirjoitti 14.06.2010 - 21:19
Näyttää niin helpolta tuo teko, mutta miksköhän mun kukista ei tuu sit tuommoisia ;DD Niin kauniita nämäkin taas!
mate kirjoitti 14.06.2010 - 22:01
Käsittämättömän kauniita, petunian kukkia. Kyllä on tekijällä taito hyppysissä.
Ancka kirjoitti 14.06.2010 - 22:04
Todella elävän näköisiä. Valtavan hienoja! Ja kiitos selkeästä tutorialista. Pitääkin kokeilla, kun on taas niin monta kakkuprojektia tuloillaan :)
Maiju kirjoitti 14.06.2010 - 23:02
Jollain tasolla leipomisessa ja paperiaskartelussa on paljon samaa.... minäkin rakastan kukkien tekemistä, mutta paperista ;)
Tiina kirjoitti 14.06.2010 - 23:12
Voi että kun ovat kauniita!! Miten ihmeessä saat ne ehjinä noin ohuiksikin tehtyä, ihan kadehdittavaa... :)
Kermaruusu kirjoitti 14.06.2010 - 23:44
Uskomattoman upeita kukkia taas!! Ja tosi hyvä idea saada lehden pinta nukkamaiseksi!
nami-hiiri kirjoitti 15.06.2010 - 03:19
Ihastuttavia kukkia taas kerran !
Sormissa syyhyy - aikaa olisi - kärsivällisyyttä vaikka muille jakaa - rohkeus puuttuu ja oikeaoppiset välineet :-) Värittäminen käy kyllä paperille, mutta sokerimassalle.....
Essuliini kirjoitti 15.06.2010 - 06:33
Huikean kauniita, värikin näissä täydellinen <3 Nyt odottelemaan kakkua mihin nämä kenties päättyy....!
Miimi kirjoitti 15.06.2010 - 08:36
Sanattomaks vetää jälleen... mielettömän upeita ja nättejä ja ja...! :)
kotiäiti kirjoitti 15.06.2010 - 08:56
Tosi nättejä !
Makea maa kirjoitti 15.06.2010 - 09:32
Todella kauniita kukkia! :) Katselen sinun kukkatöitäsi aina ihastuksella. Kiva kun laitoit näin selkeät ohjeet, ehkä oppisin itsekin!
Suklaasydän kirjoitti 15.06.2010 - 10:09
Niin kauniita! Voi kun onnistuisi omatkin kukat samalla tavalla...
jaana kirjoitti 15.06.2010 - 10:49
Hei! Teet oikein kauniita kukkia,mutta nyt olet epäonnistunut petunioissa,niissä ei ole väliä terälehdissäja päät ovat pyöreät,eivät teräviä.kerroin näin puutarhurin näkökantanani,en loukatakseni tekemääsi.Hyvää kesää ja runsaita kukkia!
MinnaT/Makiaa Minnalta kirjoitti 15.06.2010 - 11:10
Ihania kukkia! Ja kiitos ohjeista, jospa sitä vaikka itsekin osaisi tehdä :) Jos ei onnistu, ei ainakaan ohjeissa ole vikaa :)
Kyökkis kirjoitti 15.06.2010 - 11:29
Todella kauniita!! Ihastuttavat värit!
Herkkusuu kirjoitti 15.06.2010 - 12:18
Ei voi muuta kuin sanoa kuin, että upeita. Kiitos selkeästä ohjeesta, jos tulisi joskus vaikka kokeiltua kunhan ensin saan hankituksi lisää välineitä.
Nina kirjoitti 15.06.2010 - 12:37
Oi, miten kauniita! =)
Ebe kirjoitti 15.06.2010 - 15:45
Kiitos ihanista kommenteista :D

Maiju: Kukkien tekeminen on aina kivaa, oli materiaali mikä tahansa. Muuten olen paperikukkiakin tehnyt, mutta en kortteihin. Sinulla on aina niin upeita kukkia korteissasi :D

Jaana: Ei näistä ihan oikeanlaisia tullut, aivan totta. Käyttämäni muotti ei ollut aivan oikeanlainen. Oikeassa petuniamuotissa terälehti on lyhyempi ja pyöreämpi sekä puöreäpäisempi. Tein ensin ruusumuotilla, mutta kukka muistutti liikaa ruusua, joten tämä oli sitten toiseksi paras vaihtoehto. Hiukan tälläistä muotoa hain

http://www.frogsonice.com/photos/flowers3/pink-petunia.jpg
Miukku kirjoitti 15.06.2010 - 17:16
täydestä menee ainakin minulle ;) Kertakaikkiaan hurmaavan ihania, hämmästyttävän taitava olet.
Ebe kirjoitti 15.06.2010 - 18:31
Täällä on petuniamuotit, mutta muotoilussa on käytetty silikonimuottia
http://www.cakejournal.com/archives/how-to-make-a-gum-paste-flower
Santra kirjoitti 15.06.2010 - 22:13
Wau todella upeita ja niin aidon näköisiä, sä oot kyllä welho! En tuu koskaan yltämään sun tasolle..
Leena/Tekevät Kädet kirjoitti 16.06.2010 - 10:40
Oih-miten kauniita. Ja mikä kekseliäisyys sulla on!! :)
Seliina kirjoitti 16.06.2010 - 13:05
Kauniin herkkiä kukkasia, voin melkein tuntea niiden tuoksun :)
Tarja kirjoitti 16.06.2010 - 15:55
Aivan mielettömän kauniita. Paljon hienompia nämä sinun tekemät kuin tuolla silikonimuotilla muotoillut.
PuuVilla kirjoitti 16.06.2010 - 16:40
Todella kauniita kukkia!!! Ei parempia vois olla!!!!
Suklaasilmät kirjoitti 17.06.2010 - 11:57
Miten hempeitä kukkia! Hienoa!
Herkkusuu kirjoitti 17.06.2010 - 14:34
Nyt pitää sinua ja sinun mielikuvitustasi vaivata eli pitäisi tehdä naiselle 40-vuotis kakkuun jokin helppo, mutta huumorin tajuinen kakunkoriste mansikkakakkuun, jossa ei saa olla tuota lukua. Jos keksit jonkin helposti toteutettavan idean piipahdatko blogissani kertomassa, aikaa on 6.7 asti, jolloin pitäisi alkaa tehdä koristetta.
Tanja kirjoitti 17.06.2010 - 23:11
Tuttua taattua Ebe-laatua! :D
Upeita!!
Anu/Anun keittiössä kirjoitti 18.06.2010 - 11:46
Vau, taas olet tehnyt jotain upeaa ja kaunista. Ja vielä ohjekin meille muille, kiitos. Vaikka enpä taida silti ainakaan tälle tasolle yltää, mutta ehkä joskus yritän kuitenkin.
baula kirjoitti 19.06.2010 - 07:58
Eipä voi muuta sanoa, kuin VAU!!
Ewelyn kirjoitti 19.06.2010 - 09:55
Voi Ebe miten ihania ja kauniita kukkasia oot taas tehnyt! Niin hauraan ohuitakin, mulla tulee aina sellaisia paksuja kökköjä.. Oot kyllä niin mestari!!!

Oikein aurinkoista kesää Sinulle =)
Laura kirjoitti 20.06.2010 - 21:00
Nää on upeita! VAU!
kikka kirjoitti 22.06.2010 - 07:47
Todella ihania kukkia.Tulee ihan lapsuuden aika mieleen
kun rakastimme kerätä kukkia.Olet kyllä taitava!
Saija kirjoitti 23.06.2010 - 14:20
Aivan kuin oikeita kukkia.. Todella hienoja!
Ansku kirjoitti 26.06.2010 - 09:55
Voi että kauniita!<3<3<3
kotihippi ja Leipuri kirjoitti 29.06.2010 - 06:23
Oi kun hienoja!
Selde kirjoitti 12.07.2010 - 12:50
Ihania, aivan elävän näköisiä; siskokin luuli niitä aluksi oikeiksi! ; ) Sitä vaan ihmettelee, kuinka joku voi osata tehdä tuommoisia.. Mietin vain kun itse en ole koskaan kokeillut sokerimassaa, niin onko se käytössä paljon parempi kuin marsipaani?
Ebe kirjoitti 13.07.2010 - 09:29
Kiitos ihanista kommenteista!

Selde: Toiset tykkäävät marsipaanista ja toiset sokerimassasta. Itse käytän mieluiten pelkkää sokerimassaa koristeissa, koska se kuivuu nopeasti ja siitä saa muotoiltua ohuempia terälehtiä. Alussa sokerimassa tuntui vaikealta käsitellä juuri tuon nopeamman kuivumisen takia, mutta nyt siihen on jo tottunut. Hyvä välimuoto on sekoittaa vaikka puolet ja puolet marsipaania sekä sokerimassaa. Sitäkin käytin jossain vaiheessa. Suhdetta voi muuttaa tarpeen mukaan. Kannattaa kokeilla : )
Meillä Leivotaan kirjoitti 16.07.2010 - 00:02
Aivan suloisen näköisiä kukkasia! Laitoin blogisi osoitteen oman blogini Suosittelen -listaan. Toivottavasti se käy. T.Meillä Leivotaan
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja 
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla (uusi)

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut (uusi)

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need (uusi)

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja
Makoisat blogit, Arkisto