Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

15.05.2010 - 13:05

Nämä tein Marttojen myyjäispöydälle tarjolle, jos jollain olisi kakkukoristeen tarvetta. Vaaleanpunaista sokerimassaa jäi äitienpäiväkakun koristeiden teosta, joten hyödysin sitä näihin. Ruusut asettelin sokerimassalaatan päälle.

Iso ruusu pikkukukkien kera. Pieniä kukkia on myös ruusun toisella puolella.

Tälläinen kukkasävellys

Simppeli vihreä asetelma. Tähän käytin jo aiemmin tehdyn ruusun.

Erillisiä päivänkakkaroita. Nämä laitoin sellaisenaan rasiaan.

Lisäksi tein pari kääretorttua ja mustikkapiirakkaa, mutta niistä en kuvia napsinut :D

 

Anette kirjoitti 15.05.2010 - 14:40
Mielettömän upeita. Miten sä saat näistä ruusun terälehdista niin aidon näköisiä? Ne kai täytyy kaulia varmaan tosi ohueksi vai onko siinä jokin niksi :-)
nami-hiiri kirjoitti 15.05.2010 - 15:19
Vain tuoksut puuttuvat kukkasistasi !
Nuo varmasti tekivät kauppansa.

Sää on tosi viileäksi heittäytynyt ja harmaa, pullan paisto auttoi. Iltameneekin taas ruusuja harjoitellessa :-)
Herkkusuu kirjoitti 15.05.2010 - 15:21
Ostaisin heti, ovat niin kauniita ja oikean näköisiäkin :=)
Noora kirjoitti 15.05.2010 - 15:31
Ei voi olla totta miten kauniita! Varsinkin toi vihree ruusu!
Tuikku kirjoitti 15.05.2010 - 15:59
Todella kauniita ruusuja ja aidon näköisiä. Teetkö aina ruusut ilman muotteja vai käytätkö noihin isompii jotain muottia?
Iita kirjoitti 15.05.2010 - 17:47
Upeita!! Ruusut on niin ihanan aidon näköisiä!!
Tuija kirjoitti 15.05.2010 - 18:00
Kertakaikkiaan upeita!
MIA kirjoitti 15.05.2010 - 19:22
Hienoja ovat! Ja mielenkiinnolla odota tietoa että menikö kaikki kaupaksi ja mitä hintaa pyysit?
Johanna/vauvapaakari kirjoitti 15.05.2010 - 20:56
Niin kauniita <3 <3 <3 <3 <3
Miimi kirjoitti 15.05.2010 - 20:57
Osaisipa itsekin tehdä noin hienon näköisiä ruusuja... *huokailee*
Lissu kirjoitti 15.05.2010 - 22:14
olisko jossain ohjeita ruusun askartelusta ?
Pioni kirjoitti 16.05.2010 - 08:02
Uskomattoman upeat kukat! Ja tuo vihereä ruusu vei sydämeni...
Sarita kirjoitti 16.05.2010 - 08:26
Aivan mahtavia=) niiiin aidon näköisiä!!
Tiina/TastyCake kirjoitti 16.05.2010 - 10:00
IHANIA!
Maiju kirjoitti 16.05.2010 - 19:16
Nämä on niin uskomattoman kauniita, että varmaan vietiin käsistä ;)
Suviih kirjoitti 16.05.2010 - 21:50
Nämä sinun kukat on aina niin ihania. Joskus kun oppisi tekemään yhtä kauniita ja aidon näköisiä. Menivät varmaan kaupaksi?
maikkili kirjoitti 16.05.2010 - 22:09
kauniita on sun kukkasi ain.....
mertzu kirjoitti 16.05.2010 - 23:01
Todella kauniita kukkia! Eivät varmaan kauaa myyntipöydällä vanhentuneet.
HP kirjoitti 17.05.2010 - 08:06
Aivan ihania :)
Hönttä kirjoitti 17.05.2010 - 08:27
Niin kauniita!! Kaikenlaista ihanaa koko etusivu taas täynnä, kun ei hetkeen ole ehtinyt käydä "kylässä"
Simasuiden Kuningatar kirjoitti 17.05.2010 - 08:30
Olet kyllä niin mestari näissä.Aivan mahtavia kaikki teokset!:)
Paula kirjoitti 17.05.2010 - 11:06
Tosiaan, miten ihmeessä saat kukista niin aidon näköisiä????? Vinkkejä kaipaillaan :) Aivan upeita!
PuuVilla kirjoitti 17.05.2010 - 11:22
Todella upeat, aidot kukat! Tuo vihreä oli ehdoton suosikkini. Ostaisin heti! Mutta miten ihmeessä tälläisiä saa aikaan?
Pilvilinna kirjoitti 17.05.2010 - 17:10
Todella kauniita :)
Ite just sain muutaman ruusun väkerrettyä, mutta kyl oli hankalaa, eikä lopputulos ollut samanlainen ;)
Merja kirjoitti 17.05.2010 - 21:21
Nuo ruusut ovat kertakaikkiaan kauniita! Sulla on taito hyppysissä:)
Anonyymi kirjoitti 17.05.2010 - 23:08
Upea blogi sinulla! Linkitin sinut, olisitko puolestasi halunnut linkittää minut?
annamanna kirjoitti 19.05.2010 - 10:15
Ihan älyttömän kauniita ! Joku sit osaa! ;) Haluaisitko kenties linkittää minut? =) Oon uusi täällä!
Leena / Iloista leivontaa kirjoitti 19.05.2010 - 20:43
Todella taidokasta työtä. Näitä taas yritän kopioida..
Kakkukangas kirjoitti 20.05.2010 - 14:20
Siis aivan ihania nämä sun ruusut!, kuin oikeita! (taidan linkittää sut:))
Ebe kirjoitti 24.05.2010 - 12:42
Kiitos kivoista kommenteista :D

Anette: Terälehden reunaa ohennan paljon, mutta keskeltä jätän paksummaksi. Näin ruusu on helpompi koota.

Tuikku:Ruusut teen ilman muottia.

Mia ja Suviih: Kaikki meni ja hinta ei päätä huimannut :D

AnnaManna ja Anonyymi: Mielelläni linkitän, mutta tarvitsen toimivan linkin tai osoitteen sivuille :D

Kakkukangas: OK : )
Miia kirjoitti 25.05.2010 - 22:28
Voi että, kertakaikkisen ihania kukkia! Kerrot aina tekeväsi nämä koristeet sokerimassasta. Miten kummassa saat ne kestämään? Minulla sokerimassasta tehdyt koristeet tuppaavat hajoamaan todella herkästi kuivuttuaan. Sen takia en juurikaan enää käytä sokerimassaa.
Tinuski kirjoitti 08.06.2010 - 00:29
Upeita, voisi luulla kukkapenkistä kerätyiksi. Sopiiko, että lisään sinut blogiini? Käy toki vastavierailulla :)
Kanelisokeri kirjoitti 06.10.2010 - 20:53
Taas kerran kehun ruusujasi, ne ovat aivan upeita. Itse en saa tehtyä yhtä upeita vaikka kuin yrittää. Tässä postauksessa varsinkin tuo vihreä on todella kaunis, aivan kuin oikea ruusu. Innostuisitkohan jossain vaiheessa laittamaan ohjeen juuri tuollaisella ruusulle.
Laitatko folio tai jotain terälehtien väliin myös ruusuissa kuten monissa muissa kukissasi vai miten saat terälehdet pysymään muodossa? Ja miten saat noin sileän ja ohuen reunan, minulla reunasta tulee todella repaleinen kun yritän sokerimassasta tehdä?
Ebe kirjoitti 06.10.2010 - 21:27
Kanelisokeri: Kiitos. On pitänytkin tehdä ohjeistusta, kun sitä on kysytty aiemminkin. On vaan jäänyt, kun yleensä teen koristeita iltaisin ja öisin ja silloin kuvaaminen ei onnistu. Täytyy yrittää järjestää :D

Ruusuihin en yleensä laita foliotukia, joihinkin muihin kukkiin kyllä.

Sokerimassa täytyy vaivata pehmeäksi ja aloittaa tekeminen sileästä pallosta (tai ruusuissa hiukan pitkulaisesta). Silloin se ei niin helposti repaloidu (joskus tosin hauska efekti sekin). Sokerimassa ei saa kuivua tai silloin siitä ei saa sileää.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja 
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla (uusi)

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut (uusi)

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need (uusi)

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja
Makoisat blogit, Arkisto