Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja

On Paratiisi aivan salainen, lumoava paikka, talon-alainen. On siellä kakkua ja marmelaatia, enemmän kuin kukaan voisi vaatia. On hunajaa ja marjamehua. Myös suklaan määrää täytyy kehua. Ei antimia liene puuttunut, vaan mihin saparo on juuttunut. ( Mansikkamäki, Helme Heine)

08.04.2010 - 19:28

Tein tänään pari nopeaa kääretorttua, joista toisen annoin viemisiksi muualle ja toisen jätin kotiin perheelle. Molemmissa on sama täyte, kotitekoista omenahilloa ja mansikkakermavaahtoa (mansikkaa n. 1 dl soseena, kermavaahtoa 2,5 dl:n purkillisesta, tomusokeria ja 2 liivatetta kuumaan vesitilkkaan sulatettuna).

Tähän pursottelin kermaruusuja, spritsailin suklaakoukeroita ja suklaalehtiä. Vihreät lehdet tein Dr.Oetkerin koristelugeelillä (valkoinen), jota värjäsin elintarvikevärillä.

Vaaleanpunainen on aina POP

Pieniä ruusunnuppuja.

Toisen koristelin persikoilla, viinirypäleillä ja suklaalehdillä, jotka saivat kultasen silauksen suklaatransferista.

Tästä tuli raikkaampi vaihtoehto kuin ensimmäisestä, kermakukkaisesta versiosta.

Laitan kääretortut omaan kategoriaan. Valmistuksesta ei kovin kummoisia ohjeita ole, nämä kun ovat tälläisiä  peruskääriksiä. Tässä voisinkin nyt udella, että kaipailetteko näihin tarkempia ohjeita vai riittääkö tämä kuvaus?

 

KIRSI kirjoitti 08.04.2010 - 21:13
Vähän hienoja taas jälleen kerran," kateellisena" katselen aina ;) millä ihmeellä sä hallitset noi kaikki elementit?:)MAHTAVIA pursotuksia ym...............
Heini kirjoitti 08.04.2010 - 21:45
Ihanan näköisiä molemmat!! vesi kielellä katselen :) nams.
anu kirjoitti 08.04.2010 - 21:46
uijui miten nättejä! Erityisesti tuo ruusutorttu..!
Suviih kirjoitti 08.04.2010 - 21:50
Aivan mahtavan näköiset nuo kermaruusut!
Ninuski kirjoitti 08.04.2010 - 21:50
Mielettömiä.. tosi kauniita ja herkullisen näköisiä.. NAM!
Kirsi kirjoitti 08.04.2010 - 21:57
Pieniä taideteoksia!
minukiisu kirjoitti 08.04.2010 - 22:18
Nam-nam-nammmmmm!
Hanna kirjoitti 08.04.2010 - 22:25
Ihania, molemmat! <3
Satu kirjoitti 08.04.2010 - 22:35
Aivan uskomattoman kauniita, erityisesti tuo ruusuinen on minun mieleeni :)
Aikku kirjoitti 08.04.2010 - 22:41
On ollut kiva oppia, että kääretortunkin voi koristella kuin kakun. Olen aikaisemmin aina ajatellut, että kääretorttu leivotaan ja sitten viipaloidaan siivuiksi. Tämä koristelu oli minulle ihan uutta.
Onko liivate aina tarpeellinen vai onnistuuko täyttäminen myös ilman liivatetta?
Katalook kirjoitti 09.04.2010 - 00:12
Nopeaa?? :O Mahtavat teet kääretortuistakin! :D
HP kirjoitti 09.04.2010 - 07:35
Kauniita kääriksiä, sinä teet näistäkin niin upeita :)
Annika kirjoitti 09.04.2010 - 07:42
Kauniita molemmat ja täytteet kuulostavat herkullisilta :)
Pioni kirjoitti 09.04.2010 - 07:59
Upeat tortut. "Kateellisena" katselen noita ruusuja, nekun ei minulta onnistu ei... =(
Kirsi kirjoitti 09.04.2010 - 09:27
Upeat kääretortut, ihanasti koristeltu!!
nami-hiiri kirjoitti 09.04.2010 - 11:33
Kaksi kääretorttua, mutta aivan erilaisesta koristelumaailmasta!
Tavallinen tortun 'kerran-vuodessa-leipoja' turvautuu useimmiten vain opittuun formuun kömmähdyksien pelossa! Minut sait nyt harjoittelemaan 'mini-kääriksillä'.
Nelly kirjoitti 09.04.2010 - 17:11
Siis aivan mahtavan upeita nuo molemmat. Ei olisi kyllä ikinä tullut mieleen koristella kääretorttua tuolla tavalla. :) Osaisinpa itsekin pursottaa noin hienoja ruusuja.
Leena / Iloista Leivontaa kirjoitti 09.04.2010 - 18:31
Ihanat kääretortut, vaikea sanoa kumpi miellyttää enemmän.
RuuSusa kirjoitti 09.04.2010 - 19:13
Oi miten ihania..täytyys itekin joskus koittaa koristella noita kääretorttuja!:)
Mari kirjoitti 09.04.2010 - 19:46
Kauniita!! ...tosi kauniita!
Eriqou kirjoitti 09.04.2010 - 20:02
Voi, miten upeita ! Taas kerran.
pinjanen kirjoitti 09.04.2010 - 21:00
Ihanan näköinen mutta vaikea uskoa että oli kovin "pikainen" =). Mulla on tuo kermaruusujen teko aivan hepreaa, ei mene kaaliin millään miten sitä tyllaa pitäisi pitää ja kääntää...
maikkii kirjoitti 10.04.2010 - 19:49
tulin ilmoittamaan että vaihdoin blogisivua
PuuVilla kirjoitti 10.04.2010 - 22:47
Ihmettelee noita kermaruusuja. Miten voisit opettaa minut saamaan tuollaiset aikaan?
Anonyymi kirjoitti 11.04.2010 - 09:19
TO-DEL-LA kauniita!
Ebe kirjoitti 11.04.2010 - 13:26
Kiitoksia hurjasti kivoista kommenteista :D Nyt on ollut vähän hoppua ja netti-aika kutistunut, joten vastaaminen vähän kestää.

Aikku: Täytteet onnistuvat ilman liivatettakin, mutta silloin levittäisin mansikkasoseen tortun päälle ja kermavaahdon pelkkänä kermavaahtona. Mansikkasose löysentää kermavaahtoa niin paljon, että liivate auttaa sen koossa pysymisessä.

Katalooj ja Pinjanen: No, aika pikaisia kuitenkin, kun ei tarvitse etukäteen tehdä koristeita kuivumaan (suklaa jähmettyy nopeasti). Ainoastaan kerman kanssa läträäminen vie eniten aikaa :D

Puuvilla: Tuolla kermaruusu-kategoriassa on jotain ohjeita ja You Tubella löytyy livenä ruusujen pursotusta. Sieltä kannattaa käydä katsomassa vinkkejä. Ruusujen pursotus ei ole loppujen lopuksi kovin vaikeaa : )
Rouva V kirjoitti 12.04.2010 - 07:10
Ääk, kuis nättejä kumpainenki =)
pirjo kirjoitti 15.04.2010 - 17:23
Hei ! Mistä voi hankkia sinunkin kääretortussa käyttämääsi vaaleanpunaista " kristallisokeria" ? Kävin tänään Ullan kaupassa täällä Tamperella ja katsoin netistä ,mutten löytänyt mistään. Voiko tehdä itse? Kiitos etukäteen :)
pirjo kirjoitti 15.04.2010 - 17:27
Hei ! Mistä voi hankkia sinunkin kääretortussa käyttämääsi vaaleanpunaista " kristallisokeria" ? Kävin tänään Ullan kaupassa täällä Tamperella ja katsoin netistä ,mutten löytänyt mistään. Voiko tehdä itse? Kiitos etukäteen :)
Pirjo kirjoitti 15.04.2010 - 18:38
Ei minä sentään noin innokas ole , hätäisyys ei ole vähäinen luonteenpiirteeni :D
Ebe kirjoitti 15.04.2010 - 21:02
Pirjo: Vaaleanpunainen kristallisokeri on Dr. Oetkerin, ihan markettitavaraa siis. Kuva purkista löytyy täältä:
http://www.oetker.fi/fi/Tuotteet/?intProductCategoryID=64&intProductID=198
pirjo kirjoitti 15.04.2010 - 21:23
Kiitos ! Enpä tietenkään muistanut Dr.Oetkeria.
Maiju kirjoitti 21.04.2010 - 21:22
Vau nämä on taas mielettömän upean näköisiä... ja varmaan makuisiakin.
sofiella kirjoitti 02.05.2010 - 20:07
Ihania, ihania kummatkin! Nää sun "pikaiset" vaan on vähän sama kuin mun " suunnittele ja koristele kolme tuntia!" =D
Ritva kirjoitti 02.11.2011 - 21:02
Voi, että aivan ihania ruusuja, kun osais tollasia pursotella.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivut
Sähköpostiosoite
Voit laittaa viestiä osoitteeseen ebetys@luukku.com
Mansikkamäki

 

Maailmassa on paljon maalaistaloja, mutta Mansikkamäki on erilainen kuin kaikki muut.

Mansikkamäki on suuri, niin suuri, että siellä on tilaa kaikille.

Mansikkamäki on pieni, niin pieni, että sille on tilaa pienimmässäkin sydämessä.

Mansikkamäkeä ei omista kukaan, niin kuin kukaan ei voi omistaa aurinkoa tai ilmaakaan.

Mansikkamäki kuuluu kaikille, niin kuin maailma kuuluu jokaiselle.

(Helme Heine)

Sivupohjan taiteilija
Kävijöitä 7.6.2007 alkaen

Ilmainen www-laskuri
Makoisat blogit

Aatan Aarreaitta 

Aatun apajilla

Ahonlaita

á la Make - Ruokablogi

Ala Meku

Alhorinteen kakkukokeilut 

All You Need Is Sugar 

Ancka bakar kakor 

Anissette kokkailee 

Annican kokeilut 

Annikan keittiössä

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä 

Askartelua & Elämänmakuja 

Auringon keittiö 

Auringonkukkia

Baka baka liten kaka

Bake a cake

Bake My Day 

BakeVille

Belle Baie 

Berry friends 

Biochemist's Cookbook (uusi)

Blomma 

Cake Diva

Cake Dream  

Cake Heaven 

Cake Me Now-Kakuta Mut Nyt

Canelian keittiössä

Carita's Cakes 

Carsun kakut

Cebicin keittiössä

Chocomum

Colliemamman leipomukset

Crazy Baker

CremeVanilla 

Crumbles for everyone 

Cup cake

Donnan Herkku 

Dream

Dr.Sugar 

Edinan intohimot

Ei makeaa mahan täydeltä...

Ekun keittiö

Elenan Kakkuja

Ellun kakkutehdas (uusi)
 
Elämä makeaksi (Ullanunelman uusi blogi)

Emerald city 

Enkulin kokeilut

Enny's yummies 

Essin erikoiset

Ewelynin

Feetu

GeBaRdin kädenjälki

Gluteenitonta leivontaa 

Gottigott

Hattulan pappilan...

Handmade by Suvi 

Hannan kakut 

Hannan keittiössä

Hannan soppa

Hanssun kakkukoto

Heidi's Dream Cakes

Heilin tekeleet

Heleen`s hobbies 

Helin herkkuja 

Helin kakkuja  

Hellapoliisi.fi

Helmeilevää 
 
Herkkuhetkiä

HerkkuHovi  

Herkkujen Helmiä 

HerkkuKirppu

HerkkuPerhe 

Herkkupäivä

Herkkusuu

Herkkusuut

Herkutellaan hetki (uusi)

Hiekkakakku

Hillopulla

Hippo' cooking

Homemade (uusi)

Homemade by MI

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala 

Huumorinkukka
 
Huvikumpu

Hymyile läpi kyynelten 

Hyvän tuulen keittiössä

Höntän näperrykset

Iloista leivontaa

Ilonan Poppa Soppa

Inksuliinin kakut

Ite tein

Jaanan Kakkupuoti 

Jabakery

Jalanjäljillä

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Jauhopeukalon pesässä (uusi)

Jauhot pöllyää 

Jauhot Suussa 
 
Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Jonnan keittiössä 

Jousimiehen kokkailut

Juhlattaren kakkublogi

Kaakao kermavaahdolla 

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kahden koiran kakkublogi 

Kakkua Kanssa (uusi)

Kakku.

Kakkufarmi

KakkuHelmi (ent.PiaMel)

Kakkuilua 

Kakkuja ja unelmia 

Kakku Kaaos 

Kakkukangas 

Kakkukaruselli

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkukioski

Kakkuliinat 

KakkuMaa (uusi)

Kakkumonsteri 

Kakkupaakari

Kakkupaja 

Kakkupeukaloiset

KakkuPulju

Kakkutaikoja ja...

Kakkutaikuri

Kakkuterapiaa (uusi)

Kakku-Unelma 

KaMillan Kakkuja

Kakun aika 

Kakun paikka

Kanelisokeri 

KaneliSydän

Kanelitytön kakkuparatiisi

Kannat kattoon!

Karamelli cakes

Kardemummaa, kanelia, sokeria...

Karelia Cake 

Katariinan keittiössä

Katin kakku

Katin kammari 

Katin Koti ja Keittiö 

Katjan leipomukset

KatrinKakut

Kattila

Kattipaakari 

Kauhukeittiö

KaunisKakku 

Kaunista ja kotoisaa

Keittiö Itävallassa

Kellari leipuri

Kermacaramelli

Kermaruusu

Kieloja ja Kermavaahtoa

Kinuskikissa

Kirjeitä kaakaopurkissa 

Kirsin keittiössä

Kissanminttua ja... 

Klemmarin kokkaukset

Kliivian keittiö

Kodin onni

Kodused katsetused 

Kokeileva keittiö

Koristenurkka 

Kotihippi ja Leipuri 

Kotileipuri Lilli

Kotiäidin askareet 

Kotiäidin elämää

Kotona tehtyä

Kukutimurusia

Kuutin Korut ja Kakut 

Kylmäkosken kuulumiset (uusi)

Kyökkipiika Kati

KäsilläTehtyä

Kässää ja köksää

Larissan tohinat

Lauran leivontakirja

Laura puuhailee 

Leena-muori leipoo 

Leipoi, Leipoi...

Leipuritar

LeivinLiina (ent.Herkkunotko)

Leivontaa á la Nora

Leivontaa ja Suklaata 

Levottomat puikot ja pursottimet 

Lihava Leipuri (uusi)

LimePippuri

Maalauksia, leipomuksia... 

Maaritin kokkailut  

Maasikas

Made in my kitchen... 

Madicken 

Maissi leipoo 

Maistuvat paistuvat

Makeaahyvää  

Makea maa

Makea maailma 

Makeita Unelmia 

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makuturisti

Mamman leivontanurkka 

Mambon keittiössä

MammaMarsipaani  

Mamman tuherrukset

Mamman Unelma  

Mangomousse 

Mantan kyökki

Mantelin Kakkuja

Marian pieni leipomo (uusi)

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin kakkuloita

MarinKyökki

Marrunkakut

Marsan kakut

Marsibagare's Blog 

MarsMars

Martsu keittiössä

Meidän murkinat

Meillä Leivotaan 

Merjan leivonta ja askartelu

Migu

Miimin makeaa hyvää 

Minimuffinssi 

Millan Magiat

Mimosa

Mimosan Köksänvihko

Mimosan päiväkirja

Minscin herkut

Mint Chocolate

Mintukan kakkuja

Mistä on pienet kakut tehty 

Mistä on pienet tytöt tehty? 

Mmarenki 

Monalisa's smile
 
MukaEllen

Mustikkasuu 

Muu maa mustikka 

Nami-hiiren makeita ajatuksia! 

NaMiN pAjA 

Neiti Näpertäjä

Nellyn inspiraatiot 

Ninan leipomukset

Ninan lempparit 

Ninnulin leipomuksia

Ninuskin näperrykset 

Nohanna

Noidan keittokirja

Nuuskamuikkunen

Ocelan bites 

Odottamaton tapaus 

Ojoistenmutka

Onnelasta

Onnelin pikku keittö 

Open Café

Painted By Cakes 

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

PapunKakut

PassionForNourishment 

Pastel

Pata & kattila

Pekoni ja porkkana

Petruksen piparkakut 

Peukalokämmenen leipomukset 

Piece of Cake

Pieni Kakkupuoti

Piikuliinan puuhastelut

Piimäsuille 

Piipan Keittiöstä

Piiunpaaun

Pikku Kakkunen 

Pikkukuu

Pikkuleipuri 

Pionilaakso

Piparinmuruja 

Pippurimaijan keittiö

Pirpaliina

Pistaasipähkinä 

Prinsessan keittiössä

Pulla-akka leipoo

Pullahiiren leivontanurkka

Purppara helmiä-leivonnaisia

Puustipirtti 

Pöytä kahdeksalle 

Rakkaudesta ruokaan (Vilijaana)

Redrose keittiössä (uusi)

Rekkalesken leivontaa

Revonpiha

Ripaus Korianteria

Ronja leipoo

Rouva Täytekakku

Rouva Veen kokkaukset

Ruusumamma

RuuSusa

SakariSokeri 

Sanin KakkuMaja

Sanjan kakkukekkerit

Siiliparatiisi

Siljan reseptivihko 

Sillä sipuli

SininenSiili

Sirkun sekotukset

Siroa sokeria 

Sisaret keittiössä (uusi)

Sitrusperhonen (uusi)

Sitruunaa ja suklaata (uusi)

Sitruunamarenki

Sokeria, sokeria!

Sokerihammas 

Sokeriperho

Sokeriperhonen 

Sokeriperhosen kakut

Sokerisiipi 

Sokerisiirappi

Sokeriterapiaa 

SokuriSiskot

Sugar

Sugar Mama  

Sukkahousuketju... 

Suklaahiironen

Suklaamuruja...

Suklaamurusia

Suklaaperhonen 

SuklaaSammakko 

Suklaasilmät 

Suklaasydän 

Suklaatia

Suvin herkkublogi

Suzy Suklaa

SweetCake

Tahmatassu

Taikakaulin 

TaikaKokki

Taikinan taikaa

TaikinaTaivas

TaimiKakku

Talo järven rannalla (uusi)

Tarinoita Ryytimaan reunalta... 

Tarjan kyökissä

TastyCake

Tatjaanan Tekeleet 

Tekevät kädet 

Terhin keittiössä

Tervetuloa Bakelandiin!

The Cakes Are All We Need 

Tigen keittiössä 

Tingelitaivas 

Tintin taiteilut

Tinuskin kakut

TITAN kakkuja

Toivon tupa 

Tonttula

Toscapulla

Toverusten Tortut  

Tuulen puuska

Tylpyn matkassa 

Tärpätti

Usvaranta 

Vaahteran luomukset

Vaaleanpunainen marenki.. 

Vallan makeeta

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Viiriäisenpesä

Viljonkan Leipomuksia

Vilkkilä 

VillaCaramilla

Virpin leipomuksia

Vispilänkauppaa 

Viva ciabatta! 

wadelma.kakku.

WilmiinaWorld 

You dream it...

 



Piparitalojen kaavoja

Floran kaavat (useita erilaisia)

Myllyn Paras(mökki)

Sunnuntai (useita erilaisia)

Yhteishyvä(juna, talli, kirkko)

Piparikirkko

Lastenvaunut

Pyöreä torni

Pieni kerrostalo

Piparkakkutalo(Victorian House)

Piparkakkutalo(Victorian House)

Ruokatieto (erilaisia, mm. linna, reki+porot..)

Kotiliesi

Minitalo kupin reunalle

Paloauto (tai bussi)

Traktori(Rouva V)

Piparkakkukulho (hauska idea)

Piparkakkulinna (DanSukker)

Moottorisahakaava (kuva valmiista täällä)

Erikoinen kirkko

Eben kaavat


Muuta hauskaa piparista

Piparkoogimaania

Makoisat blogit, Arkisto