Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

11.04.2010 - 12:14

Kummityttöni tuli käymään viikonlopuksi ja hän pitää erityisesti Daim-suklaasta sekä kaikista sitruunaisista herkuista. Häntä varten tein juustokakun Hellapoliisin ohjetta mukaillen  

Pohjan tein murskatuista suklaakaurakekseistä (1 pkt ja noin 50-80 g sulatettua voita) ja mousseen laitoin 1 prk mascarponejuustoa, 1 prk flora vispiä, vajaa pussi Daim-rakeita ja 1 1/2 patukkaa Daim-suklaata, puolikas raastettua limettiä ja kokonaisen mehu, sokeria maun mukaan n. 0.5 dl ja kakun hyydytin liivatelehdillä (4 kpl) sulatettuna kuumennettuun limemehuun. Kiille on hieman laimennettua lime-sitruunamehua (2 liivatetta), johon lisäsin vihreää elintarvikeväriä.

Koristelusta ei tullut yhtään sellaista kuin piti, mutta tälläinen sävellys tällä kertaa. Reunoille pursotin kermavaahtoa, ripottelin kaveriksi suklaatikkumurskaa sekä raastettua/kuivattua limetinkuorta. Päälle laitoin ehjiä suklaatikkuja ja yhden sokerimassakukan.

Kakku oli ihan jees, mutta itse kaipasin vielä lisää limen makua, vaikka laitoin sitä omasta mielestäni tarpeeksi. Liivate aina jotenkin syö aromit ja vaikka mousse on hyvää tehdessä, maku laimenee kakun hyytyessä. Olisi kiva löytää joku muu tapa hyydyttää kakkuja kuin liivate. Joskus kokeilin Multi-sokeria, täällä, mutta se ei sovellu kuin todella kirpakkaisiin kakkuihin valtavan sokerimäärän takia. Agar-agaria kokeilin marmeladin teossa ja lopputulosta voi kurkata täällä. Liivatteen määrää vähennän ohjeista melkein aina. Joku 5-6 lehteä yhteen kakkuun kuullostaa aika paljolta. Mitä kokemuksia teillä on noista hyydytettävistä kakuista ja mikä on pienin liivatemäärä, jolla kakku onnistuu (tietysti käytettävien aineiden kosteus vaikuttaa)?

 

nami-hiiri kirjoitti 11.04.2010 - 14:04
Kaunis kakku ja kaunis ajatus ilahduttaa kummilapsi.
Kun on taito sormenpäissä, niin 'vaikkei tule mitä piti', niin syntyy kaunista ja hyvää!
Minä olin jopa piirtänyt mallin oikein paperille ja siltikään ei tullut 'mitä ajattelin':D Olisikohan syy taidoissa ?
Noora kirjoitti 11.04.2010 - 14:21
Söpö ja varmaa ihanaa! :)
KaMilla kirjoitti 11.04.2010 - 14:59
Kaunis kakku!
Itsekkin kauhistelen aina liivatteen määrää ja yritän tehdä pienimmällä mahdollisella liivatemäärällä, nyt on suunnitelmissa tehdä tuorejuustokakku kokonaan ilman liivatetta, katsotaan miten onnistuu....
Hönttä kirjoitti 11.04.2010 - 15:37
Ihanan pirteä!
Tiina/TastyCake kirjoitti 11.04.2010 - 16:13
Todella kaunis kakku ja ainakin näyttää herkulliselta:)
Annika kirjoitti 11.04.2010 - 16:30
Vihreä ja pinkki sopii kivasti yhteen!
soma kirjoitti 11.04.2010 - 16:59
Sinulla on todella taito hyppysissä. Itse voi vain ihailla. Minulle käy yleensä niin, että idea on, mutta toteutus ei onnistu. Huoh... Itse olen käyttänyt usein jotakin kiinteyttävää ainesosaa mukana täytteessä. Esim. BB:n mousse-aineksia, kreemijauhetta tai niitä makujauheita, joita saa ainakin Ullalta ja varmaan muistakin leivontatarvikekaupoista. Sitten vaan napakka kermavaahto ja max. kolme liivatetta. jos laittaa sulatettua suklaata, sekin jähmettää aika lailla täytettä.
Heini kirjoitti 11.04.2010 - 22:15
Mites nuo hyydykejauheet tai vaniljakreemijauhe? En ole itse kokeillut, mutta olisi kiva niistä kuulla kokemuksia :)

Itse myös vähennän liivatteen määrää, monesti laitan sellaiseen perusjuustikseen 3 liivatetta (prk tuorejuustoa, prk flora vispiä + marjat tms täyteainekset). TYkkään ettei kakku ole ihan kumimaisen hyytynyt, vaan enempi pehmoinen ja tuolla määrällä se pysyy kyllä koossa!
Rouva V kirjoitti 12.04.2010 - 07:11
Tää on niin kivan pirtsakan värinen :)
Jade kirjoitti 12.04.2010 - 09:06
Kiitos Ebe :)
Ihanan keväisen ja raikkaan näköinen kakku!
Marika kirjoitti 12.04.2010 - 13:22
Mie vähennän kanssa liivatteen määrää melkein aina, en tykkää että hyydytetty kakku on kumimainen. Eli neljä liivatetta on yleensä passeli juuri tuollaiseen määrää aineksia (prk flora vispi/vispikerma + tuorejuusto + joku makuaine). Joskus oon laittanut vaan kolme liivatetta jos makuaine ei oo vetistä (esim marjasose) vaan vaikkapa juuri suklaarouhetta.
kotiäiti kirjoitti 12.04.2010 - 14:10
Ihana kakku taas! Mistähän nuita suklaatikkuja saa?
Lilli kirjoitti 12.04.2010 - 15:20
Nätti ja värikäs, sopii just kevääseen :)
Mä tein pääsiäisen aikaan hyydykekakun, johon laitoin purkin flora vispiä, melkein täyden purkin flora vanillaa, 200 g tuorejuustoa ja purkin rahkaa. Käytin 4 liivatetta ja minusta siitä tuli just sopivan suussasulavan pehmeä, ei yhtään kumimainen. Kakku ehti hyytyä yön yli jääkaapissa. Yleensä ohjeissa on 5 liivatetta, muttei ollenkaan noin paljon massaa, kun mulla oli ja silti kakku hyytyi hyvin. Jos olisin tarjoillut kakun samana päivänä, niin olisin laittanut sen liivatetta, enkä usko että olis tullut mitenkään liian kova juuri tuon massan määrän takia. Yleensähän niissä on tuo purkki kermaa, tuorejuusto ja esim. rahka tms.
Eva kirjoitti 12.04.2010 - 20:59
Minä vierastan koko liivatetta ja olen tehnyt ihan onnistuneita "hyydykekakkuja" pelkällä vaniljakreemijauheella (ajatus lähti alunperin Kinuskikissan blogista). Koostumus on erilainen, ei lainkaan kumimainen, mutta kakut pysyy silläkin hyvin kasassa. Mielestäni mautkin erottuvat siten paremmin, suosittelen kokeilemaan.
Ebe kirjoitti 12.04.2010 - 22:57
Kiitoksi kommenteista ja vinkeistä :D

Soma ja Heini: Hyydykejauheita olen testannut (siis ne, mitä leivontaliikkeistä saa) ja muutamia ihan hyviä makuja on tullut vastaan, mutta jos haluaa tehdä omista raaka-aineista niin silloin ne eivät oikein sovi. Vaniljkreemijauhe voisi toimia, mutta en kauheasti itse tykkää sen mausta, ainakaan suuressa määrin. Paistettavien pullien ja viinereiden täytteissä se on parempaa, nam.

Kotiäiti: Suklaatikut sain lahjaksi : )

Katri kirjoitti 22.04.2010 - 22:45
Täältä Jenkkilästä huutelen :D, että kondensoitua maitoa kannattaa myös kokeilla! Tässä yhden k.maidon valmistajan sivut : http://www.eaglebrand.com/recipes/ Paljon erilaisia ohjeita! :)
Katri kirjoitti 22.04.2010 - 22:50
PS. Osassa ohjeista kyllä valitettavasti käytetään puolivalmiita juttuja, mutta taitavana leipojana ne pystyy korvaamaan omilla jutuilla (ja soveltaa voi aina)!! ;)
Ebe kirjoitti 24.04.2010 - 23:49
Kiitos Katri sivuvinkistä :D Laitoin suosikeihin ja täytyy tarkastella ohjeita pian lähemmin :)
Heli kirjoitti 04.05.2010 - 21:58
Jos saa jostain haalittua Robertsin tuotteita niin tuolta "hyytelöimisjauhe" on ainakin ihan näpsäkkä tuote.. En tosin ole huomannut että viekö se yhtälailla "mehuja" tai makua kuin liivatelehdet.

http://www.roberts.fi/html/tuotevalikoima_query.php?main_category_id=3
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja 
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla (uusi)

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut (uusi)

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need (uusi)

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

Wadelma.tassu.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja
Makoisat blogit, Arkisto