
On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)
Uudessa Maku-lehdessä oli hauska ohje vappubuffetti-osiossa, täällä. Värikkäillä vaahtokarkeilla näistä saa pirteitä tarjottavia kevään kemuihin. Kummitytöltäni olin saanut minivaahtiksia (täällä) ja nyt vihdoinkin ne hyödynsin tähän ohjeeseen. Pääsi sitten hänkin samalla maistelemaan tuliaisista syntyneitä tuotoksia 

Vaahtokarkkibrowniet
125 g voita
1 dl kaakaojauhetta
2 kananmunaa
2 3/4 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 dl vaahtokarkkeja silputtuna (minulla oli kokonaisia minivaahtiksia)
50 g tummaa suklaata rouhittuna (laitoin pätkistä)
Pinnalle: Vaahtokarkkeja
1. Sulata voi ja sekoita joukkoon kaakaojauhe.
2. Vaahdota munat kulhossa sähkövatkaimella. Lisää sokeri vähitellen vaahdottamisen aikana.
3. Sekoita munavaahtoon voiseos.
4. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Siivilöi taikinaan ja sekoita tasaiseksi.
5. Kääntele taikinaan vaahtokarkkipalat ja rouhittu suklaa.
6. Vuoraa uunivuoka (20x20 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 30 min. Älä pelästy, taikina kuohuu uunissa. Lisää muutama minuutti ennen kypsennysajan loppumista pinnalle kokonaisia vaahtokarkkeja. Paista vielä n. 3min.
7. Jäähdytä browniet hyvin ja leikkaa paloiksi. Browniet kannattaa valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä, niin ne ehtivät jäähtyä kunnolla. Vuoan voi laittaa myös hetkeksi pakastimeen ja leikata vasta sitten :D
Vuoka, jossa paistoin, oli ohjetta isompi ja siksi paloista tuli matalampia. Kannattaa paistaa browniet paksumpana, niin ne ovat mehevämpiä. Myös Kermaruusu oli bongannut saman ohjeen ja hänen browniet löytyvät täältä. Hyvältä näyttää valkoisilla vaahtokarkeillakin ja toisista tietämättä olimme molemmat tuunanneet ohjetta mintunmakuiseksi :D


Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.
Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.
Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.
Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.
Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)
Ahonlaita
á la Make - Ruokablogi
Biochemist's Cookbook (uusi)
Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt
Canelian keittiössä
Ellun kakkutehdas (uusi)
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)
Herkutellaan hetki (uusi)
Homemade (uusi)
Jauhopeukalo keskellä kämmentä
Jauhopeukalon pesässä (uusi)
Jauhot Suussa
Jokapäiväistä leipää
Kakkua Kanssa (uusi)
KakkuMaa (uusi)
Kakkuterapiaa (uusi)
Kardemummaa, kanelia, sokeria...
Kellari leipuri
Kermacaramelli
Kylmäkosken kuulumiset (uusi)
LeivinLiina (ent.Herkkunotko)
Levottomat puikot ja pursottimet
Lihava Leipuri (uusi)
Makunautintoja Mimmin keittiöstä
Marian pieni leipomo (uusi)
Nami-hiiren makeita ajatuksia!
Pannu kuumana
Pappilan hätävara kokkaa
Piece of Cake
Pieni Kakkupuoti
Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)
Redrose keittiössä (uusi)
Sisaret keittiössä (uusi)
Sitrusperhonen (uusi)
Sitruunaa ja suklaata (uusi)
Talo järven rannalla (uusi)
Tarinoita Ryytimaan reunalta...
Floran kaavat (useita erilaisia)
Myllyn Paras(mökki)
Sunnuntai (useita erilaisia)
Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Piparkakkutalo(Victorian House)
Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)
Traktori(Rouva V)
Piparkakkukulho (hauska idea)
Piparkakkulinna (DanSukker)
Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)
Muuta hauskaa piparista
Blogisi on pettämätön, kun haluaa katsella kaunista ja hyvää tai kaipaa jotain leivontaan liittyvää tietoa.
Itse lehteä lukiessani mietin et josko tyttären 4v synttäreille näitä tekisin tajottavaksi, ja näyttävät nämä niin herkullisilta että eiköhän niitä pöydästä löydy
Tintti: Makuja on monia ja aikasta makeitahan nämä ovat. Vaahtokarkeissakin on eroja ja nekin saattavat vaikuttaa koostumukseen tai makuun. Sen huomasin myös, että jos paistaa liian kauan, näihin tulee helposti palaneen maku. Reunat leikkasin pois, sillä ne maistuivat minusta palaneelta (varmaan se vaahtokarkki). Kaikesta ei onneksi ole pakko tykätä :D Meillä hävisivät kaikki samana päivänä lautaselta.
Pakastusta en ole testannut. Muutenhan se varmasti kestää, mutta vaahtokarkkeista en ole varma, miten ne käyttäytyvät pakastuksen jälkeen sulatuksessa. Jos on innostusta ja aikaa, voisi kokeilla yksinkertaisella annoksella ja pakastaa. Silloin tietää varmasti, kannattaako isompaa määrää alkaa pakastusta varten leipoa :D